30.10.2019 Pääkirjoitus: Lääkärin merkitys kasvaa Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lääkäreillä on ilmoitusvelvollisuus ajokykyyn vaikuttavista sairauksista, mutta silti ajoterveys jää helposti arvioimatta tai pahimmillaan ilmoitusvelvollisuus noudattamatta jopa selkeissä tapauksissa. Lähes kaikissa viime marraskuun kuolonkolareissa oli mukana ajokuntoon vaikuttavia päihteitä tai sairauksia. Viime lokakuussa ainakin viidessä tapauksessa ajoterveyttä ei ollut seurattu tai lääkäri ei noudattanut lakisääteistä ilmoitusvelvollisuuttaan potilaan ajokyvyn heikentyessä.Näillä lauseilla on aloitettu kaksi viimeistä tutkijalautakuntien tutkimien kuolemaan johtaneiden kolareiden raporttia Moottorissa. -Joka numerossa julkaisemme kaikkien edellisen vuoden vastaavan kuukauden aikana tapahtuneiden kuolonkolareiden tutkintaselostusten tiivistelmät. Näiden kahden lauseen viesti on valitettavan tuttu: kuukaudesta toiseen tutkijalautakunnat toistavat samoja suosituksia ja yhtä varmasti samat syyt kolareiden taustalla toistavat itseään.Lääkärin ilmoitusvelvollisuus ajokykyyn vaikuttavista sairauksista on ollut voimassa jo niin pitkään, että se pitäisi olla kaikkien lääkäreiden tiedossa. Silti ajoterveys jää arvioimatta tai pahimmillaan lääkäri ei noudata ilmoitusvelvollisuuttaan edes selkeissä tiedossaan olevissa tapauksissa.On totta, että kaikkia liikennekuolemia ei lääkäreiden toimin estetä, mutta kun muut vakavien onnettomuuksien syyt vähenevät niin ajoterveyden merkitys liikenneturvallisuuden parantamisessa korostuu. Lääkäristä tulee yhä keskeisempi liikenneturvallisuuden ammattilainen.Oma roolinsa on myös jokaisen kuljettajan lähipiirillä. Poiminta viime marraskuun tutkijalautakuntaraportista tiivistää molemmat -näkökulmat:– Omaisten tulee seurata läheisten ajoterveyttä ja tarvittaessa puuttua ajamiseen tai ohjata lääkäriin. Lääkärien tulee hoitosuhteessa arvioida potilaiden terveys myös tekemällä toiminnallisia testejä ja huomioimalla omaisilta tullut palaute.Jos lääkäreiltä puuttuu osaamista ajoterveyden arviointiin, sitä on pikaisesti lisättävä niin lääkärikoulutukseen kuin lääkäreiden täydennyskoulutukseenkin. Ajoterveyden merkitys on nostettava puheenaiheeksi ja sitä kautta sen huomioon ottaminen on saatava pysyväksi osaksi lääkärin ja potilaan välistä suhdetta riippumatta siitä, minkäikäinen potilas on kyseessä.Syitä omaisten tai lääkäreiden puuttumattomuuteen on helppo esittää. Todistelemme itsellemme ja muille, miksi emme voi puuttua läheisen tai potilaan heikentyneeseen ajoterveyteen, mutta mitä jos pysähtyisimme miettimään asiaa toisesta näkökulmasta. Kuinka todennäköistä on, että läheisemme tai potilaamme kuolee liikenteessä tai tappaa jonkun toisen liikenteessä siksi, ettemme ole ajoissa puuttuneet tilanteeseen? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa