6.8.2022

Huutokauppahelmi – Subaru Impreza 22B toivottaa hyvää ralliviikkoa

Samaan aikaan kun Jyväskylän ympäristössä taistellaan rallin maailmanmestaruuspisteistä, huutokaupassa etsitään uutta kotia Subarun ikoniselle juhla-Imprezalle.

40-vuotisjuhlat voivat olla kova paikka, sillä vielä ei voi juhlia pelkkiä komeita vuosia, mutta pitäisi olla jo jotain, mitä on saanut aikaiseksi isossa mittakaavassa. Fuji Heavy Industriesin autojaoston kohdalla tämä tarkoitti onneksi hyviä rallivuosia, sillä takana oli jo kolmas perättäinen valmistajien maailmanmestaruus. Syntyi himoittu erikoismalli Subaru Impreza 22B STi.

Subaru Imprezansa tunteville 22B ei juuri esittelyä kaipaa, mutta kerrataanpa kuitenkin. Ovien lukumäärä on yksi erottava tekijä, sillä kaksioviset suorituskykyversiot jäivät käytännössä 22B:hen, P1:een ja WRX Type R:ään, eikä niitä nähty myöhemmistä Imprezoista ollenkaan.

Subaru Impreza 22B:n tuotantomäärän piti jäädä 400 autoon, jotka suunnattiin Japanin kortimarkkinoille, mutta hurja kysyntä kasvatti määrää vielä 16 autolla Iso-Britanniaan ja 5 autolla Australiaan. Lisäksi kolme autoa rakennettiin prototyypeiksi. Kaikki autot tehtiin oikeanpuoleisella ohjauksella. Huomiomisen arvoista on, että autot myytiin 48 tunnissa vuonna 1998, eli faksi ja puhelin ovat olleet internettiä tärkeämpiä työkaluja. Samoin autojen tuotantoikkuna kesti vain viisi kuukautta.

Värisävynä on kaunis Sonic Blue ja BBS-vanteet ovat tietysti kultasävyiset. Pyöränkaaret lainattiin WRC-designista, kuten myös konepelti ja etupuskuri. Takasiipi on säädettävää mallia.

Subaru Impreza 22B STi

Keulan alla mörisee EJ22G, eli taotuilla männillä varustettu 2,2-litrainen versio Subarun tutusta bokserikoneesta. Virallisesti tehoa oli tutut 280 hevosvoimaa (@ 6 000 r/min) japanilaisten autonvalmistajien sopimuksen mukaan, mutta aikalaiskoeajot arvioivat auton suorittavan yli 300 hevosvoiman verran. Alustasta vastaa Bilstein ja vannekoko on kasvatettu 17 tuumaan. Lisäksi kytkin on päivitetty kaksilevyiseen ja vaihteistona on viisilovinen manuaali. Unohtaa ei sovi myöskään ikonista nelivetoa, jonka keskilukon toimintaa voi ohjata keskitunnelista.

Mistä nimi 22B sitten kertoo? Legendan mukaan 22 kertoo iskutilavuudesta ja B viittaa Legacy Spec B:n tavoin Bilsteiniin, mutta sisäisten dokumenttien mukaan B on Subaruksi turbo. Villein teoria huomauttaa, että heksadesimaalijärjestelmällä 22B on 555, joka muistetaan Subarun ralliautoja sponsoroineena tupakkamerkkinä.

Subaru Impreza 22B STi

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

1998 Subaru Impreza STI 22B

Collecting Carsin listaama 22B on auto numero 316 alkuperäisestä 400 auton tuotantojoukosta. Autolla on ajettu 53 384 km (33 171 mailia) ja kyseessä on kahdeksas omistaja heinäkuussa 1998 rekisteröidylle autolle. Auton jarrut on kunnostettu hiljattain ja samalla on vaihdettu nokkahihna, vauhtipyörä ja kytkin. Kytkin on vaihdettu uudempaan yksilevyiseen.

Autoa on varusteltu jälkikäyttöajastimella (turbo timer) ja ohjainlaitteella, HKS:n pakoputkistolla, lisämittareilla ja STI-poljinpinnoilla.

Subaru Impreza 22B STi

Auto oli kesäkuun lopussa esillä Lontoon arvovaltaisessa Concours-tapahtumassa.

Autossa ei ole tunnettuja korivaurioita, mutta Sonic Blue -maalipinta on maalattu uudelleen. Maalipinnan kunto on pääsääntöisesti erinomainen, joskin puskureiden alaosissa on joitain jälkiä. Pohja on ruostesuojattu öljypohjaisella aineella.

Sisusta on vuosiin nähden hyvässä yleiskunnossa. Kojelaudan muoveissa on nähtävissä joitain naarmuja. Kangasverhoilu on sinimusta. Rattina on Nardin nahkaverhoiltu ohjausväline.

Subaru Impreza 22B STi

Auto on katsastettu tammikuussa 2022 ilman huomautuksia, eikä autossa ole tunnettuja vikoja. Auton mukana tulee kattava kokoelma kuitteja ja aiempia katsastusraportteja. Brittirekisteritunnus S300 OOB tulee myös auton mukana, viittauksena 300 hevosvoiman Subaruun. Edellinen määräaikaishuolto on tehty 2020 tammikuussa ja heinäkuussa 2021 autoa päivitettiin muun muassa uusilla letkuilla, pulteilla, Powerflex-puslilla ja pyöränkulmien tarkistuksella.

Subaru Impreza 22B STi

Subaru Impreza STI 22B on myynnissä Kentissä kaakkois-Englannissa ja sen hinta on jo nyt kuusinumeroinen. Viime vuonna yhdysvaltalaisessa Bring A Trailer -nettihuutokaupassa vastaava Impreza 22B myytiin 312 555 dollarilla, joten nähtäväksi jää kohoaako brittiyksilö samoihin lukemiin.

Lähde ja kuvat: Collecting Cars Teksti: Aake Kinnunen

Lisää aiheesta

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat