16.6.2018 Ajoneuvot Koeajo: Volvo V60 – funktionaalisempi farkku Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Toisen sukupolven Volvo V60 ottaa mallistossa järkevämmän kartanoauton roolin. Hyvää: ajoasento, tilat, käytännöllisyys edeltäjään nähden. Huonoa: pieni suksiluukku. Kuten jo aiemmassa maistiaisjutussa kerroimme, Volvo V60 on muuttanut luonnettaan selvästi. Vuonna 2010 esitelty ensipolven V60:n takapenkki kun oli aika tyköistuva, eikä tavaratila täyttänyt kaikkia perheauton vaatimuksia. Uudessa V60:ssa nämä asiat on otettu vakavammin. Tavaratilaa on nyt 529 litraa, mikä on 99 litraa enemmän kuin vanhassa V60:ssa ja vain 31 litraa vähemmän kuin V90:ssä. Selväpiirteinen kontti on muutenkin miltei kopio isoveljestä. Koeajoauton selkänoja kaatuu sähkönappuloista kahdessa erisuuruisessa osassa kynnyksettömään vaakatasoon, mutta suksiluukku on tässäkin Volvossa pienehkö. Myöskään irrotettavalle suojapeitteelle ei edelleenkään ole varattu tilaa välipohjan alta. Sähköisesti, ja myös jalan heilautuksella, liikuteltava takaluukku on vakiona. Matkustamonkin tilat ovat kasvaneet tuntuvasti. Takapenkille mahtuu vaivatta 190-senttinen reissaaja, vaikka kuljettaja olisi samanmittainen. Mukavuutta tosin heikentää reisituen puute. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Selvästi suurempi Väljyydestä saa kiittää ennen kaikkea kasvaneita ulkomittoja. Vanhaan malliin verrattuna uusi V60 on vajaat 13 senttiä pidempi, ja akseliväliäkin on melkein 10 senttiä reilummin. Isoveli V90 puolestaan on 18 senttiä pidempi, muttei siis tarjoa enää mitenkään järisyttävän paljon enemmän tilaa. V60 rakennetaan samalle pohjalle kuin aiemmin esitellyt XC60- sekä 90-sarjan Volvot. Siksi ei ole ihme, että myös korostuneen vaivattomat ajotuntumat olivat miltei identtiset. Kaikki moottorit ovat nyky-Volvo-tapaan kaksilitraisia ja nelisylinterisiä. Tuotanto alkaa etuvetoisella D4-dieselillä (190 hv) sekä nelivetoisella T6-bensamallilla (310 hv), ja juuri nämä versiot olivat koeajettavissa Barcelonan ympäristön vuoristoteillä. Molemmat liikuttavat autoa sivistyneesti ja myös ripeästi. Eniten mieleen jäi bensiinimoottorin ääni, joka kuulosti tällä kertaa hiljaisemmalta kuin aiemmissa Volvoissa. Sen sijaan ruotsalaismerkin perisynti eli automaattivaihteisten mallien liikkeellelähdöissä esiintyvä viivyttely ja sitä seuraava nykäys ovat edelleen läsnä. Ohjaus on ajotilasta riippumatta varsin voimakkaasti tehostettu, ja epätasaisemmalla pinnalla alustasta voi edelleen aistia lievää tärinää. Ilmajousitusta ei isoveljistä poiketen ole saatavilla edes taka-akselille; sen korvikkeeksi Volvo tarjoaa säätyvää iskunvaimennusta. Turvavarustelua on lukuisten aiemmissa malleissa nähtyjen järjestelmien lisäksi täydennetty systeemillä, joka jarruttaa automaattisesti, jos nokkakolari on väistämätön. Tarkoitus on vähentää törmäysnopeutta ja siten onnettomuuden seurauksia. Suomeen syyskuussa V60:lle voi povata Suomessa suurta suosiota, sillä olemassa olevaa Volvo-kantaa – ja sitä myötä asiakkaita – riittää. Ennakkomyynti on ollut käynnissä jo hyvän aikaa, ja ensimmäiset autot saapuvat Suomeen syyskuussa. Tämä erä sisältää paitsi D4:n ja T6:n, myös vähempitehoisen D3-dieselin (150 hv). Muista malleista tuttua ruudikkainta D5-moottoria 235 hevosvoiman tehoineen ei ole luvassa, vaan valikoimassa on tehtaan edustajan mukaan keskitytty parhaiten myyviin malleihin. Varustetasot ovat nimeltään Momentum ja Inscription, ja lisävarustelista on Volvon tapaan laaja. Syksyllä tarjolle tulee kolmas vaihtoehto, sporttinen R-Design – kuten valtaosa varusteista, sekin tuttu juttu muusta Volvo-mallistosta. Hinnat starttaavat 42 272 eurosta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää luvassa V60-valikoima laajenee entisestään joulukuussa, jolloin on luvassa dieselien nelivetoversiot sekä T5-bensamalli (250 hv). Tammi–helmikuussa puolestaan saapuu ladattava hybridi T8, jonka bensakoneen sekä sähkömoottorin yhteistehoksi kerrotaan 390 hevosvoimaa. Aiemmin näkemättömänä versiona vuoden päästä myyntiin tulee lisäksi vähätehoisempi T6-lataushybridi 340 hevosvoiman yhteistehoineen. Bensiinimoottoriset mallit, kuten myös hybridit, ovat aina automaattivaihteisia. Etuvetodieseleitä on tarjolla myös manuaalilaatikolla, mutta näiden myynti on viime aikoina ollut jo hyvin vähäistä. Palaamme asiaan loppukesällä, jolloin saamme tarkemmat koeajotuntumat siitä, miltä uusi V60 tuntuu suomalaisilla teillä. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Vesa Eskola Volvo V60 D4 Inscription Aut Hinta alkaen 51 864 € Moottori Dieselmoottori 1 969 cm³, 4 sylinteriä, 2 ahdinta, 8-v. automaattivaihteisto, etuveto Teho 140 kW (190 hv), 4250 r/min Vääntö 400 Nm (1750–2500 r/min) Vääntö 400 Nm (1750–2500 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 7,9 s Huippunopeus 220 km/h Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 4,5 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 119 g/km Mitat pituus 4761 mm, leveys 1850 mm, korkeus 1427 mm, akseliväli 2872 mm Euro NCAP Ei testattu Takuu 2 vuotta Lue lisää Kaikki artikkelit 14.10.2026 Koeajo Koeajo: Ruudikas nelikko vaihtaa maisemaa liki äänettömästi – Audi Q4 e-tron quattro 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Koeajo Koeajossa Xpeng L03 – kaikki irti 400 voltin arkkitehtuurista 10.10.2026 Koeajo Koeajo: Ford Mustang Mach-E – autot ovat kehittyneet sadassa vuodessa, mutta millä hinnalla? 10.10.2026 Moottoripyörät Vain 12 790 euroa ja varusteita vaikka muille jakaa – koeajo paljasti Benelli TRK 902:n heikon kohdan 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle 8.10.2026 Koeajo Koeajo: Jaecoo 7 vakuuttaa jo ensikättelystä lähtien 7.10.2026 Koeajo Ensipuraisu Xpeng L03:sta, kortteja jaetaan nyt tulevaisuutta varten 7.10.2026 Koeajo Tesla Model 3 RWD – näin paljon sähköautoa ei pitäisi saada näin halvalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 14.10.2026 Talvirenkaat Nastarenkaiden käyttöä halutaan vähentää pääkaupunkiseudulla – asiantuntijalta vastalause ja terveiset Esson baariin 14.10.2026 Koeajo Koeajo: Ruudikas nelikko vaihtaa maisemaa liki äänettömästi – Audi Q4 e-tron quattro 14.10.2026 Viikon arkistopoiminto Suomeen saatiin ensimmäiset liikennevalot "kokeilumielessä" 75 vuotta sitten - tiedätkö muuten, mihin ne tulivat? 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?