Koeajo: Volvo XC90 omilla maillaan

Ruotsalainen auto sopii parhaiten Ruotsiin – pienin varauksin.

Saimme talvista matkailujuttua tehdessämme runsaasti kokemuksia Volvo XC90 D5 -katumaasturista sen omimmassa ympäristössään eli ruotsalaisilla teillä. Kaikkiaan taivalsimme autolla kolmen päivän aikana noin 2 000 kilometriä, eli sikäläisittäin 200 peninkulmaa.

Joukkoon mahtui muutama yllättäväkin seikka, ja osaan niistä ei Suomessa vastaavaa mallia ajaessaan ole kiinnittänyt mitään huomiota.

Ensimmäiseksi pistää silmään koeajoauton ja paikallisen autokannan välinen suhde. Suomalaisittain kallis Volvon malli ei herätä juuri mitään huomiota, kateudesta puhumattakaan, onhan Ruotsin suosituin auto ollut kautta aikojen juuri Volvo. Myyntitilastojen top kymppiin mahtuu yhä peräti neljä göteborgilaistehtaan mallia.

Kaiken lisäksi suuri osa Volvoista jää kappalemääräisestikin kotimaahan, mikä taas tekee autojen kehittämisestä juuri Ruotsin tiestöön ja liikenteeseen sopivaksi perusteltua.

Kotimaahan porrastettu

Matkustamon hiljaisuus on ollut Volvolla jo vuosikausia hallussa. Myös koeajetun D5-moottorisen XC90:n melutaso on vaimea: etupenkkiläiset voivat ääntään korottamatta keskustella kolmannella istuinrivillä olevien kanssa, vaikka ruotsalainen asvaltti ei olekaan mitään erityisen sileää laatua.

Matkanteon miellyttävyyttä maantiellä lisää myös vaihteiston välitysten porrastaminen ruotsalaiseen nopeusrajoituskäytäntöön sopivaksi. 90 km/h perusrajoituksella edettäessä suurimman vaihteen välitys on juuri ja juuri riittävän lyhyt, jotta moottorista kantautuva jyrinä pysyttelee taka-alalla. Suomessa 80 km/h merkitsee samalla autolla yhtä vibraa.

Se, että Volvossa on kolme samaan suuntaan katsovaa penkkiriviä, on tietenkin viihtyvyyden kannalta iso juttu, vaikka matkustajia olisikin vain viisi kuten meidän tapauksessamme. Paitsi, että klaustrofobia ei vaivaa, takeille ja muulle matkatilpehöörille jää oma, ylimääräinen tilansa.

Volvot eivät ole juuri koskaan olleet erityisen jousitusmukavia autoja, ja sama pieni tärinä mikä on vaivannut merkin malleja jo kauan aikaa, on läsnä myös uudessa XC90:ssä. Näin, vaikka nyt ajettiin Ruotsin teillä, johon olisi alustan luullut ainakin sopivan.

Liikennemerkit kopioitu

Uusi Volvo myös keskustelee paikallisten liikennemerkkien kanssa – omalla tavallaan.

Toisin kuin meillä, Ruotsissa nopeusvalvontakamerat on sijoitettu kaikkein riskialtteimpiin paikkoihin eli maanteiden sekä pienempien paikkakuntien yhdysteiden risteyksiin, ja rajoitus putoaa samassa usein niinkin alas kuin 60 km/h lukemaan.

Hyvää palvelua niin autoilijoille kuin kyläläisten turvallisuudelle on se, että ennen jokaista kameraa varoitetaan erikseen liikennemerkillä. Näin vältytään turhilta ylinopeussakoilta, mutta myös taataan se, että nopeus takuulla pidetään alhaisena juuri siinä kriittisessä paikassa.

Volvo itse osallistuu talkoisiin varoittamalla kamerasta navigaattoripohjaisesti, kuten nykyaikaisimmilla sovelluksilla on tapana. Suorastaan hienostunutta on se, että varoituksen myötä mittaristoon ja tuulilasin heijastusnäyttöön tulee näkyviin tismalleen sama sinivalkoinen liikennemerkki kuin tienkin varteen on pystytetty.

Pieni detalji, joka kuitenkin sitoo auton ja valtion oivallisesti yhteen, ja parantaa osaltaan myös liikenneturvallisuutta.

Tarkkuutta kaukaloihin

Sen sijaan XC90:n mukautuvat ajovalot eivät aivan asettuneet yksiin käytännön kanssa. Emme tiedä, ovatko ruotsalaiset liikennemerkit ja etenkin suuret opastetaulut maalattu voimakkaammin heijastavalla värillä kuin Suomessa, mutta joka kerta kun Volvon automaattivalot kytkivät pitkät päälle, merkit ja taulut heijastivat valon takaisin turhan voimakkaasti.

Välillä pimeässä ja märässä kelissä ajettaessa tuntui jopa siltä kuin kuljettajaa olisi sojotettu taskulampulla silmiin! Myös vastaantulijat reagoivat valojen muuttuvaan kuvioon toisinaan pitkiä vilkuttamalla, aivan kuten Suomessa olemme muunkin merkkisissä autoissa kokeneet. Pientä hienosäätöä näihin sinänsä oiviin turvallisuusvarusteisiin siis vielä kaivattaisiin.

Kuten olemme aikaisemmissa koeajoissamme kertoneet, uusimpien Volvojen suuntavakavuus on samaa korkeaa luokkaa kuin edeltäjillään, mutta ohjaus ja ohjautuvuus selvästi aiempaa tarkemmat.

Tästä on hyötyä varsinkin keskikaiteellisilla ohituskaistateillä, joiksi aiempia leveäkaistateitä on Ruotsissa monin paikoin muunnettu. Kaiteiden välisessä kaukalossa on nyt kivempaa sompailla, kun suuren auton mitat ovat paremmin kuskin hallussa.

Kuninkaallinen valinta

Johtopäätöksenä voi todeta, että kuningaskunnan kansalaiset eivät ole autovalinnoissaan aivan metsässä. Kun edellä mainittujen piirteiden päälle lisätään vielä Volvon tunnetusti hyvät talviominaisuudet, ruotsalaisten on oikeastaan helppo tehdä isänmaallinen hankinta.

Etenkin, kun länsinaapurit saavat hankkia oman Volvonsa autoverottomaan hintaan. Siinä, jos missä suomalaiskansallinen kateus pyrkii väkisinkin pintaan – meillä tällainen auton, liikenteen ja verotuksen välinen symbioosi taitaa jäädä ikuiseksi haaveeksi.

Teksti: Jussi Saarinen, Kuvat: Lauri Ahtiainen