Koeajo: toisenlainen tilaihme – Peugeot Rifter

Peugeot Rifter on sisarmalleihinsa verrattuna mahdollisimman aito merkkinsä edustaja. Hyvää: tilankäyttö, ajoasento, säilytystilojen määrä. Huonoa: ohjauksen keskialue, voimaa vaativat liukuovet, vajavainen kojelaudan valaistus.

Viime kesänä uudistunut Peugeot Rifter saapui koeajoon sisarmallinsa Citroën Berlingon jälkeen, jolloin tarjoutui herkullinen tilaisuus verrata näitä autoja toisiinsa – eli kokea, miten sisuskaluiltaan identtiset tilakuutiot on eri ranskalaisleireissä toteutettu. Ja jos kaipaa astetta saksalaisempaa otetta, sitä on tarjolla kolmannen konsernikumppanin Opel Combo Lifen muodossa.

Vaikka tätä kolmikkoa voisi pitää yhtenä ja samana mallina, eroavaisuuksia löytyy lopulta niin paljon, että autoja voi käsitellä ihan omina yksilöinään. Peugeotin kohdalla persoonan hakeminen lähtee liikkeelle jo Rifterin ulkonäöstä, joka on helmavahvikkeineen ja ryhdikkäine olemuksineen vielä hieman Berlingoakin maasturimaisempi – niin tila-auto kuin kyseessä onkin.

Erikoiset ensituntumat

Auton sisällä eroja on vieläkin enemmän. Koska muiden nyky-Peugeotien kojelaudat noudattelevat omanlaistaan mittaristo-ratin-päällä -linjausta, sellainen oli tietysti rakennettu Rifteriinkin, vaikka muuten olisi periaatteessa pärjätty pelkällä tuotemerkkien vaihtamisella – tai ainakin huomattavasti kevyemmällä meikillä.

Niinpä Rifterin ratin takana vallitsee hyvin peugeotmainen tunnelma. Kuten niin monissa muissa leijonamerkin malleissa, mittariston erikoinen sijoittelu oudoksuttaa aluksi, mutta hetken päästä ratkaisuun ei enää kiinnitä huomiota. Ajoasento järjestyy useimmilla kuljettajilla aivan yhtä hyväksi kuin ”normaalinkin” kojelaudan kanssa.

Se, mikä hieman vaatii totuttelua, on pienen ohjauspyörän ja suuren ohjaamon välinen mittasuhde. Ratin kääntely on suoritettava korostetun herkin liikkein, mutta toisaalta hallinta on taajamassa hyvin kevyttä.

Erityisen näppäräksi sitä ei voi kuitenkaan luonnehtia, siitä pitävät pitkä kojelauta ja sen takana piilossa oleva keula huolen. Pitkäliikkeinen vaihteensiirto sekä peruutusvaihteen salvan puuttuminen takaavat omalta osaltaan sen, että Rifter ei aivan istu käteen ensimmäisellä korttelinkiertämällä.

Siisti säästökone

Siinä missä aiemmin ajamamme Berlingo oli moottoroitu 130-hevosvoimaisella versiolla 1,5-litraisesta dieselistä, nyt koeajetun Rifterin lyhyen konepellin alla hurisi saman voimanlähteen noin sataheppainen painos.

Sen yhteydessä on tarjolla vaihteistoksi ainoastaan viisivaihteinen manuaali; 130-heppaiset ovat puolestaan aina kahdeksanportaisia automaatteja, jotka sopivat tällaiseen autoon kieltämättä paremmin.

Sivistynyt kone kuljettaa Rifteriä ihan kivasti, kunhan autolta ei vaadi liikoja. Maantiellä ja esimerkiksi moottoritielle kiihdytettäessä havaitsee kuitenkin, että tällä moottorilla Rifter edustaa pikemminkin automaailman laiskinta päätä.

Moottorin ääni, kuten melunlähteet muutenkin, on vaimennettu kohtuullisen hyvin, ja myös ajomukavuus on varsin hyvällä tolalla. Voimanlähteen ääni tosin alkaa erottua sadan kilometrin tuntinopeuden tuolla puolen.

Maantiellä havaitsee myös, että ohjaus jäykistyy selvästi kaupunkinopeuksiin nähden; valitettavasti ohjaus keskittää hieman keinotekoisesti, jota ei ranskalaisesta autosta puhuttaessa voi katsoa ihan läpi sormien.

Väljyyttä varjossa

Tilatarjonta Rifterissä on samaa vakuuttavaa luokkaa kuin Berlingossakin (lisävarusteisine) kolmine takarivin erillisistuimineen. Koeajetun L1- eli lyhyemmän mallin ohella myydään 34,5 senttiä pidempää L2-versiota; kumpaisenkin saa joko 5- tai 7-paikkaisena.

Kun varsinaiset sisätilojen sentit on asemoitu niille kohdille kuin pitääkin, kritiikki kohdistuu auton luukkuihin. Laaja takaluukku on käytännössä aika raskas käyttää, joten sähkökäyttö olisi toivottava, ja sama pätee melko jäykästi sulkeutuviin liukuoviin.

Erona koeajoautoissa oli oikeastaan vain kojelaudan jatkeena ollut keskikonsolin säilytyssysteemi, joka on Allure-tasoisessa Rifterissä vakiovaruste. Pikku- ja vähän isommallekin tavaralle löytyy näin mukavasti tilaa, mutta samalla menetetään pakettiautopohjainen läpikuljettavuus etuistuinten välillä. Henkilöautoihin tottuneet eivät kuitenkaan jääne tätä piirrettä kaipaamaan.

Sen, minkä säilytyskoloihin kaipaisimme, on valaistus – varsinkin kun sellainen on toteutettu esimerkiksi Peugeot 3008- ja 5008-katumaastureihin. Muutenkin valaistusta ohjaamossa voisi parantaa esimerkiksi kojelaudan katkaisimien osalta: nyt pimeällä talvikelillä piti ajoittain sytyttää sisävalot, jotta käsi osui oikeaan kohteeseen, kuten kosketusnäytöstä eriytettyihin lämpötilan säätimiin.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus

Lisätietoja: www.peugeot.fi/rifter/