19.5.2021

Sähköauton lataaminen kotona: mitä eri tapoja siihen on?

Sähköautojen kotilataamiseen on monta eri tapaa. Yksinkertaisimmillaan se käy normaalin kotitalouspistorasian kautta, mutta paljon ajava saattaa haluta virtaa akkuun tätä tapaa nopeammin.

Sähköautoilu on parhaimmillaan, kun autoa voi ladata kotona. Jos käytössä on vielä auton mukana tulevan suko-latauslaitteen sijaan suurempitehoinen latausasema,

pelkällä yksinkertaisella latauskaapelin kytkemisellä autoon voi varmistaa, että akku on aina aamuisin täynnä. Lisäksi nimenomaan kotilatauksella sähköautoilu muodostuu edulliseksi – karkeasti voidaan puhua sadan kilometrin energian kustantavan siirtomaksuineen parisen euroa.

Kun ladattavien autojen myynti kasvaa kaiken aikaa, kotilatausaseman hankkiminen on yhä useammalle ajankohtaista. Markkinoilla on jo nyt hurja määrä erilaisia latauslaitteita, joista omaan käyttöön parhaiten soveltuvan valitseminen voi olla vaikeaa – etenkin ensimmäistä ladattavaa autoa harkitsevalle.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Suko: päivitettävä päivittäiskäyttöön

Alkuun pääsee yleensä auton mukana joko vakio- tai lisävarusteena tulevalla latauslaitteella, joka liitetään normaaliin suko-kotitalouspistorasiaan. Tällaisen laturin teho on kuitenkin varsin heikko: useimmat niistä on rajoitettu toimimaan enimmilläänkin kahdeksan ampeerin virralla, mikä tarkoittaa vain noin 1,8 kilowatin lataustehoa. Tällä teholla esimerkiksi käyttötestiautomme Volkswagen ID.3:n tyhjästä täyteen lataaminen vie reilusti yli 30 tuntia. Vertailun vuoksi: kolmivaiheisella latausasemalla (latausteho 11 kilowattia) akku täyttyy noin viidessä ja puolessa tunnissa.

Heikon lataustehon lisäksi suko-latauslaitteita kutsutaan usein tilapäislatauslaitteiksi, eli niitä ei suositella jatkuvaan käyttöön. Vaikka laki ei sitä kielläkään, esimerkiksi Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK:n mukaan kotitalouspistorasioita ei ole suunniteltu kestämään suuria ja jatkuvia virtamääriä, joten kiinteän latausaseman hankkiminen on suositeltavaa.

Pienillä muutoksilla suko-latauslaitteitakin voi tosin käyttää huolettomammin. Etenkin taloyhtiöissä kätevä ensiaskel autojen lataamiseen on päivittää vanha lämmitystolppa paremmin latauskäyttöön soveltuvaan malliin, jossa on laadukkaammat pistokkeet ja ajastin myös lataukselle. Eräät tuotteet mahdollistavat myös erillisen energiamittauksen latauspistokkeille, jolloin sähköautoilijaa voidaan veloittaa ladatun energiamäärän mukaan.

Auton latausnopeus ratkaisee

Kiinteiden latausasemien hyvänä puolena on turvallisuuden lisäksi suurempi latausteho, joka monesti perustuu suurempien virtojen lisäksi useamman vaiheen hyödyntämiseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että esimerkiksi kolmivaihelatausaseman huipputehon saa käyttöön ainoastaan, jos ladattava auto tukee kolmen vaiheen latausta. Auton latauksessa käyttämien vaiheiden määrän voi tarkistaa esimerkiksi Moottorin koeajojen tekniikkaboksista.

Citroën ë-C4 Sähköauton lataus – kuvituskuva – hybridi- ja sähköauton osto

Etenkin muutaman vuoden takaiset lataushybridit ja jopa osa täyssähköautoista tukee ainoastaan yhtä vaihetta, jolloin autolle ilmoitettu suurin AC-latausteho ei pidä suurimmassa osassa suomalaisia kotitalouksia paikkaansa.

Esimerkiksi jos autolle ilmoitetaan lataustehoksi 7,3 kilowattia 1 x 32 A -virralla, siitä saa irti 16 A -sulakkeen kautta ainoastaan puolet, vaikka kodin latausasema tukisi kolmea vaihetta.

Vain yhtä vaihetta pitkin lataavien autojen omistajillekin on mahdollista saada 16 A -sulakkeen takaa yli 3,6 kW:n latausteho muuntajatyyppisten asemien kautta. Tällaiset laitteet ottavat verkosta vastaan kolme vaihetta (3 x 16 A), mutta syöttävät autolle yhtä vaihetta pitkin 32 ampeerin virtaa, eli 7,3 kilowattia.

Tällaisia laitteita ei kuitenkaan voi myöhemmin muuttaa lataamaan autoa kolmea vaihetta pitkin, joten auton vaihtuessa 11 kilowatin lataustehoa hamuavan täytyy vaihtaa myös latausasema. Tällä hetkellä kehitys näyttää siltä, että suurin osa ladattavista autoista tulee hyödyntämään latauksessa kolmea vaihetta, joten tällaisen muuntajalaturin hankintaa kannattaa harkita ainakin kahdesti.

Kolme vaihetta ilman sähkömiestä

Kolmea vaihetta voi kuitenkin päästä hyödyntämään ilman kiinteästi asennettavia laitteita. Markkinoilla on jo joitakin voimavirtapistokkeeseen kytkettäviä latauslaitteita, jotka saat-

tavat kulkea myös matkalaturin nimellä. Voimavirtapistokkeesta voidaan hyödyntää kolmea vaihetta, ja toisin kuin suko-pistokkeet, se on suunniteltu korkeisiin virtoihin.

Voimavirtalaturin etuna kiinteään asemaan verrattuna on liikuteltavuus. Matkalaturi ei juuri vie tilaa auton tavaratilasta, joten se kulkee kätevästi mukana vaikkapa kesämökille tai vierailulle sukulaisten luokse. Lisäksi tällainen laite voi korvata kiinteän aseman kotikäytössäkin, jos voimavirtapistoke löytyy lataamisen kannalta otollisesta paikasta – tällöin säästyy rahaa, kun sähkömiestä ei tarvita asennuksen tekoon.

Kannattaa pitää kuitenkin mielessä, että myös voimavirtapistokkeet voivat olla suko-pistokkeen tapaan ikääntyneitä. Jos pistorasiassa näkyy tummentumaa tai se tuntuu väljältä, sitä ei tule käyttää ainakaan sähköauton lataamiseen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kiinteä laite: helpoin ja varma

Webasto Pure

Suositeltavin keino ladattavan auton kotilataukseen on kiinteästi asennettu laite, etenkin turvallisuuden puolesta. Kiinteää latausasemaa ei oikeastaan voi käyttää väärin, eikä käyttäjän tarvitse miettiä esimerkiksi voimavirtapistokkeen kuntoa.

Tällaisia sähkömiehen asennusta vaativia latausasemia on markkinoilla runsaasti, mikä johtuu laitteen yksinkertaisesta perusperiaatteesta. Latausasema ei nimittäin ole varsinainen laturi kuten nimestä voisi päätellä, vaan se ainoastaan siirtää virtaa sähköverkosta latauspistokkeen kautta auton sisäiselle laturille, joka muuttaa vaihtosähkön akulle kelpaavaksi tasasähköksi.

Lähtökohtaisesti kiinteä latausasema kannattaa asentaa kolmeen vaiheeseen, vaikka taloudessa olisi vain yhtä vaihetta hyödyntävä ladattava hybridiauto. Tällöin asemaa tai sen kytkentöjä ei tarvitse ruveta muuttamaan, vaikka myöhemmin perheeseen saapuisi kaikista vaiheista virtaa imevä täyssähköauto.

Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuvat: Moottorin arkisto

Luetuimmat