Kiitos Alfa Romeo, olet palannut
Uusi Giulia ei ole täydellinen perheauto, mutta se on erinomainen Alfa Romeo.
Helpotuksesta on hyvä huokaista. Odotukseni Giuliaa kohtaan olivat sekoitus toivoa ja pelkoa. Takavetoinen Alfa Romeo -perheauto! Se kuulosti liian hyvältä ollakseen totta.
Rehellisesti sanoen pelkäsin pahinta, en ollut varma riittääkö muutosten myllertämässä Fiat Chrysler Automobilesissa taitoa ja resursseja kehittää auto äärimmäisen vaativaan luokkaan.
Oli pelko, että Alfa Giuliasta tulee uusi Jaguar XE. Lupaavan näköinen, mutta lopulta lähes jokaisella osa-alueella pettymys.
Giulian ensikoeajojen lähestyessä aisti kaikkien toivovan Alfan onnistumista. Italialaisvalmistajalla on merkillinen tapa kerätä sympatiaa.
Ensikoeajot olivat rohkaisevia. Päähuomion vei villi Quadrifoglio, mutta kehuja riitti myös arkimalleille. Ja juuri tavalliset nelosmoottorit ratkaisevat kaupallisen menestyksen.
Kun Giulia 2.2 Diesel ilmestyi toimituksen pihalle, oli auto pakko viedä koeajolle.
Ohjauspyörään siirretty käynnistyspainike luo tunnelmaa. Nahkaverhoiltu kehä on juuri sopivan paksuinen, ja kämmenet asettuvat luonnollisesti puolien ympärille. Sormet viistävät kylmiä alumiinista valmistettuja valtavia vaihtolapoja.
Ensimetreillä huomio kiinnittyy ohjaukseen. Se on nopea, todella nopea. Valtaosan mutkista ja kadunkulmista selvittää vaihtamatta otetta. Nopeus ei kostaudu epätarkkuutena. Keskialueella on rauhallinen kohta.
Auto kääntyy ahnaasti mutkiin. Keula ei kallistele, eikä perä seilaa omilla linjoillaan. Ensimmäinen mutkapätkä sinetöi Alfa Romeo Giulian alkuvaikutelman oikeaksi.
Alustaviritys on urheilullisen jämäkkä, mutta ei epämukava. Iskunvaimennus selvittää pahimmatkin töyssyt, kuljettajan ei tarvitse odotella auton asettumista kuopista tai nyppylöistä. Mitä enemmän Alfalta vaatii, sitä enemmän Alfa suorittaa.
Giuliasta aistii suunnittelutiimin kyvyt ja halut tehdä autosta oikeasti hyvä ajaa. Sen huomaa ohjauksen ja alustan lisäksi monista yksityiskohdista, joissa hyvin moni kilpailija yhä epäonnistuu. Esimerkiksi vaihteisto kunnoittaa manuaaliasennolla kuljettajaa: jos ajaja ei vaihda ylöspäin, karjuu nelosdiesel vasten kierrosluvunrajoitinta. Se ei kuulosta kauniilta, mutta se on kuljettajan tahto.
Mutkateiden nautinto ei kostaudu moottoritiellä. Alfa osaa asettua aloilleen ja häipyä taustalle.
Outoa kyllä, ajonvakautusjärjestelmästä puuttuu sallivampi urheilutila ja mahdollisuus kytkeä sähköinen turvaverkko täysin pois päältä – ensimmäinen takavetoinen perhe-Alfa lähes neljännesvuosisataan, eikä elektroniikka salli viatonta sladia?
Myös etuistuinten heikko reisituki ja kokolailla vaatimaton muotoilu herättää närää.
Koeajoauton 2.2-litraiseksi nimetty 2 143 kuutiosenttinen diesel on miellyttävä yllätys. Äänimaailma on ehtaa dieseliä, mutta voimanlähde tuntuu luvattua 180 hevosvoimaa vahvemmalta. Menoa terästää 8-vaihteisen automaatin terävät vaihdot, joita suuret vaihtolavat ohjaavat. Tunnelma rakentuu yksityiskohdista.
Toki Giuliasta huomaa, miten pienillä resursseilla se on tehty. Sisustan materiaalien laatu vaihtelee, ja osa ratkaisuista on suorastaan viimeistelemättömiä: takaluukun avausnapin sijoitus syvälle etuviistoon oviaukon juureen tuntuu hätiköidyltä päätökseltä ja ovien lukituksesta viestivät punaiset valot ovat pimeällä turhan kirkkaat.
Ulkonäkö on peruskaunis, mutta varovainen. Giulia keskittyy lainaamaan, eikä luomaan uutta. Varovaisen kompromissin ymmärtää, sillä Alfalla ei ole varaa suututtaa ketään. Jos niin kävisi, jäisi Giulia historian viimeiseksi Alfa Romeoksi.
Siitä ei toivottavasti ole pelkoa. Hiomattomat yksityiskohdat pilaisivat tasapaksun auton, mutta eivät Giuliaa. Puutteet unohtuvat, kun sormenpäillä ohjautuva keula kääntyy kohti mutkatietä. Alfa Romeo Giulia on perheauto, mutta parhaina hetkinä se tuntuu kuljettajan yksinoikeudelta. Sitä kannatti odottaa.
