16.7.2021

Tässä se on: uusi Formula 1 -auto lupaa parempaa kisaamista ensi kaudesta

Formula 1 F1 2022 uusi auto

Formula 1 on miettinyt uusia sääntöjä ensimmäistä kertaa työryhmänä ja tuloksena on uusi auto, jonka tärkein päämäärä on kilpailun helpottaminen.

Formula 1 esitteli tuoreimman luonnoksensa kauden 2022 autosta Silverstonen osakilpailun yhteydessä. Alun perin uusien sääntöjen piti olla käytössä jo tällä kaudella, mutta koronaviruspandemian takia F1 lähes jäädytettiin täksi kaudeksi.

Voimanlähteet säilyvät ensi kaudella ennallaan, joten valmistajien ei tarvitse tehdä suuria muutoksia 1,6-litraisiin V6-hybrideihin. Suurin muutos on siirtyminen E10-polttoaineeseen ja Formula 1 lupaa selvittää synteettisten ja ilmastoneutraalien polttoaineiden soveltuvuutta sarjaan tulevaisuudessa.

Aerodynamiikassa sen sijaan tapahtuu. Uusi etusiipi on suurempi, mutta yksinkertaisempi. Päätylevyjen ansiosta etusiiven ilma ohjataan pitkin auton kylkiä. Eturenkaiden päälle tulevat nyt ilmanohjaimet ensimmäistä kertaa. Uusi pyöristetty takaspoileri kerää likaisen ilman kapeammaksi kokonaisuudeksi ja heittää sen selvästi korkeammalle. DRS-takasiipijärjestelmä on mukana, F1:n Motorsport-ryhmän tutkiessa järjestelmän tehokkuutta jatkossa. Uuden pohjalevyn muutokset jäävät suurelta osin näkymättömiin, sillä F1-autot lainaavat jatkossa entistä enemmän maaefektiä kisatessaan. 1980-luvun villeihin vuosiin jää kuitenkin vielä matkaa.

Yksi näkyvimmistä muutoksista ovat pyörät ja vanteet. Vannekoko on nyt 18 tuumaa (aiemmin 13") ja aerodynaamiset pyöräkatteet tekevät paluun. Samalla Pirellin renkaiden profiili muuttuu selvästi matalammaksi. Eturenkaiden leveys on 305 mm, takarenkaiden 405 mm. Matalampiprofiilisten renkaiden odotetaan olevan vähemmän lämpötilaherkkiä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tiukempaa kisaamista

Formula 1:n mukaan nykyautojen kohdalla 10 metrin päässä seuraaminen likaisessa ilmassa tarkoittaa 46 prosentin menetystä downforcessa. Uuden auton kohdalla vastaavan lukeman pitäisi olla 18 prosenttia. Eron pitäisi olla tuntuva.

Sarja on samalla panostanut uuden auton turvallisuuteen. Auton on kestettävä jatkossa 48 prosenttia enemmän energiaa keulatörmäyksessä ja 18 prosenttia enemmän peräänajossa. Auton kylkiä on vahvistettu ja F2-kuljettaja Anthoine Hubertin hengen vaatinut onnettomuus 2019 Spassa näkyy pidempänä keularakenteena. Romain Grosjeanin villi räjähdyskolari 2020 Bahrainin osakilpailussa näkyy suunnittelussa nyt niin, että voimayksikön erkaantuessa auton rungosta bensiinitankin ei pitäisi enää tulla esiin.

Uusien ominaisuuksien takia auton minimipainoa on nostettu noin 5 prosenttia. Aiemmin vaaka heilahti lukemaan 752 kilogrammaa, jatkossa vastaavasti 790 kg.

Sääntömuutoksilla F1 hakee myös aiempaa edullisempaa kisaamista osana sarjan viime vuosien kulukuuria.

Odotamme jännityksellä, miten F1-tallit tulkitsevat uusia sääntöjä, sillä UNIFORM-koodinimeä kantava pohja-auto on vain yksi tapa toteuttaa uusien sääntöjen mukainen auto. Tiimit esittelivätkin jo tuoreeltaan, miten niiden nykyiset ilmeet taipuisivat yhteisauton pintaan.

Lähde: Formula 1 Kuva: FIA

Luetuimmat