13.10.2023 Ajoneuvot Koeajo: Honda CR-V – Ladattava akku ja muita pieniä parannuksia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Honda CR-V elää jälleen aikojen mukana, joten täyshybrdin lisäksi mallistoon saapuu lataushybridi. Lukuisat parannukset on tehty hondamaisesti yksityiskohtien kautta. Hyvää: tila, mukavuus, ergonomia. Huonoa: maltillinen latausteho, ei ladattavaa nelivetoa. Honda CR-V on lähemmäs 30 vuoden historiansa aikana muodostunut crossovereiden vakionimeksi. Maavara, neliveto-optio ja tuttu nimi ovat olleet suomalaisiakin eri vaiheissa houkutteleva yhdistelmä. Mallin nimi tulee sanoista Comfortable Runabout Vehicle, mukava arkiauto, mitä CR-V varmasti useimpien mielestä onkin.Nyt vuorossa on kuudes Honda CR-V -mallipolvi. Edellisestä on peritty muun muassa panostus hybridivoimalinjoihin, mutta niitäkin on uudistettu. Erityisen mielenkiintoinen on tuore mahdollisuus lataushybridille, joka eroaa täyshybridistä lähinnä akun koon ja sen tuomien mahdollisuuksien myötä.Honda on myös tuttuun tapaansa pohtinut auton parantamista pienten yksityiskohtien esittelyllä. Yksikään muu automerkki ei esimerkiksi kerro, että uusittujen A-pilarien ansiosta kuljettajan näkymä eteen on nyt 4,4° leveämpi. CR-V:stä näkeekin hienosti eteensä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTilaa ja tilantajuaUusi Honda CR-V on hiukan linjakkaampi, sillä särmikkäämmän designin lisäksi auton mittasuhteissa on tapahtunut hienoinen muutos. Korkeus on laskenut 5 mm, leveys on kasvanut maltilliset 11 mm. Auton pituuteen on tullut lisää peräti 106 mm. Pituuskasvusta 38 mm tulee 2,7 metriin venytetystä akselivälistä. Honda on kuitenkin halunnut pitää etupenkkiläisten ergonomian ennallaan helpon autoon kulkemisen kannalta. Pidempi akseliväli tarkoittaa enemmän tilaa takapenkkiläisille ja takaistuimilla on pituussäädön lisäksi lähes portaaton (16 pykälää) selkänojan kallistus. Tavaratilaa on tullut peräti 99 litraa lisää, lataushybridissä tätäkin enemmän. Sisätilojen ergonomiassa puhaltavat tutut Honda-tuulet, sillä kojelaudan ja hallintalaitteiden ilme on lainattu suoraan sisarmalleista. Nuppipohjaiset paneelit ja eri mittaristonäkymät ovatkin miellyttävän suoraviivaisia käyttää. Tuulilasin heijastusnäyttö on saatavilla ensimmäistä kertaa CR-V:ssä. Päivitetty täyshybridiMutta sitten se voimalinja. Honda CR-V on aina Euroopassa jollain tavalla hybridi. Täyshybridijärjestelmän periaatteet ovat jo tuttuja, mutta CR-V:tä varten toteutusta on hiottu jälleen.2,0-litrainen suorasuihkutusmoottori osallistuu harvoin pyörien liikkuttamiseen mekaanisesti ja toimii useammin generaattorina sähkömoottorille. Polttomoottorin omat suoritusarvot ovat 109 kW ja 189 Nm. Aiemmista hybridiversioista löytynyt “suoravetovaihde” on nyt välitykseltään lyhyempi. Lisäksi CR-V:n hybridiin on lisätty uusi, vieläkin lyhyempi toinen vaihde” jotta polttomoottorin suoravetoa voidaan hyödyntää tasanopeudella ajettaessa jo kaupunkiväylillä. Tarkoituksena on ollut vähentää energian muuntelua edestakaisin.Sähkömoottorin teho on 135 kW ja vääntö on 335 Nm. Uusittu moottorirakenne kiertää aiempaa korkeammalle ja vääntää paremmin alakierroksilta asti. Sähkömoottori hoitaa auton liikuttmisen suurimman osan ajasta.Täyshybridi on Hondaksi e:HEV ja sen akkukoko on 1,06 kWh, joten pelkällä sähköllä toimintamatka jää joihinkin kilometreihin. 57 litran polttoainetankin ansiosta auton toimintamatka on 966 kilometriä ja WLTP-kulutus on 5,9 litraa / 100 km. Etuvedon lisäksi täyshybridi on saatavissa nelivetona, jonka voimanjako on mukautuvampi paremman mutka-ajettavuuden vuoksi.Ja sama isommalla akullaMielenkiintoinen uutuus on kuitenkin e:PHEV-lataushybridi. Voimalinjan osalta autoissa ei ole eroa, mutta 17,7 kWh akku antaa autolle noin 82 kilometriä täyssähköistä toimintamatkaa. Polttoainetankki on 46,5 litraa ja yhteensä toimintamatkaa on 828 kilometriä. Koska akku on sijoitettu takapenkin alle tavaratilan sijaan, on lataushybridissä kerrankin myös 39 litraa isompi tavaratila. Hondan laturin teho on 6,8 kW. Käytössä on myös akun esilämmitys, joka toisaalta tehostaa akun toimintaa pakkasilla, mutta akun lämmitys myös pidentää latausaikaa reilulla tunnilla suomalaisessa talvipakkasessa.Lataushybridin iso akku mahdollistaa myös erillisen hinaustilan. Koska akussa on luotettavasti virtareserviä ja hybridijärjestelmässä on uusi alempi vaihde, pystyy PHEV-lataushybridi vetämään jopa 1 500 kg jarrullista massaa. Suoritus ei ole erityisen huima, mutta etuvetoinen lataushybridi on silti heittämällä jopa 750 kg vetomassan nelivetoa kovempi tapaus.Lataushybridin WLTP-kulutus on 0,8 litraa per 100 km. Honda kertoo järjestelmälle rohkeasti myös kulutuslukeman akku tyhjänä. 6,2 litraa per 100 km on hiukan täyshybridin vastaavaa enemmän (+0,3 l/100 km), mutta suoritus on silti hyvä ja kertoo tavasta, jolla hybridit todella ovat samanlaiset akun kokoa lukuun ottamatta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMukavasti mukuloillaAjossa CR-V on jälleen tuttua nyky-Hondaa. Hybridivoimalinjan pehmeydessä vain se toinen japanilaistehdas pääsee samalle tasolle, vaikka yhtiöiden toteutukset poikkeavat toisistaan villisti. Kuljettajalle jatkuvasti olemustaan muuttava hybridi ei näy ylimääräisenä vaivana, mutta polttomoottori muistuttaa välillä itsestään kierrosten kohotessa.Ajettavuudessa ei ole myöskään huomautettavaa, sillä auto on enimmäkseen harmiton, kuten arkipäivään sopii. Ohjaus palkitsee ehkä Civicissä tai ZR-V:ssä enemmän, mutta CR-V on miellyttävän täsmällinen ajettava pienestä tunnottomuudesta huolimatta.Erityismaininta menee kuitenkin alustan toiminnalle. Täyshybridiversiossa CR-V on varustettu kaksiventtiili-iskunvaimentimilla, joten alustan toimintaa on voitu hienosäätää erilaisten värähtelyiden mukaan. Hidastetöyssyissä CR-V käyttäytyy kevyen napakasti, mutta peruskarkeus ja rosokuopat suodattuvat pois – ainakin Portugalin tiestöllä. Lataushybridiversiossa iskunvaimentimet ovat nykytrendin mukaan säätyvät, vihjaten vieläkin laajemmasta luonneskaalasta.Tutun turvallisestiUusi Honda CR-V on varmasti mielenkiintoisin uutuus heille, joilla on jo ollut CR-V aiemmin perheen ajoneuvona. Mökkitiekelpoinen maavara (PHEV 153 mm, HEV väh. 184 mm), selkeä ergonomia, sulavat hybridivoimalinjat ja lataushybridioption saapuminen tekevät CR-V:stä houkuttelevan tulokkaan suosittuun autoluokkaan. Eikä sovi unohtaa, että Honda on jälleen päivittänyt Sensing- ja Sensing 360 -turvavarustekokoelmansa aiempaa kattavammiksi.Uuden Honda CR-V:n hinnat alkavat Suomessa 51 841 eurosta (e:HEV Elegance 2WD), nelivedon alkaessa 58 031 eurosta. Lataushybridioptio Advance Tech e:PHEV on hinnoiteltu 59 976 euroon. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Honda CR-V Advance Tech e:PHEV 2WD Hinta alkaen 59 976 € Moottori Ladattava hybridi bensiinimoottori 1 993 cm³, 4 sylinteriä, 2-v. automaattivaihteisto, etuveto. Sähkömoottori 135 kW. Teho 109 kW (148 hv), 6100 r/min Vääntö 189 Nm (4500 r/min) Vääntö 189 Nm (4500 r/min) Akku Akuston energiasisältö teoreettinen 17,7 kWh. Lataus Type 2 6,8 kW (1 x 32 A). Toimintamatka 82 km Hybridijärjestelmän yhteisteho 135 kW Kiihtyvyys 0–100 km/h 9,4 s Huippunopeus 195 km/h Kulutus l/ 100 km WLTP-kulutus 0,8 (yhd.) CO2-päästöt 18 g/km Mitat pituus 4706 mm, leveys 1866 mm, korkeus 1673 mm, akseliväli 2701 mm Tavaratila: 617–1 728 l Omamassa: 1916 kg Vetokyky jarrullinen/ jarruton 1500 / 600 kg Euro NCAP Ei testattu Takuu 3 vuotta / 100 000 km, hybridijärjestelmä 5 vuotta/100 000 km Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4×4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Koeajo Maistiainen: Dongfeng Nammi Box – taas uusi kiinalaismerkin pikkuauto 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa