2.7.2020

Rallin MM-sarja jatkuu lahden takana! Rally Estonia sai MM-arvon

Neste Ralli

Koronaviruspandemia on iskenyt lujaa rallin MM-sarjaan, mutta tilanteelle löytyy myös hyötyjiä. Rally Estonia, jota ei ollut välillä edes tarkoitus järjestää vuonna 2020, ajetaan syyskuun alussa osana MM-sarjaa.

Pitkään velloneet huhut saivat tänään vahvistuksen Rally Estonialta ja WRC-sarjan promoottorilta: MM-rallikausi jatkuu Viron rallilla syyskuun alussa, uutisoi Viron yleisradio ERR.

Kilpailu ajetaan 4.–6. syyskuuta Etelä-Virossa Otepään ja Tartton lähialueilla, ja se on ensimmäinen MM-ralli maaliskuisen Meksikon rallin jälkeen. Rallin huoltoalue tulee sijaitsemaan Tarttossa. Koronaviruspandemian vuoksi useat rallit, mukaan lukien Neste Rally Finland, on jouduttu perumaan. Rally Estonia on kilpaillut MM-arvosta aiemminkin, mutta ei ole onnistunut saamaan järjestämisoikeutta.

Viron MM-rallin jälkeen rallikausi tulee jatkumaan syyskuun lopulla Turkin rallilla, jota seuraa Saksan, Sardinian ja Japanin osakilpailut. WRC:n mukaan neuvottelut Belgian Ypres -rallin lisäämisestä MM-kalenteriin ovat yhä käynnissä.

Teksti: Eetu Kokkonen Lähde: ERR Kuvituskuva: Moottorin arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat