17.1.2021 Ajoneuvot Renault 5 tekee paluun täyssähköisenä, mutta millainen alkuperäisen mallin taival oli? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Renault julkaisi kuvia uudesta Renault 5 -prototyypistä, joka tullee tuotantoon vuoteen muutamassa vuodessa. Auton tarkempien tietojen aika ei ollut vielä, joten muistellaan hetki sitä alkuperäistä viitosta. Kuten parin vuoden takaisessa klassikkokoeajossa kerroimme, Renault 5 esiteltiin alun perin vuonna 1972 Tipparellua, eli Renault 4:ää kompaktimmaksi vaihtoehdoksi. Autolla haluttiin iskeä varsin tuoreille ’’kakkosauton’’ markkinoille. Kunnioitettavan 24 tuotantovuoden aikana autoa ehdittiin valmistaa yli yhdeksän miljoonaa kappaletta ja se on yhä kaikkien aikojen eniten myyty ranskalaisauto. Lähivuosina ranskalaiset ovat tuomassa klassikkomallia takaisin kansan pariin – täysin sähköisenä. Renaultin viisivuotissuunnitelman yhteydessä valmistaja julkaisi kuvia Renault R5 -prototyypistä. Retroilme on samankaltainen kuin Honda e:ssä, joka muistuttaa ensimmäistä Civiciä. Mainittakoon tässä välissä, että Renaultin pääjohtaja Luca de Meolla oli näppinsä vahvasti pelissä myös Fiat 500:n uustuotantomallissa. Valmistaja ei kuitenkaan paljastanut prototyypistä juuri mitään, mutta siihen pohjautuva malli tulee Top Gearin mukaan markkinoille alle kolmessa vuodessa. Se, kuinka lähellä prototyyppiä ja alkuperäistä viitosta tuotantomallin muotoilu tulee pysymään jää nähtäväksi. Käsitellään nyt siis sitä alkuperäistä, polttomoottorilla varustettua autoa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytännöllisyys edellä Alkuperäisen mallin ideologia oli tavanomainen ja jatkoi valmistajan 1960-luvun linjaa. Auto siis oli etuvetoinen, kompakti ja monikäyttöinen. Reseptissä oli myös alun perin mukana muun muassa Tipparellusta tuttu ratkaisu, eli pitkittäismoottori etuvetoisesta voimalinjasta huolimatta. Tämän taustalla oli jo olemassa olevien moottorivaihtoehtojen käyttäminen. Alun perin moottorivaihtoehdot olivat 782- ja 956-kuutoiset. Tehoa nämä tuottivat 33,5 ja 44 hevosvoimaa. Huippunopeutta autolla ei pystynyt keräämään juurikaan yli 120 km/h, mutta kaupungeissa tämä ei toki haitannut. Ulkomittojensa puolesta auto olikin tarkoitettu kaupunkiajoon. Pituutta oli ainoastaan 3,52 ja leveyttä reilut puolitoista metriä. Aluksi autoa sai vain kolmiovisena, mutta vuodesta 1979 alkaen myös viisiovinen malli kuului tarjontaan. Kaupunkiautomaisuutta alleviivasi koon lisäksi myös yhdet ensimmäisistä muovipuskureista, joiden etuna oli niiden kestävyys pienissä parkkipaikkakolhaisuissa. Turbon taikaa 1980-luvulla Renault tahtoi mukaan rallin MM-sarjaan, mutta etuvetoiseen Renault 5:een kilpailukykyisen auton rakentaminen olisi ollut haastavaa, joten luokituksen pohjalle kehitettiin Renault 5 Turbo. Turbo-lisänimi ei tarkoittanut ainoastaan turbotettua versiota viitosesta. Luokitusmalli oli keskimoottorinen ja takavetoinen, joilla haettiin parempia ominaisuuksia kilpa-auton rakentamiseen. Moottorina oli 1,4-litrainen neloskone, joka tuotti alun perin 160 hevosvoimaa 6 000 minuuttikierroksen pyörintänopeudella. Auto luokiteltiin 4-ryhmään, joka kehittyi muutaman vuoden päästä legendaariseksi B-ryhmäksi. 4-ryhmän aikaan ranskalainen Jean Ragnotti onnistui voittamaan autolla vuonna 1981 Monte Carlossa ja seuraavana vuonna Korsikassa. B-ryhmän aikaan säännösten muuttuessa auto jäi pahasti nelivetoisten kilpailijoitensa jalkoihin ja autolla voitettiin sen loppu historian aikana kaksi MM-rallia. Vaikka menestystä ei juuri tullut, ei auton merkitystä rallimaailmassa tule vähätellä. Auto oli ensimmäinen keskimoottorinen, joka oli johdettu alun perin etuvetoisesta mallista. Myöhemmin tästä tuli nelivedon lisäksi toinen keskeinen tekijä voittaja-autoihin ja moottori löytyi keskeltä niin Peugeot 205 T16:sta kuin Lancia Delta S4:stä. Myös Audin huhuttiin suunnitelleen hetken keskimoottorista versiota Quattrosta. Myöhemmin R5 Turbon tarinaa jatkoi Clio V6, joten toivottavasti myös sähköinen R5 tulee tarjoamaan erikoisempaa versiota esimerkiksi Alpinen valmistamana. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Toinen sukupolvi ja kolmas kerta Toisen sukupolven Renault R5 tuli myyntiin vuonna 1984. Tässä välissä malli oli noussut Ranskan myydyimmäksi automalliksi ja vuoteen 1985 mennessä mallia oli valmistettu viisi ja puoli miljoonaa yksilöä. Toisessa sukupolvessa auton perusrakenne ja kori olivat täysin uudet, vaikka perusilme pysyi samantyylisenä. Lisäksi moottori oli asennettu toisessa sukupolvessa poikittain ja auto sai eteen MacPherson-rakenteen vääntösauvajousituksen tilalle. Ulkomitoiltaan auto hieman kasvanut vain hieman. Pituutta oli noin 40 mm enemmän ja leveyttä vajaat 60 mm. Painavimmankin mallin kuivapainoksi ilmoitettiin 840 kilogrammaa. Moottorivaihtoehtoja oli litraisesta 41-hevosvoimaisesta aina 1,4-litraiseen turboon joka tuotti 118 hevosvoimaa tehoa. Dieselvaihtoehdot tulivat vuotta myöhemmin. Toinen sukupolvi möi niin ikään miljoonia, jonka ansiosta R5 pysyi tuotannossa vielä vuonna 1990 julkaistun Clion kanssa samaan aikaan, vaikka Clio oli jo huomattavasti modernimpi auto. Renault päätti luopua viitosen tuotannosta vasta vuonna 1996. Vuonna 2000 iranilainen Pars Khodro alkoi valmistaa Kia Prideen perustuvaa autoa, jonka kori oli kuitenkin lähes suoraan R5:stä. Tämä malli oli tuotannossa pienin päivityksin aina vuoteen 2008 saakka – Renault 5 ei ole ehtinyt käytännössä siis pitää kovinkaan pitkää hiljaiseloa. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Renault Lisää aiheesta Tasa-arvoa taajamaan – Renault 5 TL vm. 1977 Klassikko: Renault Espace Turbo DX vm. 1990 – aikakautensa akvaario Pehmeys piilossa – Renault 20 TS vm. 1979 Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 19.7.2026 Klassikko Tämän Å kodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Å kodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan