Pääkirjoitus: Lääkärin merkitys kasvaa

Lääkäreillä on ilmoitusvelvollisuus ajokykyyn vaikuttavista sairauksista, mutta silti ajoterveys jää helposti arvioimatta tai pahimmillaan ilmoitusvelvollisuus noudattamatta jopa selkeissä tapauksissa.

Lähes kaikissa viime marraskuun kuolonkolareissa oli mukana ajokuntoon vaikuttavia päihteitä tai sairauksia. Viime lokakuussa ainakin viidessä tapauksessa ajoterveyttä ei ollut seurattu tai lääkäri ei noudattanut lakisääteistä ilmoitusvelvollisuuttaan potilaan ajokyvyn heikentyessä.

Näillä lauseilla on aloitettu kaksi viimeistä tutkijalautakuntien tutkimien kuolemaan johtaneiden kolareiden raporttia Moottorissa. -Joka numerossa julkaisemme kaikkien edellisen vuoden vastaavan kuukauden aikana tapahtuneiden kuolonkolareiden tutkintaselostusten tiivistelmät. Näiden kahden lauseen viesti on valitettavan tuttu: kuukaudesta toiseen tutkijalautakunnat toistavat samoja suosituksia ja yhtä varmasti samat syyt kolareiden taustalla toistavat itseään.

Lääkärin ilmoitusvelvollisuus ajokykyyn vaikuttavista sairauksista on ollut voimassa jo niin pitkään, että se pitäisi olla kaikkien lääkäreiden tiedossa. Silti ajoterveys jää arvioimatta tai pahimmillaan lääkäri ei noudata ilmoitusvelvollisuuttaan edes selkeissä tiedossaan olevissa tapauksissa.

On totta, että kaikkia liikennekuolemia ei lääkäreiden toimin estetä, mutta kun muut vakavien onnettomuuksien syyt vähenevät niin ajoterveyden merkitys liikenneturvallisuuden parantamisessa korostuu. Lääkäristä tulee yhä keskeisempi liikenneturvallisuuden ammattilainen.

Oma roolinsa on myös jokaisen kuljettajan lähipiirillä. Poiminta viime marraskuun tutkijalautakuntaraportista tiivistää molemmat -näkökulmat:

– Omaisten tulee seurata läheisten ajoterveyttä ja tarvittaessa puuttua ajamiseen tai ohjata lääkäriin. Lääkärien tulee hoitosuhteessa arvioida potilaiden terveys myös tekemällä toiminnallisia testejä ja huomioimalla omaisilta tullut palaute.

Jos lääkäreiltä puuttuu osaamista ajoterveyden arviointiin, sitä on pikaisesti lisättävä niin lääkärikoulutukseen kuin lääkäreiden täydennyskoulutukseenkin. Ajoterveyden merkitys on nostettava puheenaiheeksi ja sitä kautta sen huomioon ottaminen on saatava pysyväksi osaksi lääkärin ja potilaan välistä suhdetta riippumatta siitä, minkäikäinen potilas on kyseessä.

Syitä omaisten tai lääkäreiden puuttumattomuuteen on helppo esittää. Todistelemme itsellemme ja muille, miksi emme voi puuttua läheisen tai potilaan heikentyneeseen ajoterveyteen, mutta mitä jos pysähtyisimme miettimään asiaa toisesta näkökulmasta. Kuinka todennäköistä on, että läheisemme tai potilaamme kuolee liikenteessä tai tappaa jonkun toisen liikenteessä siksi, ettemme ole ajoissa puuttuneet tilanteeseen?