Koeajo: Citroën C5 Aircross – päivityksen jälkeen tallella tutut vahvuudet ja heikkoudet

Citroen C5 Aircross sai kasvojenkohotuksen, joka keskittyy pitkälti kasvojen kohottamiseen parilla lisätwistillä. Hyvää: Alustan mukavuus, äänieristys. Huonoa: Takajalkatila, yksivaihelaturi.

Citroën C5 Aircross uudistui vastikään kasvojenkohotuksen verran. Suurimmat muutokset ovat visuaalisia: umpiot ovat vaihtuneet auton kumpaankin päähän, ja etenkin keula on saanut uudenlaista ilmettä.

Teknisellä puolella tarkempia muutoksia ei valmistaja suostu suuremmin erittelemään, mutta mainitsee esimerkiksi keulassa sijaitsevan ilmanottoaukon olevan nykyään ihan oikeasti ilmanottoaukko – eikä umpinainen koriste kuten ennen kasvojenkohotusta. Kuulostaa pieneltä, mutta erinäisillä pikkuviilauksilla täyssähköinen WLTP-toimintamatka on saatu nostettua 50 kilometristä 55 kilometriin.

Sisätiloissa muutosta on tapahtunut keskikonsolissa ja tietoviihdejärjestelmän näytössä. Vaihteenvalitsin on nyt valmistajan muun malliston mukaan joystickmainen. Kosketusnäyttö ei ole enää upotettu, vaan kelluva ja kooltaan kahdeksan- tai kymmenentuumainen. Järjestelmän grafiikka ja käyttöliittymä on kuitenkin yhä sama kuin aiemmin, eikä samanlainen kuin uudessa C5X:ssä. Tietoviihdejärjestelmän käyttö on entiseen tapaan hieman kankeaa ja välillä näyttö reagoi komentoihin hitaasti. Tarvittavat toiminnot, kuten latauksen ajastus ovat kuitenkin olemassa.

Laturiin ei päivitystä

Korkeajänniteakku on pysynyt kapasiteetiltaan samanmoisena kuin aiemminkin. Myös auton sisäinen latauslaite on yhä Feel pack- ja Shine -varusteluissa vakiona 3,6 kilowatin tehoinen, mutta päivitettävissä ja 7,2 kW:n tehoiseksi lisävarusteena. Tehokkaampi laturi jää kuitenkin monella hyödyttömäksi varusteeksi, sillä sekin toimii yhä ainoastaan yhden vaiheen (1 x 32 A) kautta.

Ilman varsinaista parivertailua on mahdotonta sanoa, että onko auton todellinen sähkökantama kasvanut yhtä paljon kuin WLTP-lukema. Maantieajossa kantama pyöri koeajon aikana yleensä 35–40 kilometrin tuntumassa.

Vaikka C5 Aircrossia pidetäänkin tila-autona, erityisen tilavaksi sitä ei voi kutsua. Tavaratila vetää hybridimallissa 460 litraa – ja pituussuunnassa liikkuvat takapenkit eteen työnnettyinä 600 l. Tämä on 120 l vähemmän kuin pelkällä polttomoottorilla varustetussa mallissa. Tavaratila on kuitenkin kiitettävän helppokäyttöinen, ja lastauskynnys pieni. Takamatkustajilla polvitila jää aikuiselle ahtaiksi, vaikka penkit olisivatkin aivan taka-asennossa. Viihtyvyyttä kuitenkin lisää kardaanitunnelin puuttuminen, ja leveyssuunnassa istumaan mahtuu hyvin.

Kuljettajan paikalla oltavat ovat huomattavasti paremmat, etenkin tilojen puolesta. Lisävarusteinen sähkösäätöinen ja hierontatoiminnolla ryyditetty istuin on tasoltaan kohtuullinen. Ajoasennon saa helposti säädettyä mieleiseksi, mutta sivuttaistuki jää puuttumaan ja jakkaran pintamateriaalit ovat kovahkot.

Yhä mukava, yhä hiljainen

Citroën mielletään, tai ainakin kovasti halutaan mieltää mukavuuspainotteiseksi autoksi. Maine kantautuu pitkälti vuosien takaa kaasunestejousitettujen autojen parista. Nykyään mukavuutta on haettu Progressive Hydraulic Cushions -jousituksella, jossa normaalin iskunvaimentimen toimintaa tukee erillinen pohjausvaimennin. Isommat töyssyt C5 Aircross ottaakin vastaan erittäin miellyttävästi huojuen vastaan, mutta terävämmissä tärskyissä vaimennus ei ole parhaimmillaan.

Muuten ajettavuus on yhä mukavuudeltaan hyvällä tasolla. Ohjaamo on hyvin hiljaiseksi vaimennettu, eikä polttomoottorin käynnistymistä huomaa ajossa. Ohjaus ei ole kovin tunnokas – oikeastaan hieman epätarkka – mutta mukavuuspainotteisessa kokonaisuudessa se ei varsinaisesti haittaa. Vetelyä ei ilmene, mutta pientä epävakautta moottoritienopeuksissa kyllä. Isomman moitteen sanan saa jarrutuntuma – pohjaan painettaessa polkimen vaste tuntuu hieman epämääräiseltä.

Kaikkiaan Citroën C5 Aircross on yhtä hyvä valinta kuin aiemminkin, ja se sopii parhaiten mukavuutta arvostavalle autoilijalle, jonka takapenkillä ei matkusta säännöllisesti pitkäkoipisia aikuisia tai teinejä.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen