26.6.2019

Euroopan uusien autojen päästöt nousivat toista vuotta putkeen – Suomessa parempi tilanne

Euroopan ympäristökeskuksen raportti on karua luettavaa: uusien autojen päästöt ovat karkaamassa aivan väärään suuntaan. Syyttävä sormi osoittaa bensiinikäyttöista katumaasturia kohti.

Moottori käsitteli huhtikuussa tilannetta, joka seuraisi, jos Euroopan viime vuoden automyynti toistuisi tulevien päästörangaistusten astuessa voimaan vuonna 2021. Tulos olisi 34 miljardin euron päästösakko autoalalle, joka lopulta kääntyisi tuhansien eurojen hintalisäksi moniin suosikkiautoihin.

Yksinkertaisesti kyse on sakkomaksusta, joka maksetaan jokaisesta autonvalmistajan päästötavoitteen yltävästä hiilidioksidigrammasta per myyty auto. Automallien koosta riippuen tavoite vaihtelee, mutta yleisesti puhutaan 95 g/km tasosta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Väärä suunta!

Nyt Euroopan ympäristökeskus EEA on julkaissut vuoden 2018 automyynnin luvun: 120,4 g/km. Se on paitsi valtavan kaukana tavoitteesta, myös 1,6 prosenttia korkeampi kuin edellisvuonna.

Se on tilanteessa kaikkein hälyttävintä: virallisen päästömittaustavan mukaan Euroopassa myytyjen autojen päästöt ovat laskeneet 22 grammaa vuodesta 2010 vuoteen 2016 mennessä. Sen jälkeen positiivinen kehitys on päättynyt: vuonna 2017 päästöt nousivat 0,4 g/km ja nyt peräti 2 g/km.

EEA:n mukaan myös uusien pakettiautojen päästöt nousivat samat 2 grammaa per kilometri. Pakettiautojen keskiarvo on nyt 158,1 g/km.

Ilmakehän ollessa kenties maailman globaalein asia, ei yksittäisten maiden tuloksilla sinänsä pitäisi olla väliä. Mutta vähän voimme iloita: EEA:n raportin mukaan uusien autojen päästöt madaltuivat Islannissa, Ruotsissa, Alankomaissa, Virossa, Maltalla ja meillä Suomessa.

Puheet ja teot…

Miksi päästöt sitten kasvavat, vaikka juuri nyt tavoitteet ovat historiallisen tiukat ja ympäristöstä puhutaan paljon?

Syyn voi tiivistää kahteen sanaan: bensiinikäyttöiset katumaasturit.

Ensinnäkin dieselkäyttöisten henkilöautojen myynti laski 9 prosenttia edellisvuodesta, ja vuoden 2011 tasosta on tultu alas jo 19 prosenttia. Bensiinimoottorien osuus uusista autoista vuonna 2018 oli 60 prosenttia ja dieselin 36 prosenttia.

Dieselmyynnin lasku on kriittistä hiilidioksidipäästöjen kannalta, sillä bensiini- ja dieselmoottorin kulutuserojen kaventumisesta huolimatta diesel on yhä reilusti taloudellisempi vaihtoehto. Nyt jos koskaan sitä ei saisi ylenkatsoa, eikä nykyisten tiukkojen päästövaatimusten valossa mitään syytä olekaan.

Dieselin kurimuksen osalta dieselgate-kiitoskortit saakin lähettää osoitteeseen Volkswagen Aktiengesellschaft, Berliner Ring 2, 38440 Wolfsburg, Germany.

Katumaasturit taas rasittavat päästökeskiarvoa niiden henkilöautoa suurempien ajovastusten, eli heikomman aerodynamiikan ja lisäpainon tähden. EEA:n mukaan katumaasturien keskiarvopäästöt olivatkin 133 grammaa per kilometri, eli 13 grammaa henkilöautojen keskiarvoa enemmän. Viime vuonna Euroopassa myytiin 4,5 miljonaa katumaasturiksi luokiteltavaa uutuusautoa, vajaat kolmannes kaikista autoista. Toivottavasti kaikki myytiin tarvitsevaan käyttöön.

Lääkkeitä päästökeskiarvon täyttämiseen tarjoavat myös vaihtoehtoiset polttoaineet, mutta pääpaino on sähköistyksessä. Kevythybridejä, hybridejä ja etenkin ladattavia hybridejä ja täyssähköautoja esitellään taajaan. Monia malleja on julkistettu jo edellisvuosina, ja vauhti vain kiihtyi pitkin vuotta 2018. Vielä edellisvuonna kehitys ei kuitenkaan ehtinyt näkyä myyntitilastoissa. Euroopassa myytiin 150 000 täyssähköautoa, mikä on kyllä 50 prosenttia toissavuotta enemmän, mutta silti mitättömän pieni määrä vaikuttaakseen päästöihin. Täyssähköautojen ja ladattavien hybridien yhteisosuus oli vain 2 prosenttia markkinoista.

Mitä käy?

Jäävuori alkaa olla jo aika lähellä. Autoteollisuus kääntää suuntaa täysin voimin ja valtavin investoinnein, mutta kuluttajien ostokäyttäytyminen ratkaisee kurssin. Vuoden 2019 myynti tulee jo antamaan esikuvaa tulevasta: jos ladattavat hybridit ja täyssähköautot alkavat mennä hurjaa vauhtia kaupaksi (ja mikäli akkujen saatavuusongelmat eivät rajoita rekisteröintejä), voidaan törmäys ehkä vielä välttää. Yhtään ylimääräistä tilaa ei taida jäädä.

Teksti: Lauri Ahtiainen Kuva: Aake Kinnunen Lähde: EEA, ACEA

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat