Koeajo: BMW 840i Gran Coupé on käytännöllinen ja tyylikäs, mutta vanhat viat vaivaavat

BMW 840i Gran Coupé on yksi vaihtoehto tyylittelijälle, joka tarvitsee takatiloja mutta hamuaa coupémaisia muotoja. Hyvää: tilat, tyylikkyys, voimalinja. Huonoa: nelipyöräohjaus ja ohjaustuntuma kitkarenkain, kompromissit.

BMW 840i Gran Coupé -versioon on haluttu tehdä oikeasti käyttökelpoiset tilat takamatkustajille – ja siinä on onnistuttu hyvin. Siinä missä kaksiovisen mallin takatilat kelpaavat ainoastaan erittäin lyhyille matkoille tai vaihtoehtoisesti lyhyille ihmisille, voi neliovisen takapenkillä viettää täysimittainen aikuinenkin vaikka koko päivän.

Venytystä ja kulmanmuutosta

Jalkatilat on tehty venyttämällä 8-sarjaa 231 millimetrillä, josta 201 mm näkyy myös akselivälissä. Pelkkä pituuskasvu ei toki takaa vielä coupé-mallisessa autossa takamatkustajien viihtyvyyttä, sillä kattolinja pakottaa usein matkustajat lyttyyn. Onneksi BMW on huomioinut tämänkin: auto on kokonaisuudessaan 61 mm kaksiovista korkeampi, mikä riittää hyvin. Lisäkorkeutta on rakennettu muun muassa kääntämällä tuulilasia pystympään asentoon.

Tunnelma takana on kuin istuisi hieman litistetyssä 7-sarjan BMW:ssä.

Matkustamon lämpötilasta ei tarvitse kinastella kuljettajan kanssa, kiitos oman ilmastoinnin säädön. Muhkeilla erillisistuimilla matkustaville on myös omat liitännät puhelimen laturia varten. Lisää miellyttävyyttä saisi lisäämällä varvastilaa, mutta jossain kompromissi on tehtävä.

Ristiriitoja, kaksiovisten tapaan

Ne kompromissit eivät ole muutenkaan olleet nykyisen 8-sarjan vahvinta alaa. Taannoisessa Cabriolet-mallin koeajossa moitimme, ettei koskaan selviä, onko auto tarkoitettu leppoisaksi pitkän matkan ajokiksi vai urheiluautoksi. Sama vaivaa myös Gran Coupéa.

Kolmilitrainen, 340 hevosvoimaa ja 500 newtonmetriä tuottava moottori on kasin keulalla uskottava tilanteessa kuin tilanteessa: tehoa löytyy aina, ja kahdeksanportainen automaatti pykältää eleettömästi. Alusta puolestaan tuntui ainakin keväällä kitkarenkailla ajettaessa pintakovalta. Moottoritiellä auto ei ole järin hiljainenkaan, ja myös pientä vetelyä ilmenee.

Pienemmillä teillä alusta tuntuu miellyttävämmältä, mutta rajat tulevat vastaan erittäin terävästi. Osittain tämä johtuu tunnottomasta ohjauksesta, josta nelipyöräohjaus tekee kitkarenkailla suorastaan epämiellyttävän. Takapyörien kääntymisen luomaan ajolinjaan ei tunnu tottuvan, vaan auton liikkeitä joutuu korjailemaan, eikä ajosta ehdi nauttimaan. Jotain nelipyöräohjauksen toiminnasta kertonee se, ettei sitä ole tarjolla mallisarjan kuninkaaseen, M8:aan.

Tietoviihdejärjestelmän kautta lähes kaikki on onneksi konfiguroitavissa paremmaksi kompromissiksi aina iskunvaimennuksesta vaihteistoon ja moottorin ääniin asti. Taikoja tällä ei kuitenkaan saada aikaan, mutta esimerkiksi yltiömäisen moottoriäänien tehostuksen asettaa mielellään rajoitettu-tilaan.

Tyyliä ja tilaa siis löytyy, muttei edullisesti. Malliston alkupään moottorilla, punaisella metallivärillä ja valkealla täysnahkasisustalla koristeltuna auto kustantaa hurjat 195 563 euroa – josta Suomen valtio tosin korjaa itselleen lähes 60 000 euron veropotin. Kutsutaanko tätä sähköttömyyden hinnaksi?

Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Lauri Ahtiainen