Airbag-liivi

Ajoneuvot Moottoripyöränäyttely Uutinen 5.2.2016

Video: Näin laukeaa airbag-liivi – 500 eurolla lisäsuojaa motoristille

Airbagia ei ole pakko integroida moottoripyörään, vaan se voi olla vaihtoehtoisesti liivi kuljettajan päällä.

Moottoripyöriin integroidut turvatyynyt toimivat samaan tapaan kuin autojen airbagit, onnettomuuden sattuessa ne räjähtävät kuljettajan etupuolelle vaimentamaan iskuja.

Moottoripyöräonnettomuuksissa käy kuitenkin usein niin, että kuljettaja saa suurimmat vammat törmätessään asvalttiin tai esteeseen kaatumisen seurauksena.

Airbag-liivi

Testitilanteessa liivi täyttyy hetkessä

Tämän tyyppisessä onnettomuudessa paremman suojan antaa ajotakin päälle puettava airbag-liivi.

Airbag-liivi

Lisäsuojaa selkäpuolella.

500 euron lisäsuoja

Airbag-liivejä on jo muutamia vuosia esitelty alan messuilla, mutta suurta suosiota ne eivät ole aikaisemmin saavuttaneet. Syinä ovat olleet korkea hinta ja ennen kaikkea se, että niiden tekniikka ei ole mahdollistanut riittävän nopeaa airbagin täyttymistä.

Tekniikka kuitenkin kehittyy ja nyt esimerkiksi uusinta Spidin valmistamaa liiviä myydään 500 euron hintaluokassa. Lisäksi siinä on helposti vaihdettava kaasupanos, joten sen elinkaari ei pääty ensimmäiseen onnettomuuteen.

Airbag-liivi

Lisäsuojaa sivuilla

Airbag-liivi toimii lauetessaan samalla myös niskatukena, sillä täyttynyt ilmakanava estää kypärää ja samalla kuljettajan niskaa taittumasta liikaa onnettomuustilanteessa.

Moottori-lehti kävi MP16 -näyttelyssä Storm-Motorin osastolla testaamassa Spidin airbag-liivin toiminnan käytännössä:

Teksti Janne Huhtala, kuvat Antti Hentinen, video Jari Saarentaus

Jaa artikkeli

Kaikki koeajot

Uusimmat