3.9.2021

Esapekka Lappi ajaa Toyota Yaris WRC:llä Jyväskylän MM-rallissa – spekulaatiot ensi kauden paikoista kuumana

Jyväskylän MM-ralli lähestyy ja kuljettajamarkkinat kuumenee. Ketä nähdään ensi kaudella ajamassa uusia hybridiautoja?

Esapekka Lappi vahvisti sosiaalisen median kanavillaan ajavansa lokakuussa järjestettävässä Secto Automotive Rally Finlandissa, eli Suomen MM-rallissa, Toyota Yaris WRC:llä. Pieksämäkeläinen kiersi Toyotan tallissa MM-sarjaa vuosina 2017-2018 kunnes siirtyi Citroënille. Taru Citikan kanssa päättyi kuitenkin jo ensimmäiseen vuoteen ranskalaisvalmistajan vetäydyttyä sarjasta. Vuonna 2020 Lappi ajoi puolestaan täyden kauden Ford M-Sportin riveissä, mutta jäi täksi kaudeksi ilman ajopaikkaa.

Kuluvana vuonna Lappi on kuitenkin osallistunut kahteen MM-ralliin WRC2-luokassa – ja molemmissa ralleissa tuloksena on ollut luokkavoitto.

Paluu Toyotan riveihin tuntuu Lapista hyvältä, hän kuvailee twiitissään tallin kanssa toimiin pääsemisen tuntuvan ’’kuin kotiin palaamiselta’’. Jyväskylän rallin lisäksi Lapin uskotaan ajavan ensi kaudella osittaisen MM-kauden kolmannen Toyotan ohjaksissa. Luultavimmin Lappi jakaisi kilpailuohjelman tähän kauteen aktiiviuransa päättävän Sébastien Ogierin kanssa. Kolmea muuta Toyotaa ensi kaudellakin ajanee Elfyn Evans, Kalle Rovanperä ja Takamoto Katsuta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Entä ne muut tallit?

Hyundai on jo aikaa sitten vahvistanut, että Ott Tänak ja Thierry Neuville pysyvät tallin kuljettajina jatkossakin. Tallilla on ollut tapana kierrättää kolmannessa autossaan eri kuljettajia – tällä kaudella ratissa on nähty Dani Sordo ja Craig Breen. Kun palettiin lisätään vielä Oliver Solbergin vaikuttava WRC-debyytti Arctic Rallyssa ja Jari Huttusen viime vuosien suoritukset, niin ensi kauden kolmoskuljettajia on vaikea ennustaa.

Näillä näkymin Breen kuitenkin vaihtaa ensi kaudeksi leiriä. Irlantilaisen on huhuttu siirtyvän M-Sportin vakikuljettajaksi. Myös vakuuttavia otteita esittänyt Adrien Fourmaux on vahvoilla ensi kauden tallipaikan suhteen. Muita Ford Pumalla ensi kaudella kilpailevaan talliin liitettyjä nimiä on muun muassa Andreas Mikkelsen ja jo pariin kertaan eläköitynyt Sébastien Loeb.

M-Sportilta vastikään loparit ottanut Teemu Sunisen ensi kauden suunnitelmista ei ole tietoa, mutta tänä vuonna jokelalainen nähdään Jyväskylän MM-rallissa WRC2-luokassa Volkswagen Polo GTI:n ratissa. Luokkaan voidaankin povata jälleen kovaa kilpailua, sillä viivalla on myös aiemmin mainitut Solberg ja Huttunen, sekä norjalainen konkari Mads Östberg.

Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuvat: Moottorin arkisto

Luetuimmat