1.6.2021

Käyttötesti käytetyllä: Volkswagen Golf korjaamolle DSG-vaihteiston tarkastukseen

Kaytetty Golf

Ennen käytetystä Golfista luopumista haluamme saada parjatun DSG-vaihteiston kunnon selville. Näimme parhaaksi kääntyä aiheessa asiantuntijoiden puoleen ja viemmekin auton piakkoin korjaamolle.

Moottorin ensimmäinen käytetty käyttötestiauto alkaa olla testattu siinä määrin, että pian voi olla aika vaihtaa auto seuraavaan. Puolisen vuoden aikana auton viat ovat olleet erittäin vähäisiä, joten korjaamisjuttujakaan ei luonnollisesti ole juuri kirjoiteltu – pari huoltojuttua kuitenkin löytyy.

Muutaman kerran käyttötestin aikana Golfin DSG-vaihteisto on kuitenkin oireillut lievästi, kahdella eri tavalla. Yleisemmin autossa on esiintynyt sellainen vika, että kylmäkäynnistyksen jälkeen Golfimme ei ole välttämättä lähtenyt liikkeelle, vaikka vaihdekeppi olisi vetäisty D- tai R-alueelle. Kuitenkin käyttämällä autoa vapaalla ja laittamalla vaihteen uudelleen silmään on aina päästy liikkeelle.

Tällainen vika voinee viitata esimerkiksi mekatroniikkaongelmiin tai vialliseen siirtäjäholkkiin, mutta vika voi olla Moottorin haastatteleman korjaamon mukaan myös aivan jossain muualla kuin itse vaihteistossa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Harvemmin, mutta rajummin

Toinen, hieman rajumpi oire on esiintynyt Golfissa ainoastaan kaksi kertaa. Molemmissa tilanteissa autolla on ajettu nelosvaihteella pintakaasulla ja sitten lähdetty ohittamaan toista autoa painamalla kaasupoljinta hieman reippaammin – seurauksena on ollut väkivaltainen rykäisy kakkosvaihteelle, kun normaalisti DSG pykältää erittäin nätisti.

Vaikka oireet ovat esiintyneet harvakseltaan, näimme parhaaksi ennen auton myymistä käyttää autoa asian tuntevalla korjaamolla – ihan vain jo oman uteliaisuutemme vuoksi. Lisäksi auton voi myydä paremmalla omatunnolla seuraavalle, kun tietää tarkemmin vaihteiston kunnon.

Raportti kaksoiskytkinvaihteiston kunnosta ja mahdollisista toimenpiteistä julkaistaan muutaman viikon sisällä. Jo tässä vaiheessa haluamme kuitenkin kiittää aktiivisia lukijoitamme asiantuntevan korjaamon vinkkaamisesta.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat