6.9.2021

Päivitetty Dacia Duster alkaa 17 399 eurosta – nyt ennakkomyynnissä

Uusi kaksoiskytkinautomaatilla varustettu etuvetomalli maksaa 22 399 euroa. Päivitetty Dacia Duster sai hinnat ja on nyt ennakkomyynnissä.

Kerroimme kasvojenkohotuksesta kesäkuun loppupuolella. Nyt päivitetty Dacia Duster on saanut hinnat ja päässyt sitä myöden ennakkomyyntiin. Kyseessä on vuodesta 2019 lähtien oman luokkansa eniten myyty automalli Euroopassa, joten Duster on merkittävä tekijä.

Nyt vuonna 2018 esitelty mallin toinen sukupolvi pääsee päivitysten pariin. Uudistelun keskiössä on polttoainepihistely ja sen avulla hintojen pitäminen kurissa. Mielenkiintoisena uutuutena mallistoon liittyy kaksoiskytkinautomaattivaihteistolla varustettu etuvetovaihtoehto.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Päivitetty Dacia Duster

Hinnasto on kovasti yksinkertainen. Edullisimmillaan päivitetty Dacia Duster on hankittavissa 17 399 eurolla. Mikäli tähän haluaa lisätä automaattivaihteiston tai nelivedon, nousee hinta aina alkamaan lukemasta 22 399 euroa. Tällöin myös nelivetoinen dieselmalli on vaihtoehto.

Avataan tilannetta kuitenkin hieman. Edullisin malli yhdistää kuusipykäläisen manuaalivaihteiston ja nimessään kätevästi teholukeman hevosvoimina kantavan TCe 90 -bensiinimoottorin. Tuota moottoria voi päivittää halutessaan tehokkaampaan TCe 130 -versioon.

Tehokkain bensiinimoottori on TCe 150 ja saatavilla sekä käsivalintaisena nelivetona että kaksoiskytkinautomaattivaihteistolla etuvetoisena. Näistä molemmat alkavat hinnasta 22 399 euroa. Nelivetoa kaipaava voi vaihtaa hinnan muuttumatta voimanlähteen myös 115-hevosvoimaiseksi turbodieseliksi.

Sen sijaan vetokyky ei riipu valitusta mallista. Kaikkien Dusterin versioiden vetokyky on 1 500 kilogrammaa jarrullisen perävaunun osalta.

Access poistui

Varustelua on kohennettu ja samalla aiemmin Duster-mallistossa ollut Access-varustetaso on jäänyt pois. Siten kaikissa Dustereissa on nyt vakiona ilmastointi, Bluetooth-toiminnoilla varustettu radio, ajotietokone, lämmitettävät etuistuimet, automaattisesti päälle ja pois kytkeytyvät LED-ajovalot, vakionopeudensäädin ja nopeudenrajoitin, mäkilähtöavustin sekä peruutustutka. Dusterin nelivetoversioissa vakiona on lisäksi alamäkihidastin, joka toimii myös peruutettaessa.

Keskimmäisestä Comfort-varustetasosta lähtien varusteluun kuuluu kevytmetallivanteet sekä Soft Feel -päällysteinen ohjauspyörä, johon on lisätty myös painikkeiden taustavalaistus, mikä helpottaa niiden käyttämistä pimeällä. Ylimmällä Prestige-varustetasolla on uutena vakiovarusteena digitaalisilla säädöillä varustettu automaatti-ilmastointi sekä käytännöllinen säilytystilalla varustettu kyynärnoja.

Tietoviihdejärjestelmän perustaso on Essential-versiossa vakiona oleva Plug & Music, jossa on radio, MP3-soitin, USB ja Bluetooth. Comfort-varustetasolla on vakiona suomenkielinen, 8-tuumaisella kosketusnäytöllä varustettu Media Display, johon voi liittää älypuhelimen Apple CarPlayn tai Android Auton perinteisesti datakaapelin avulla. Ylimmän Prestige-varustetason Media Nav -järjestelmässä älypuhelimen peilaus tapahtuu langattomasti WiFin avulla ja lisäksi siinä on nimensä mukaisesti integroitu navigointi.

Uudistuneita Dacia Dustereita saadaan Suomeen jo nyt syksyllä. Uudet automaattivaihteiset Duster TCe 150 -versiot saapuvat koeajettaviksi Dacia-liikkeisiin lokakuussa ja myös ensimmäiset asiakkaat saavat autonsa näillä näkymin lokakuun aikana.

Kuvat ja lähde: Dacia

Luetuimmat