27.4.2023

Superautotaivaan uusi McLaren 750S – antaa bensiinimoottorin hoitaa hommansa

McLarenin uutuusmalli luottaa edelleen bensiinimoottoriin, ainakin vielä tämän kerran. Edeltäjään verrattuna tehoa on tullut lisää ja painoa lähtenyt pois, mutta osista 70 prosenttia on samoja, ja myös avokattoinen Spider on tallella.

750S on siis seuraaja vuonna 2017 esitellylle 720S:lle. Muistin virkistämiseksi - eihän näitä helmiä joka päivä tule pyöriteltyä - malli sijoittuu McLarenin sisäisessä nokkimisjärjestyksessä keskimmäiseen Super Series -luokkaan. Sen alapuolelta löytyy Sports Seriesiä edustava, Moottorinkin käsittelyssä ollut Artura, yläpuolen Ultimate Seriesin ollessa varattu Sennan kaltaisille hyperautoille.

Super Series on ollut tähän mennessä McLarenin parhaiten myyvä luokka, joten 750S:stä voisi odottaa brittimerkin kaupallisesti tärkeintä mallia.

Vaikka 750S jakaakin paljon asioita edeltäjänsä, aikanaan 650S:n isompien muutosten kera korvanneen 720S:n kanssa, voidaan kuitenkin rehellisesti puhua uudesta mallista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Uutta lukemille

McLaren on siis edelleen jatkanut 4,0-litraisen V8:nsa kehittämistä, ja tuplaturbokoneen ahtopainetta nostamalla saanut sen tehot nousemaan mallimerkinnän mukaisesti 30 hevosvoiman verran 750 hevosvoiman tasolle.

Vahvasti bensiinin voimaan luottava superauto vääntää lisäksi nyt tasan 800 newtonmetrin edestä. Moottoriin on muun muassa asennettu uudet männät suoraan rataorientoituneesta McLaren 765LT:stä.

750S kiihtyy nollasta sataan juhlallisesti 2,8 sekunnissa ja 0 - 200 km/h hoituu 7,4 sekunnissa. Hieman painavammalta Spider-avomallilta tehtävät hoituvat yhtä kymmennystä hitaammin. Huippunopeus on molemmilla korimalleilla sama, 332 kilometriä tunnissa.

Sisätiloissa mittaritaulussa painoa on säästetty ruhtinaalliset 1,6 kiloa. Tällä osastolla kohtuullisen vähäisiin uudistuksiin kuuluu myös 8-tuumainen pystynäyttö keskellä.

Tehon lisäystä autossa komppaa omamassan vähennys. Säästöliekillä on oltu ainakin tuulilasissa, hiilikuituistuimissa, vanteissa, jousituksessa ja jopa digitaalimittaritaulussa. Tuloksena on 30 kilon painonsäästö, joka on superautoluokassa jo jotain. Auton kuivapaino on 1 277 kiloa, mikä tarkoittaa noin 590 hevosvoiman tehoja tonnia kohti - McLarenin mukaan luokkansa parasta teho-painosuhdetta. 750S on myös valmistajansa kevyin sarjatuotantoauto.

Avokattoinen 750S Spider painaa hieman vajaat 50 kiloa umpimallia enemmän.

Uutta rautaa

Brittivalmistaja kertoo vaihtaneensa tai vähintään päivittäneensä noin 30 prosenttia hiilikuitukorisen auton kaikista osista 720S:ään verrattuna. Kaikki muutoksista eivät tietysti kuljettajalle näy, tunnu tai kuulu, mutta esimerkiksi pakoputkiston uudistus on havaittavissa enemmällä kuin yhdellä aistilla.

750S:ssä on siirrytty aiemmista kahdesta pakoputkesta yhteen, keskellä sijaitsevaan ulostuloon, vähän kuin P1:ssä. Pakoputken läpäisyä mietitty uudelleen, ja äänimaailman pitäisi olla entistä makeampi etenkin korkeilla kierroksilla.

7-lovinen kaksoiskytkinlaatikko säilyy muuten samana, mutta sen välityssuhteita on asteikon yläpäässä hieman muutettu. Vaihdelaatikkoon on myös lisätty omanlaisensa halpa moottoririkkovakuutus, sillä nyt se ei enää anna manuaalitoiminnolla vaihtaa liian aikaisin liian pienelle.

Uutta silmille

McLarenin toteuttamat ulkoiset muokkaukset muistuttavat lähinnä faceliftiä, mutta koska kyse on superautosta, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ulkonäköasiat linkittyvät suorituskykyyn, ja kovilla nopeuksilla jopa ajoturvallisuuteen.

Esimerkiksi uusi avattava longtail-hiilikuitutakasiipi on aiempaa kevyempi, mutta pinta-alaltaan 20 prosenttia suurempana painaa autoa tehokkaammin tiehen. Keskimoottoriauton uudelleenmuotoillut sivuilmanottoaukot läpäisevät aiempaa enemmän jäähdytysilmaa.

Keulassa eniten huomiota herättää uudelleenmuotoiltu, tasaisempi etupuskuri, mutta myös eturaideleveys on kasvanut. 750S:n perässä näkyy jo mainittujen siiven ja pakoputken lisäksi uusi säleikkö. Puolestaan hytin puolelta lasisen ikkunan takaa avautuvat itse pääkallopaikalle huimat näkymät.

Lähde ja kuvat: McLaren Teksti: Benjamin Helander

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat