Ajoavustinpakotus raivostuttaa ajoittain – mutta siinä on kiistatta hyviäkin puolia

Kehitystä ei tapahdu, mikäli sitä ei kukaan vaadi. Tämä tuntuu koskevan myös automaailmaa.

*Bling* ajat mittariston mukaan yhden kilometrin tunnissa ylinopeutta. *Blong* Et katsonut tiehen, kun luit äskeistä ilmoitusta. *Piip piip piip* Katsoit uudestaan liian pitkään pois tiestä, joten alan jarruttamaan vauhtia. Kun auton saa uudelleen vauhtiin, aktiivinen ohjausavustin alkaa vääntämään autoa juuri haluamallensa kohdalle kaistaa – vaikka sitten vastoin kuljettajan tahtoa.

Pahimmillaan uudella autolla ajaminen on kuten ylläolevassa kuvauksessa. Nykyauto on pakattu täyteen erilaisia avustimia turvallisuuden nimissä. Ja näistä avustimista iso osa on vieläpä pakollisia. Ja niiden täytyy kytkeytyä päälle, aina kun auto käynnistetään uudestaan. Tämän vuoksi esimerkiksi Renaultin ”My Safety” -painike on alkanut saada useissa koeajoissa kehuja, sen avulla kun saa avustimet haluamilleen asetuksille kahdella napin painalluksella.

Jos uusissa autoissa on avustimia, joiden pois kytkemisen helppous on oma arvosteluperusteensa, miksi niitä avustimia sitten pakotetaan autoihin? Etenkin, kun nuo avustimet luonnollisesti myös kohottavat uusien autojen hintaa, tekniikka kun ei ole ilmaista autonvalmistajillekaan.

Vastaus on tylsä ja odotettava: liikenneturvallisuuden vuoksi. Erilaisten aktiivisten ajoavustimien vaikutus liikenneturvallisuuteen on todistettu jo useita kertoja. Joidenkin arvioiden mukaan aktiiviset ajoavustimet saattavat vähentää kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien riskiä jopa neljänneksellä verrattuna autoihin, joissa kyseisiä ominaisuuksia ei ole. Ja jos jokin on rahan arvoinen, niin säästyneet ihmishenget.

Mutta kuten alussa todettiin, osa toteutuksista on ikävä kyllä luokattoman huonoja ja pakottaa järjestelmien pitämiseen pois kytkettynä. Ja pois päältä kytketty avustin ei avusta myöskään silloin, kun sitä apua yllättäen olisikin tarvinnut.

Muovipillikieltokin sen todistaa

Aktiivisissa ajoavustimissa, kuten monessa muussakin, kehitys on ollut kuitenkin nopeaa. Jos viitisen vuotta sitten aktiiviset kaista-avustimet tuli otettua pois päältä lähes poikkeuksetta, nyt niin luokattomat toteutukset ovat vähemmistössä. Nopeusrajoitusavustimet, eli ylinopeudesta varoittavat järjestelmät olivat aluksi todella kovaäänisiä, nykyään niitä sietää joskus jopa kuunnella – tai ainakin ne saa painalluksella tai kahdella pois päältä.

Jos kukaan ei vaatisi aktiivisten ajoavustimien määrän kasvamista, niiden kehittyminen olisi huomattavasti hitaampaa, joka taas tarkoittaisi enemmän liikennekuolemia. Sama ilmiö on nähtävissä esimerkiksi EU:n muovipillikiellossa.

Pikaruokaloiden perinteiset muovipillit korvanneet pahvipillit ärsyttivät kuluttajia suuresti. Korvaavia materiaaleja pillin valmistamiseksi tuntui olevan vaikea keksiä. Ne olivat joko liian kalliita valmistaa, tai sitten eivät järin ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Pian joku keksi, ettei juomiin tarvita välttämättä pilliä ollenkaan – koska kanteenhan voi tehdä näppärän reiän juomista varten. Lopputulemana: hyvä käytännön ratkaisu pahvimukista juomiseen ja aiempaa vähemmän muovijätettä.

Aivan kuten automaailmassa lopputulemana on ollut aiempaa parempia aktiivisia ajoavustimia ja pelastuneita ihmishenkiä.