Ajoneuvot | Jaguarilla Jäämerelle | 4.11.2018

Jaguarilla Jäämerelle: jäiset tiet Kirkenesiin – ja se meri

Päivän epistolana oli matkan jatkuminen Nuorgamista. Jäisten teiden taikaa löytyi Norjan Kirkenes – ja se tavoiteltu Jäämeri.

Jaa artikkeli

Nuorgam jäi taakse tunnelmissa, joka vihjaili päiväkausia riivanneen pilvipeitteen hiukan hellittävän. Näkyvyys olikin kasvanut jo kilometreihin, mutta talven tuloa ei voi kiiruhtaa edes EU:n rajan vaihtuessa Norjan nopeusrajoituksiin. Pilvien läpi tehtiin silti havaintoja oudosta valoilmiöstä, josta onneksi päästiin eroon jo ennen kello kahta paikallista aikaa.

Jaguarilla Jäämerelle

Itse rajan ylittäminen on täälläkin skandinaavisen vaivatonta. Ilahduttavasti myös Jaguar I-Pace muistutti meitä uuden maan yleisrajoituksista valtakunnan vaihduttua. Kumpuilevat ja kaartuilevat tiet ovat tervetullutta vaihtelua isojen valtateiden suoriin siirtymiin, mutta erityisesti kovat jäiset pinnat kehoittivat laskemaan nopeutta jyrkimmissä kaarroksissa.

I-Pace jatkoi pääosin vaivatonta suorittamistaan myös tänään. Pääosin, sillä kurainen plussakeli saa helposti kaipaamaan peruutuskameran pesuria, eikä takaikkunasta ole pysäköintipuuhissa juurikaan apua. Kura ja rapa ilmeisesti sotkivat myös keulatutkan toimintaa, joten yksi siirtymistä ajettiin ilman mukautuvaa vakionopeudensäädintä ja automaattista hätäjarrutusjärjestelmää.

Jaguarilla Jäämerelle

I-Pace on selvinnyt vaivattomasti myös pikkuteistä ja satunnaisista lumihangista, kiitos nelivedon ja korotettavan maavaran.

Kirkenesissä vuorossa oli norjalainen latausinfra, joka hämmästytti helppoudellaan. Piuha kiinni ja hotelliin! Ei ihme, että Kirkkoniemen alkuperäinen suomalainen nimi on Akkulanniemi.

Teksti: Aake Kinnunen ja Lauri Ahtiainen Kuvat: Lauri Ahtiainen ja Aake Kinnunen

Jaa artikkeli

Keskustelu