20.11.2021

Huutokauppahelmet – Dodge Power Wagon

1951 Dodge Power Wagon – RM Sotheby´s

Jouluradio soi jo, joten lahjatoiveita on alettava miettimään. Dodge Power Wagon kuljettaa ne tarvittaessa minne vain punaisella tyylillä.

Marraskuun taittuessa hitaasti kohti joulukuuta ja lumen määrän lisääntyessä moni odottaa jo tulevia juhlapyhiä. Molempiin liittyen 1950-luvun Dodge Power Wagon sopisi vaikka itse joulupukille.

Joulusta puheen ollen, nyt alkaa hitaasti olla jo aika suunnitella joululahjatoiveita. Kirjeellä kestää Postin nykytoiminnalla kuitenkin kauan kulkea Korvatunturille. Kilteille ja tuhmille lapsille on erilaisia lahjoja, mutta ainahan sitä saa haaveilla.

RM Sotheby’s järjestää joulukuun Open Roads -huutokauppatapahtuman 1.-8. joulukuuta vain verkon välityksellä. Se esittelee monenlaista vaihtoehtoa, mutta näitä himoitsevan on oltava hereillä piakkoin. Antamisen aika ei kovin monella toteudu oikean auton muodossa, mutta ehkä itseään voi palkita raskaasta vuodesta.

Kyseinen huutokauppatapahtuma tarjoilee kaikkea avokattoisista italialaisista keskimoottoriurheiluautoista brittien ylpeydenaiheisiin useissa eri autoluokissa ja kaikkea tältä väliltä. Myynnissä on jopa reki hevosen vedettäväksi, joka saattaisi sekin sopia joulupukille.

Valikoiman pitäisi kyllä riittää joululahjaa etsivälle. Lisäksi useat näistä kohteita on arvotettu 150 000 euron alapuolelle, joten hinnat eivät ole pelkästään miljoonalukemissa. Jo joillakin sadoilla euroilla voi onnistua huutamaan itselleen jotakin mielenkiintoista, mutta tuotteet kyllä sijaitsevat suuremmaksi osaksi Yhdysvalloissa.

1951 Dodge Power Wagon – RM Sotheby´s

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

1951 Dodge Power Wagon – RM Sotheby´s

Jutun otsikkokuvassa kohti lomia lompsiva Dodge Power Wagon on vuosimallia 1951 saaden punaisella pirteydellään kenet tahansa paremmalle tuulelle. Väkevällä voimalla varustettuna ja maastokelpoisille Super Swamper TSL -renkaille pyöräytettynä tämä Dodge hämärtää täysin överiksi rakennetun klassikon ja tämänkin päivän mittareilla kykeneväisen maastoauton rajoja.

1951 Dodge Power Wagon – RM Sotheby´s

Dodgen Power Wagon pohjautui alunperin Dodgen WC-sarjan sotilasajoneuvoon. Yhdysvalloissa auto tunnetaankin ensimmäisenä toisen maailmansodan jälkeisenä nelivetoisena sarjatuotantoautona, jota myytiin siviilikäyttöön.

Sen 230-kuutiotuumainen, eli noin 3,8-litrainen, kuusisylinterinen sivuventtiilimoottori lupailee miellyttävää sointia korvakäytäviin kaikumaan. Käytännöllisyyttä tarjoillaan kahdeksanjalkaisella, eli lähes 2,5 metriä pitkällä, lavalla. Jälkimmäiselle mahtuu sellainen määrä paketteja, että Dodge Power Wagon on lähes ihanteellinen pakettikuljetin hieman vaativimpiinkin paikkoihin ja sääolosuhteisiin – kuormalavan voisi tosin peittää pressulla.

1951 Dodge Power Wagon – RM Sotheby´s

Ostamista harkitsevan kannattaa kuitenkin kurkata auton alle ennen kuin ryntää ensimmäistä kertaa kuraan, loskaan tai lumeen, sillä siinä määrin kauniissa kunnossa alusta on. Noinkohan autoa on käytettykään sitten edellisen entisöinnin.

Kiinnostuneille kerrottakoon, että tämä Power Wagon sijaitsee Kanadan Ontariossa kuuluisien Niagaran putousten lähellä. Alustavaksi hinta-arvioksi on asetettu 65 000 - 75 000 euroa, joten sadasta tontusta jää vielä vaihtorahaakin.

Teksti: Henri Posa, kuvat: Darin Schnabel/RM Sotheby’s, lähde: RM Sotheby’s

Luetuimmat