Ajoneuvot Uutinen 19.11.2015

Citroënille välivuosi rallin MM-sarjasta

Citroën palaa rallin MM-sarjaan autonvalmistajana kaudella 2017, kun perusteellisesti uusitut tekniset säännöt tulevat voimaan. Vuonna 2016 Citroën Racing keskittyy vakioautojen MM-sarjan mestaruuksien puolustamiseen.

Citroën voi välivuoden kautta testata merkittävästi enemmän kuin rallin MM-sarjaan osallistuvat valmistajat, joita koskevat tiukat testirajoitukset. Vapaampi testaaminen luo pohjan uuden auton kehitystyölle.

94 osakilpailuvoittoa

Citroën on saavuttanut vuodesta 1999 lähtien rallin MM-sarjassa yhteensä 94 osakilpailuvoittoa, joista tuoreimman ajoi Kris Meeke kuluvan vuoden keväällä Argentiinan rallissa. Tällä menestyksellä mitattuna Citroën on vuodesta 1973 lähtien ajetun rallin maailmanmestaruussarjan kaikkien aikojen menestynein automerkki.

Seuraavana listalla ovat Ford (82 voittoa) ja Lancia (73 voittoa). Juuri päättyneellä kaudella Citroën sijoittui automerkkien mestaruuskamppailussa toiseksi.

8384a431b7ef69fc_org

Vuosi 2017 tuo uudet säännöt

Vuonna 2017 Citroën palaa takaisin rallin MM-sarjaan kokonaan uudella autolla, jonka kehittäminen on tarpeen WRC-autojen teknisten sääntöjen muuttuessa merkittävästi ensi kauden jälkeen. Hieman yli vuoden kuluttua autot tulevat olemaan tehokkaampia, näyttävämpiä, äänekkäämpiä ja suorituskykyisempiä kuin nykyinen WRC-kalusto. Tehoa saa irrottaa voimanlähteestä merkittävästi nykyistä enemmän ja aerodynamiikkaa kehittää nykyistä vapaammin.

Rata-ajon vakioautojen WTCC- maailmanmestaruussarjaan ranskalaismerkki on osallistunut vuodesta 2014 alkaen voittaen sekä kuljettajien että automerkkien maailmanmestaruudet Citroën C4 C-Elysée-autolla molempina vuosina. Ensi vuonna Citroën Racing puolustaa WTCC-sarjan mestaruuksia.

– Käytämme ensi vuoden tarkkaan valmistautuessamme uuteen tulemiseemme 14 kuukauden kuluttua, jolloin haluamme samalla palata suorituskyvyssä tasolle jolla olimme vuosina 2003–2012, Citroën Racingin johtaja Yves Matton taustoittaa.

b2587a8da46a8028_org

Kahdeksan voittopystiä

Citroën valloitti autonvalmistajien merkkimestaruuden kahdeksan kertaa vuosina 2003–2012, joista viisi mestaruutta peräkkäisinä vuosina 2008–2012. Sébastien Loeb voitti ennätykselliset yhdeksän henkilökohtaista kuljettajien maailmanmestaruutta Citroënilla.

Kuvat: Citroën

Jaa artikkeli

Kaikki koeajot

Uusimmat