14.3.2023

Toisen polven Mercedes-Benz GLC Coupé esittäytyy – suosikkimaasturin viistompi puolisko

Myös tuore GLC Coupé on välimallina tämän sukupolven jälkeen liipaisimella.

Mercedes-Benz tarjoaa myös toisen polven GLC:stä viiston kattolinjan mallin. Uusi GLC Coupé on edeltäjäänsä suurempi, tilavampi ja etevämpi.

Viistokattoisten katumaastureiden funktiota voi tietysti järkisyillä kyseenalaistaa, ja jakavathan ne ulkonäöllään aika tavalla myös mielipiteitä. Toisaalta, kun esimerkiksi juuri Mercedeksen nykypolven lataushybrideillä pääsee jo pelkällä sähköllä pitkälle sadan kilometrin tuolle puolen, voidaan viiston katon suoman paremman aerodynamiikan ansiosta saavuttaa vuositasolla säästöjä, kuten tuonnempana laskelmoidaan.

Aerodynamiikka onkin valmistajan mukaan kehittynyt edeltäjästä. Jos väistyvän GLC Coupén ilmanvastuskerroin oli 0,30, on se saatu nyt hilattua alas 0,27:ään. Samaan asiaan liittyen, niin ikään matkustusmukavuuteen vaikuttavaan aerodynaamiseen ääneen (tuulen suhinoihin) on pystytty vaikuttamaan samalla tavalla kuin viime kesänä esitellyssä ja jo markkinoilla olevassa GLC SUV:issa. Sen kanssa Coupé-malli jakaa suoraan keulansa, ja toki perää lukuun ottamatta kaiken muunkin olennaisen, myös tuotantolinjan Saksan Bremenissä.

Kaupallisessa mielessä Audi Q5 Sportbackin ja BMW X4:n päävihollinen GLC Coupé ei ole ollut tähän mennessä yhtä tärkeä tuote kuin GLC SUV, sillä se on vastannut noin 20 prosentista mallisarjan myynnistä. Mercedeksen on myös huhuttu tämän vuosikymmenen loppuun mennessä lakkauttavan esimerkiksi farmarimallien ohella nämä "coupé-maasturinsa" osana isoa malliston selkiyttämisprojektia, jossa nykyinen 33 korimallin mahtimallisto supistettaisiin kylmästi "vain" 14:ään.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hieman aiempaa kookkaampi

Pienentyneestä ilmanvastuskertoimesta huolimatta GLC Coupé on odotetusti kasvanut SUV-mallin kanssa samaa tahtia. Kasvua on kokonaispituudessa (+ 3 senttimetriä), akselivälissä, raideleveydessä sekä myös korkeudessa peräti 5,5 senttiä. Auto on kuitenkin edeltäjäänsä ketterämpi, sillä Mercedes kertoo kääntöympyrän halkaisijan pienentyneen 90 senttimetrillä, nyt 10,9 metriin.

Viistoperäisen korimallin suurin varjopuoli kokopitkän perän omaavaan piilee tietysti tavaratilassa. Ero tilavuudessa ei ole suuren suuri, mutta myös käytettävyydestä ainakin joitain tarpeita ajatellen on viilletty siivu pois. Standarditavaratila on 545-litrainen eli se on kasvanut edeltävään polveen 45 litralla, mutta jää SUV-mallista 55 litralla. Lataushybrideissä 31,2 kilowattitunnin akku lohkaisee kontista vielä oman osansa, ja niissä Coupé -mallin tavaratilan tilavuudeksi kirjataan 390 litraa. Lukema on sama kuin Renault Cliossa.

Tavaratilasta edemmäksi mentäessä erot SUV:iin pienenevät ja lopulta katoavat kokonaan. Edessä on täysin vastaavat tilat, ja takapenkeilläkään tuskin tulee pääntilan kanssa sen suurempia ongelmia, vaikka katto sieltäkin osansa ottaa. Coupé-mallin lasikatto on kuusi senttimetriä SUV:in vastaavaa pidempi, takamatkustajien iloksi.

Muotoilullisesti katsottuna GLC Coupén perä on edeltäjäänsä verrattuna sirompi, ja varsinkin takavaloissa on selvästi inspiroiduttu isosisko GLE Coupé'sta. Pienetkin lisäsentit ovat tehneet hyvää sivuprofiilille. Mercedeksen näkemys GLC Coupén kattolinjasta on edelleen paljon esimerkiksi Audi Q5 Sportbackia viistetympi.

Dieselit edelleen vahvasti mukana

Kuten sisarmallin kohdalla, Mercedes ottaa myös GLC Coupéssa hyödyn irti turhan paljon parjatun dieselmoottorin hyvistä ominaisuuksista. Ennen AMG-versioiden rantautumista melkein puolet GLC Coupén voimalinjavaihtoehdoista käy ensisijaisesti dieselillä. 48 voltin kevythybridijärjestelmällä on varustettu kaksi bensiini- ja kaksi dieselvaihtoehtoa.

Kaksilitraisesta bensiinimoottorista tulee tarjolle GLC 200- ja -300 -versiot, vastaavasti 150 ja 190 kilowatin tehoisina. Dieselpuolelta löytyy kevythybridimalliston tehokuningas, 198 kilowatin GLC 300 d, kaverinaan 145 kilowattia samasta moottorista ottava GLC 220 d. Huomionarvoisesti 300 d irroittaa kaksilitraisesta dieselmoottorista jopa 550 newtonmetrin vääntömomentin, jota voidaan hetkellisesti EQ Boostilla kasvattaa vielä 200 newtonilla.

Lataushybrideissä viisto kattolinja saa ohjelmanumeronsa

GLC Coupéta tarjotaan myös kolmena eritehoisena lataushybridinä, joista kaksi on bensiinipohjaisia ja yksi dieselpohjainen. GLC 300 e aloittaa pelin 230 kilowatilla, GLC 400 e:n laittaessa siihen 50 kilowattia lisää. GLC 300 de on puolestaan se harvinainen dieselmoottorin ja lataushybridin yhdistelmä. 245 kilowatin lisäksi 300 de:lle lankeaa malliston vääntökuninkuus, huimalla 750 newtonmetrin vääntömomentilla.

Takavetoa ei Coupé-malliin ole tarjolla, mikä luonnollisesti tarkoittaa, että kaikkien voimalinjojen jatkeena on 4Matic -neliveto.

Tässä kohtaa täytyy ottaa vielä puheeksi GLC Coupén kattolinja. Koska GLC SUV:issa ja -Coupéssa on tismalleen samat voimalinjat ja muutoinkin vastaavat speksit, voidaan aerodynamiikan vaikutusta kulutukseen ja sähköiseen toimintamatkaan verrata suoraan. Erot eivät ole suuren suuria, mutta valmistajan toimittamien teknisten tietojen perusteella kylläkin juuri ja juuri havaittavia.

GLC Coupéssa sähkönkulutus on aavistuksen verran pienempi ja sähköinen toimintamatka niin ikään hienoisesti pidempi. Esimerkiksi GLC 300 e:n sähkönkulutukseksi ilmoitetaan SUV-mallissa 22,5 - 20,4 kWh / 100 kilometriä, Coupé'ssa puolestaan 22,4 - 20,2 kWh / 100 kilometriä. WLTP-toimintamatkaa viistokattoiselle luvataan puolestaan yhden kilometrin verran enemmän, arvon ollessa 119 - 131 kilometriä.

Jos lasketaan esimerkiksi, että ilmoitettu 0,2 kilowattitunnin säästö per 100 kilometriä sähkönkulutuksessa saavutettaisiin 15 000 kilometrin matkalla: 150 x 0,2 kWh = 30 kWh. Tämä tarkoittaisi, että 15 000 kilometrillä Coupé säästäisi paperilla osapuilleen täyden akullisen, ja teoreettisesti reilut 100 kilometriä tulisivat ikään kuin ilmaiseksi SUV:iin verrattuna. Paljon vuodessa ajavalle 15 tonnia kertyy mittariin muutamassa kuukaudessa. Laskelma on toki täysin teoreettinen.

Erot ovat marginaalisia, mutta kuten edellä huomattiin, merkitystä voi olla pidemmällä tähtäimellä. Etenkin jos ajelee pelkällä sähköllä päivittäin matkoja kehäteillä tai muilla korkeammilla nopeusalueilla, joilla aerodynamiikan merkitys alkaa korostua, kyllähän pidemmän päälle viistokattoinen jonkinlaisia säästöjä kerryttää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Painotukset vähemmän mökkitiellä - silti kyvykäs auto

Sinänsä pitkäkattoista mallia täysin vastaavan GLC Coupén Mercedeksen sisäinen tyyppimerkintä on C254, siinä missä SUV-mallilla se on X254. X tarkoittaa maasturia, C puolestaan coupé'ta, ja muun muassa kovakattoisen Mercedes-AMG GT:n korimalli luokitellaan samalla tavalla. Joillain markkinoilla C254:ää ei enää saa kuin AMG Sport -paketilla, mikä tarkoittaa haavoittuvaisempia helmoja.

Vaikka Coupé'n painotukset ovat joiltain osin selkeämmin urheilullisella puolella, on kyseessä SUV-mallin tavoin monikäyttöinen katumaasturi. Tarjolla on siis iso liuta kameroita ja avustimia niin pääteiden ulkopuolella pärjäämiseen, kuin myös perävaunun hallitsemiseen. Mercedeksen mukaan GLC:llä pärjää myös maastossa.

Käytössä on viimeisimmän polven MBUX, ja pykälää suuremmasta GLE-sarjasta tuttuja avustimia, kuten vaikkapa "läpinäkyvän konepellin" toiminto, perävaunun kanssa kuljettavan reitin suunnittelussa avustava Towing Route Planner sekä perävaunun peruuttamisen hoitava Trailer Maneuvering Assist, joka osaa peruuttaa vaunun haluttuun paikkaan jopa 90 asteen kulman taakse, ja jopa 15 prosentin nousuun. Jarrullista vetomassaa löytyy lataushybrideistä 2 000 kiloa, bensiinimalleista 2 400 kiloa ja dieselmalleista 2 500 kiloa.

Uuden polven Mercedes-Benz GLC Coupé tulee saataville läntisen Euroopan markkinoilla heinäkuussa. Hintatietoja jäämme odottamaan, samoin kuin Mercedes-AMG:n näkemystä GLC-sarjasta.

Lähde ja kuvat: Mercedes-Benz Teksti: Benjamin Helander

Luetuimmat