5.7.2021 Autoilun hinta Varo! Katalysaattorivarkaudet hurjassa kasvussa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Katalysaattorivarkaudet ovat kasvussa jo Suomessakin. Yksittäisten katalysaattorien varkauksia tehdään nyt härskisti jopa päiväsaikaan parkkipaikoilta. Autojen kierrätys on ollut ennätystasolla koko tämän vuoden. Suomen Autokierrätys Oy arvioi Traficomilta saatujen romutuspoistotilastojen perusteella tänä vuonna kierrätykseen päätyvän selvästi enemmän autoja kuin koskaan tätä ennen. Suomen Autokierrätyksen, Autopurkamoliiton ja Suomen Katalysaattorikierrätyksen tiedote kertoo kuitenkin valitettavasti samalla, että katalysaattorivarkaudet ovat lisääntyneet rajusti. Vuoden ensimmäisen viiden kuukauden aikana autojen kierrätys on kasvanut 63 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, eikä koronavirus aiheuta tässä tilastossa piikkiä. Metallien hinnat ovat olleet kovassa kasvussa, esimerkiksi teräksen ja kuparin maailmanmarkkinahinnat ovat kaksinkertaistuneet. Myös romutuspalkkio ja yleisen ympäristötietoisuuden kasvu ovat lisänneet kierrätysmäärää. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Katalysaattorivarkaudet kasvussa Varjopuolen ilmiö on inhottava. Media on uutisoinut kevään aikana vilkkaasti kasvaneista katalysaattorivarkauksista. Katalysaattori on arvokas ja se kiinnostaa myös rikollisia. Sen sisältämä rhodium, palladium ja platina ovat nykyisin hyvin kalliita metalleja, ja juuri siksi katalysaattorivarkaudet ovat olleet yleisiä muualla maailmassa jo vuosia. Valitettavasti ilmiö on rantautunut myös Suomeen. Katalysaattoreita on varastettu ensin isompia määriä esimerkiksi purkamoilta, mutta nyt jopa päiväsaikaan parkkipaikoilta tapahtuvat yksittäiset varkaudet ovat yleistyneet. – Varkaudet aiheuttavat merkittäviä aineellisia tuhoja, koska autosta rikotaan samalla maskeja, puskureita, jäähdyttimiä, ilmastointilaitteita, välijäähdyttimiä, lukkopeltejä, konepeltejä, pohjalevyjä, pakosarjoja ja turboja. Lisävahingot syntyvät erityisesti siksi, että katalysaattori irrotetaan nopeasti, kertoo Autopurkamoliiton hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Jalonen. Tiedotteen mukaan on myös olemassa jonkinlaisia viitteitä siitä, että esimerkiksi rahoitusyhtiöiden omistamista autoista olisi irrotettu katalysaattori hyötymismielessä. Tämän lisäksi on epäilyjä, että auton alkuperäinen katalysaattori olisi irrotettu ja myyty eteenpäin, ja tilalle on hankittu edullisempi niin sanottu tarvikekatalysaattori. Suomen Autokierrätyksen, Autopurkamoliiton ja Suomen Katalysaattorikierrätyksen tiedotteen mukaan tarvikekatalysaattori toimii alkuperäistä huonommin, koska se sisältää niukalti kalliita alkuaineita. Katalysaattorista myrkkyä Toinen tunnettu petos on tyhjentää katalysaattori keramiikkamassasta, jonka pinnalla arvokkaat aineet ovat. Tämän jälkeen kuori hitsataan kiinni ja asennetaan takaisin paikalleen. Toimenpide on havaittavissa katsastuksessa visuaalisesti ja sen tulisi olla havaittavissa myös päästömittauksessa. Tähän tulisi ehdottomasti puuttua katsastuksessa. Katalysaattorin sisällä on terveydelle vaarallisia aineita, eikä sitä saa missään nimessä omatoimisesti purkaa. Katalysaattorin tyhjentäminen vapauttaa edellä mainittujen alkuaineiden lisäksi vaarallisia mikropartikkeleja, eli nokea ja polttoainejäämiä. Terveysriski on välitön sekä ihokosketuksessa että syntynyttä pölyä hengitettäessä. Pakokaasupäästöjä vähentävän katalysaattorin poistaminen tai vaihtaminen alkuperäistä huonompaan lisää auton päästöjä. – Se on ihan päivän selvää, ettei se ole siellä turhan takia, sanoo Suomen Autokierrätyksen toimitusjohtaja Juha Kenraali. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mikä avuksi? Katalysaattoreita kierrätetään ja kaupataan Suomessa vuosittain arviolta yli 100 000. Määrä on suuri ja katalysaattorimarkkinan liiketoimintapotentiaali on merkittävä, mutta yritystoiminnan tulisi olla laillista. Käytettyjen katalysaattoreiden alkuperä on syytä aina selvittää ja yritysten tulisi pidättäytyä ostamasta katalysaattoreita, jos on pienikin epäilys siitä, että ne ovat varastettuja tai niiden kauppaan kytkeytyy harmaata taloutta. Suomen Autokierrätyksen, Autopurkamoliiton ja Suomen Katalysaattorikierrätyksen mukaan pallo on myös viranomaisilla tai sen lukuun työskentelevillä. Katsastuksessa puututaan jo nyt katalysaattoreihin, joiden toimintakykyä on syytä epäillä ja tarvittaessa tällaiset autot hylätään katsastuksessa. Tämän lisäksi Tullilla tulisi olla riittävät resurssit puuttua käytettyjen katalysaattorien maastavientiin, jos niiden alkuperää ei voida varmistaa. Suomessa käytetyt katalysaattorit voi luovuttaa maan ulkopuolelle kuljetettavaksi vain rekisteröityneelle jätekuljettajalle tai rekisteröityneelle välittäjälle tai toimijalle, jolla on ympäristö- ja jätteensiirtolupa. – Myös sisämarkkinoiden pyhään sääntöön tavaroiden vapaasta liikkumisesta tulee voida puuttua, jos havaitaan rikollista toimintaa. Millekään alalle ei tarvita yhtään lisää harmaata taloutta. Tätä varmasti myös verottaja kannattaa lämpimästi, pohtii Juha Kenraali. Luonnollisesti myös kierrätysala kehittää omia käytäntöjään laittoman katalysaattorikaupan hillitsemiseksi. Kierrätysalan yritykset suhtautuvat myönteisesti läpinäkyvyyden lisäämiseen. – Käteisen sijaan maksut voitaisiin hoitaa tilisiirtona. Jo nyt käteisen käyttöä rajoittavat muun muassa rahan turvalliseen säilyttämisen ja rahanpesun torjunnan asettamat vaatimukset, arvioi Suomen Katalysaattorikierrätys Oy:n David Hyytinen. Käteisen käytön poistuminen poistaisi heidän mukaansa joukon ongelmia. Osa kierrätysalan toimijoista on jo vapaaehtoisesti lopettanut käteisen käytön koko toiminnassaan. Samaa voitaisiin edellyttää lainsäädäntömuutoksella koko toimialalta. Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus, Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 11.6.2026 Moottoriurheilu Klassikko: Lancia Stratos nousi suoraan 1970-luvun rallimaailman huipulle 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km