28.11.2019

Rallimaailmassa tapahtuu: Latvala panostaa ensi kaudella yksittäisiin näyttöihin, Chilen ralli vaarassa peruuntua

Perjantain tiukka kamppailu sujui Latvalan tahdissa
Esapekka Lappi ajoi vuonna 2019 parhaat yksittäiset suomalaissijoitukset. MM-pisteissä Lapin edelle kuitenkin ylsi niin Jari-Matti Latvala kuin Teemu Suninenkin.

Rallisarjan kokenein kuljettaja Jari-Matti Latvala jäi ilman sopimusta ensi kaudeksi. Latvalan tavoitteena on kuitenkin ajaa ensi kaudella yksittäisiä ralleja ja nousta niiden myötä takaisin tehdaskuskiksi vuonna 2021.

Toyota Gazoo Racing World Rally Team julkaisi eilen tulevan kauden kuljettajakolmikkonsa, joka osallistuu kauden jokaiseen osakilpailuun. Tehdaspaikkojen mentyä Elfyn Evansille, Sébastien Ogierille ja Kalle Rovanperälle jäivät tällä kaudella vaihtelevalla menestyksellä Toyotalla kilpailleet konkarit Jari-Matti Latvala ja Kris Meeke ilman sopimusta ensi kaudesta.

Tänä vuonna kaikkien aikojen kokeneimmaksi MM-rallikuljettajaksi 207:lllä startillaan noussut Latvala, 34, ei ole kuitenkaan vielä valmis luovuttamaan uransa suhteen.

Ensi kaudeksi Latvala ei aio enää tavoitella tallipaikkaa. Citroënin vetäydyttyä MM-sarjasta ja Hyundain solmittua sopimukset olisi ainoa vaihtoehto täyden kauden ajamiseen Fordilla kilpaileva M-Sport -tiimi.

Twitterissä Latvala kiitti entistä työnantajaansa kolmesta hienosta vuodesta ja kertoi tekevänsä pyrkivänsä ajamaan ensi kaudella yksittäisiä kisoja WRC-kalustolla.

Ilta-Sanomien mukaan Latvala kerää rahoitusta ajaakseen tulevalla kaudella Toyotan kalustolla 2–5 MM-rallia Euroopassa. Tarkoituksena olisi ajaa yksittäisissä kisoissa hyviä näyttöjä, jotka voisivat poikia tehdassopimuksen vuodelle 2021. Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkisen mukaan skenaario Latvalasta Toyotan puikoissa yksittäisissä kisoissa on täysin mahdollinen, mikäli Latvala saa hoidettua rahoituksen kuntoon.

Tämä voisi tarkoittaa, että joissain Euroopassa ajettavissa MM-ralleissa nähtäisiin viivalla jopa viisi Toyotan WRC-autoa, kun japanilaisvalmistajan suojatti Takamoto Katsuta tulee ajamaan Japanin osakilpailun lisäksi osakilpailuja Euroopassa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kovaa kilpailua tallipaikoista

Citroënin lähdön jälkeen MM-sarjaan jäi ainoastaan kolme tallia, mikä vaikeuttaa entisestään kuljettajien tilannetta täyden kauden ajamiseen. Ilman sopimusta on tällä hetkellä Latvalan ja Meeken lisäksi muun muassa Teemu Suninen, Esapekka Lappi, Andreas Mikkelsen, Craig Breen ja Mads Østberg.

Esapekka Lappi on potentiaalinen vaihtoehto yhdeksi M-Sportin ensi kauden kuljettajista.

Tästä koplasta Suninen todennäköisesti jatkaa Fordin ajamista M-Sportilla. Tallikaveriksi hänelle huhutaan Esapekka-Lappia. Lapin Citroën-sopimuksesta oli vielä yksi vuosi jäljellä, joten palkan pieksämäkeläinen saa joka tapauksessa Ranskan suunnalta, mikä voi tehdä Lapista edullisen vaihtoehdon tiukalla budjetilla kilpailevalle yksityistallille.

Fordia kuljettanee yksittäisissä kilpailuissa myös tällä kaudella WRC-autossa debytoinut Gus Greensmith, jolla on taustallaan vahva taloudellinen tuki.

Ajetaanko Espanjassa kuitenkin?

WRC-kisakalenterin mukaan huhtikuussa ajettava Chilen MM-ralli on uhattuna maan poliittisten levottomuuksien vuoksi.

Mundo Rallyn verkkosivujen mukaan Chilen rallin johtaja Felipe Horta neuvottelee rallialueen edustajien kanssa mahdollisesta kilpailun perumisesta. Mahdollinen korvaajakin kisalle sivustolla nimetään: ensi kaudeksi kisakalenterista pois tiputettu Espanjan ralli. Chilen rallin tilanteesta odotetaan päätöstä muutaman päivän sisällä.

Chilen rallin tilanteesta uutisoi ensin Rallit.fi

Teksti: Eetu Kokkonen Lähteet: Jari-Matti Latvala, Ilta-Sanomat, Rallit.fi Kuvituskuvat: Moottorin arkisto / Aake Kinnunen

Luetuimmat