26.9.2021 Ajoneuvot Volkswagenin sähköautojen myyntiin piikki Lontoon takseilta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagenin sähköautojen kauppaan saadaan lisäpontta Lontoon taksimaailmasta. Malliksi on valikoitunut SUV-luokassa majaileva ID.4. Lontoon taksiyritys sijoittaa peräti 186 miljoonaa euroa kalustonsa sähköistämiseen ja yhteistyökumppaniksi on valikoitunut Volkswagen. Tämä on toivottu, vaikkakin pieni, potku Volkswagenin sähköautojen myyntiin. Asiasta uutisoi Automotive News Europe.Saksalaisyrityksen sukellus sähköiseen tulevaisuuteen lähti liikkeelle väärällä jalalla. Volkswagenin sähköautojen kauppa ei ehtinyt käydä ensimmäisenä vuonna aivan odotetusti, joka johtui pitkälti ohjelmistongelmien aiheuttamasta viivästyksestä myynninaloituksen suhteen. Tästä seurasi lopulta yli 100 miljoonaa euroa sakkoja.Sittemmin on seurannut parempia uutisia, sillä Volkswagen ID.4 vaikutti astetta pienempää sisartaan valmiimmalta tuotteelta. Lisäksi saksalaisvalmistaja lupasi vihdoin verkon yli tapahtuvat päivitykset saapuvaksi kaikkiin ID.-perheen autoihin. Viimeisin iloinen päivitys on suuri kauppasopimus Lontoon taksiliikenteeseen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVolkswagenin sähköautojen taksimatkaKyseinen taksiyritys, Addison Lee, on Lontoon suurin. Tuo mainittu noin 186 miljoonaa euroa (160 miljoonaa puntaa) sijoitetaan koko autokannan sähköistämiseksi vuoteen 2023 mennessä.Tämän siirtymän nopeuttamiseksi Addison Lee tekee yhteistyötä Volkswagenin kanssa. Autoiksi on valikoitunu täyssähköinen SUV ID.4.Taksiyritys haluaa lisätä autokatraaseensa 200 täyssähköautoa joka kuukausi jo pian koittavasta marraskuusta lähtien. Kyseessä ei kuitenkaan ole täysin vieras aihe Lontoon taksiyrittäjälle. Addison Lee omaa jo yli 650 paikallispäästötöntä taksia, joka on merkittävä osa sen noin 4 000 auton kannasta.Yritys hankki itselleen kesäkuussa taksipalveluita tarjoavan ComCabin, sopivasti kun liikkumispalveluiden kysyntä on kasvanut sulkujen ja liikkumisrajoitusten vähentyessä Lontoon alueella. Samalla heistä tuli kaupungin suurin toimija omalla alallaan.Addison Lee aikoo myös varautua kuljettajien toimintamatka-ahdistukseen ja huoleen riittävän latausverkoston puuttumisesta. Taksiyritys hakee tällä hetkellä yhteistyökumppaneita myös latauksen suhteen ja aikookin tiedottaa piakkoin lisää tulevista yhteistyökuvioista.Kuvituskuva: Henri Posa, Lähde: Automotive News Europe Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa