11.3.2015 Pääkirjoitus: Saavutukset eivät imartele Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vaalikauden päättyessä on mielenkiintoista arvioida neljä vuotta sitten valittujen kansanedustajien saavutuksia. Vaalikauden päättyessä on mielenkiintoista arvioida neljä vuotta sitten valittujen kansanedustajien saavutuksia.Autoilun ja liikenteen osalta parhaisiin uutisiin vaalikaudelta jäi alle 110 g/km -päästöisten autojen autoveron laskeminen vuonna 2012. Mutta kun toista poskea silitettiin niin toiselle läpsäistiin: samalla muiden uusien autojen veroa nostettiin.Vuotuinen ajoneuvoveron perusvero on 130 g/km hiilidioksidia päästävällä autolla noussut kolmen vuoden takaisesta 69 eurosta 160 euroon ja 175 g/km päästävän 122 eurosta 230 euroon. Nollapäästöisen sähköauton osalta se on samassa ajassa kolminkertaistunut 19 eurosta 70 euroon.Polttoaineitakaan edustajamme eivät ole unohtaneet. Bensiinin vero arvonlisäveroineen on noussut vuodesta 2011 yhteensä lähes seitsemän senttiä litralta ja dieselin liki 18 senttiä.Järkyttävintä on kuitenkin teidemme rappio. Viime vuonna kaikki eduskuntapuolueet istuivat yhdessä ns. korjausvelkatyöryhmässä. Yhdessä puolueet joutuivat tunnustamaan, että väyliemme korjaukset ovat jääneet viime vaalikausien aikana jälkeen niin paljon, että korjausvelkaa on jo 2,4 miljardia euroa (2 400 000 000 €). Ja nykyisellä rahoituksella velka kasvaa edelleen 100 miljoonan euron vuosivauhtia.Ikävimmässä asemassa ovat vähäliikenteiset tiet. Työryhmän raportin mukaan huonokuntoisia päällystettyjä teitä oli vuonna 2011 vajaat 4 000 kilometriä. Nyt on ylitetty jo 6 000 kilometrin raja ja tätä menoa seuraavan vaalikauden lopussa huonokuntoisia päällystettyjä teitä on ennusteen mukaan jo 10 000 kilometriä.Neljän vuoden kuluttua tiedetään, mikä on uuden eduskunnan kädenjälki. Jättääkö nyt valittava eduskunta jälkeensä tukun nopeus- ja painorajoituksia yhä heikompikuntoisille teillemme? Rullataanko asvaltit pois ja ajetaan jatkossa yhä useammin sorateitä pitkin? Vai löytyykö uudesta eduskunnasta parlamentaarisen korjausvelkatyöryhmän peräänkuuluttamaa lisärahoitusta tieverkkomme murenemisen pysäyttämiseen? Pitäisi löytyä, sillä kaikkien puolueiden yhteinen työryhmä oli ehdotuksessaan yksimielinen.Alkavalla vaalikaudella päätetään muitakin liikenteen kannalta isoja asioita. Tekeillä on muun muassa tieliikennelain kokonaisuudistus, tieliikenteen verot ja maksut ovat jatkuvasti puntarissa ja liikennevakuutuslain uudistamisen yhteydessä esillä on myös liikenneturvallisuusmaksun kohtalo. Pahimmillaan muutokset liikenneturvallisuusmaksun hallinnoinnissa voivat vaarantaa nykyisen liikenneturvallisuustyön ja ainutlaatuisen liikenneonnettomuuksien tutkinnan.Näistäkin asioista päättävät ne 200 edustajaa, jotka me valitsemme huhtikuun 19. päivänä.Moottorin tekemän vaalikyselyn voit lukea TÄÄLTÄ.Artikkelin kansanedustajien Twitter aktiivisuudesta autoiluun ja liikenteeseen liittyvistä asioista voit lukea TÄÄLTÄ.Autoilijan vaalikone Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa