Ajoneuvot | Koeajo | 13.8.2018

Koeajo: vapautta vaille erinomainen – Kia Stinger 2.0 T-GDI RWD GT-Line

8AT

Kia Stinger GT-Line näyttää lähes samalta autolta, jonka syksyllä ylistimme pistävän Audi S5 Sportbackin ja BMW 440i Gran Coupén todella ahtaalle: lyhyt etuylitys, pitkä konepelti, matkustamon loivasti laskeva kattolinja ja pitkähkö peräylitys luovat autolle saman menevän ilmeen. Yksityiskohdatkaan eivät juuri erota GT:tä GT-Linestä, mitä nyt punaiset Brembon jarrusatulat puuttuvat vanteiden takaa.

Keulalla ei enää lepää 3,7-litraista V6-moottoria, eikä vetoa välitetä neljälle pyörälle. Moottori on kutistunut 2-litraiseksi turboneloseksi ja voima viedään vain taka-akselille.

Perinteinen resepti

Mistään säästömallista ei todellakaan ole kyse – ei ominaisuuksien, eikä hinnan puolesta. Moottorista irtoaa 256-hevosvoiman huipputeho ja GT-Line-varustein taka-akselia hallitaan perinteisellä mekaanisella luistonrajoittimella. Ainekset mitä perinteisimpään ajonautintoon ovat kasassa – vielä kun 8-portiasen automaatin voisi vaihtaa kuusivaihteiseen manuaaliin!

Ohjauspyörän takaa Stinger huokuu heti lippulaivasta tuttua tunnelmaa. Kojelaudan pelkistetyt linjat korostavat auton leveyttä. Pyöreät ilmastointisuuttimet ja harkittu alumiininkäyttö kohottavat tunnelmaa.

Ajoasennossa ei ole moitittavaa, autoon kotiutuu nopeasti. Ajettavuutta hallitsee hyvin luonnollinen ohjaus. Se on välitetty suhteellisen nopeasti, ja tarjoaa nykyautoksi miellyttävän rehellisen tuntuman etuakselin tapahtumiin. GT-Line tuo autoon säätyvät iskunvaimentimet. Ne toimivat mainiosti, Stingerin alusta on jämäkän puoleinen, mutta jatkuvasti tehtäviensä tasalla.

Ajettavuutta tukee myös takavedon ja nelisylinterisen moottorin ansiosta lähes 200 kilolla lippulaivasta tippunut massa: 2.0 T-GDI painaa 1642 kiloa, kun nelivetoinen GT kohottaa lukemat 1 834 kiloon.

Harmillisen holhoava

Tasapainoinen käytös, hyvin ohjaukseen reagoiva keula ja taka-akselin luistonrajoitin antavatkin Stingerille varsin mainiot eväät makeaan ajokokemukseen. Tiettyyn rajaan tämä toteutuukin, mutta moitteeton suoritus ei ole. Jostain syystä urheilullisimmallakin ajoasetuksella Kian ajonvakautus kaitsee pientäkin korin elämistä turhan herkästi.

Turvallisuudentavoittelussa ei toki ole mitään vikaa, mutta monet saksalaisautot onnistuvat tarjoamaan järjestelmiä, jotka sallivat enemmän vapauksia virheistä rankaisematta. Eikä Kia anna oikeasti edes sammuttaa järjestelmää: pitkää painallus tuo kyllä mittaristoon odotetut varoitusvalot, mutta vähänkään suurempi takapyörien luisto saa vedon katkeamaan. GT-mallissa vastaavaa käytöstä ei esiintynyt.

Antakaa valita

Kia voisi ottaa saksalaisilta oppia myös ajomoodien personoitavuudessa. Onko liikaa vaatia ohjausta urheilutilaan ja iskunvaimennusta mukavuusasetuksille? Onneksi valmiit ajotilat ovat kuitenkin hyvin toteutettuja, joten esimerkksi Sport-asetusta kehtaa huoletta käyttää vaikka jatkuvasti.

Myös vaihteistoon kaipaisi pysyvää manuaaliasetusta, jotta pidemmillä suorilla kruisaillessa laatikko ei palaisi D:lle.
Mainitut moitteet ovat toki pieniä, ja osin GT-lippulaivasta tuttuja. Kokonaisuutena nelisylinterinenkin Kia Stinger on todella makea paketti ajettavuutta, ulkonäköä ja varsin kelvollisia tiloja. Ehkä moitteet tuntuvatkin sen tähden hieman karvailta: kun mekaanisesti paketti on upea, jää pienen sähköhienosäädön puute harmittamaan turhankin paljon. Moitteen sisällä paistaa suuri kehu.

Teksti: Lauri Ahtiainen, kuvat: Roman Razinkov