Formula 1 Kanadan GP – taktiikkaylläreitä
Murmeleita ei tällä kertaa näkynyt Montrealin osakilpailussa, mutta pieni piristys olisi jälleen ollut paikallaan Formula 1 -kilpailun puolivälissä.
F1-sirkus viihdytti tällä kertaa Kanadan Montrealissa, jossa tunnetusti viihdyttävä rata tarjosi hyviä hetkiä tälläkin kertaa. Itse kilpaileminen jätti hetkittäin kylmäksi, mutta tuloslista saatiin erikoiseksi viimeistään varikkopysähdysten myötä. Taktiikat eivät taaskaan olleet tasa-arvoisia.
Kilpailu sai hätkäyttävän alun Ferrarin Sebastian Vettelin ampaistua johtoon ohi Mercedes-kuljettajien. Ensimmäisten mutkien ruuhkissa Nico Rosberg sai tyhjän arvan ja tippui kärkitaistoista kymmenenneksi, Lewis Hamiltonin sännätessä karkaavan Vettelin perään.
Kimi Räikkösen kilpailu kulki tasanihkeästi. Ajoittain lupaavan kohoamisen sotkivat lopulta Ferrarin turhan aggressiivinen varikkotaktikointi, mutta parhaimmillaankaan suomalaisen auto kulkenut saksalaiskolleegan vauhdilla. Kilpailun yllättäjäksi nousi kuitenkin Valtteri Bottas, joka hiipi Williamsillaan lähes huomaamatta kolmanneksi ja sai pidettyä kilpailutilanteen jäissä loppuun asti. Palkintopallisijoitus oli Bottaksen ensimmäinen tällä kaudella.
Loput kärkisijat menivät odotetusti Red Bull -kuljettajien kesken. Neljänneksi sijoittunut Max Verstappen onnistui pitämään sijoituksestaan kiinni Nico Rosbergin loppurynnistyksen paineessa.
Tylsähkön kilpailun anniksi jäi kuitenkin se, että mestaruustaisto on vasta lämpenemässä, sillä Lewis Hamilton tuntuu löytäneen alkukaudesta hukassa olleen inspiraationsa. Samalla Nico Rosberg tuntuu sortuvan toistuvasti yksinkertaisiin virheisiin.
Formulat kisaavat seuraavan kerran poikkeuksellisesti jo viikon päästä Azerbaidžanissa järjestettävän Bakun osakilpailun merkeissä.
Sija | Kuljettaja | Talli |
1. | Lewis Hamilton | Mercedes |
2. | Sebastian Vettel | Ferrari |
3. | Valtteri Bottas | Williams |
4. | Max Verstappen | Red Bull |
5. | Nico Rosberg | Mercedes |
6. | Kimi Räikkönen | Ferrari |
7. | Daniel Ricciardo | Red Bull |
8. | Nico Hülkenberg | Force India |
9. | Carlos Sainz | Toro Rosso |
10. | Sergio Pérez | Force India |
11. | Fernando Alonso | McLaren |
12. | Daniil Kvjat | Toro Rosso |
13. | Esteban Gutiérrez | Haas |
14. | Romain Grosjean | Haas |
15. | Marcus Ericsson | Sauber |
16. | Kevin Magnussen | Renault |
17. | Pascal Wehrlein | Manor |
18. | Felipe Nasr | Sauber |
19. | Rio Haryanto | Manor |
DNF | Felipe Massa | Williams |
DNF | Jolyon Palmer | Renault |
DNF | Jenson Button | McLaren |
Lähde: Formula 1 Kuva: Sam Bloxham / Williams