Koeajo: Honda CL 500 Scrambler – Malliston monipuolisin

Älä anna retron ulkomuodon hämätä, sillä CL 500 Scrambler on hauska kaveri kaikenlaiseen ajamiseen.

Honda on mestari suunnittelemaan erilaisia variaatioita saman tekniikan ympärille. Viisisataakuutioisen rivikakkosen ympärille suunniteltu mallisto on malliesimerkki siitä. Perusmallina voidaan pitää CB 500 F -nakumallia. Sen urheilullisempi katettu versio on CBR 500 R ja seikkailuhenkisempi variaatio puolestaan CB 500 X. Myös pikku-custom Rebel 500 käyttää samaa tekniikkaa. Ja nyt mallisto laajenee vielä yhdellä, kun CL 500 Scrambler jakaa sekin saman perustekniikan edellä mainittujen mallien kanssa.

Konstailematon ja karkea ulkonäkö

Scrambleriin on mallia haettu 1960- ja 1970-lukujen Hondista. Teräksinen putkirunko on jätetty näkyviin ja viimeistelyyn on tarkoituksella jätetty pientä karkeutta, kuten lähes itsetehdyn näköinen pakoputkisto. Ylös aitoon scrambler-henkeen vedetty äänenvaimennin on sentään saanut siistin lämpösuojan siistimään ulkonäköä. Muuten ulkonäkö on konstailematon ja olemus hyvin perusmoottoripyörämäinen; kaksi pyörää ja moottori, mutta ei juuri mitään ylimääräistä.

Rebeliin ja CB 500 F:ään verrattuna Scrambler ilahduttaa ensimmäisenä reilulla mitoituksellaan. Toki pienikokoisimmat kuljettajat arvostavat Rebelin 690 millimetrin istuinkorkeutta, mutta Scramblerin tasan sata milliä suurempi lukema sopii hyvin jo 170-senttiselle kuljettajalle, eikä pyörä näytä onnettoman pieneltä, vaikka satulaan istahtaa vähän kookkaampikin jantteri. CB 500 F:n istuinkorkeus on sama kuin Scramblerissa, mutta jälkimmäisen reilusti korkeampi ja leveämpi ohjaustanko tekee ajoasennosta merkittävästi väljemmän. Samasta syystä kaupunkiajo on helppoa; selkä suorana ajettaessa päätä on helppo käännellä ja havainnoida muuta liikennettä. Myös lyhyiksi välitetyt pienimmät vaihteet ja kumilankamaisen venyvä moottori auttavat kaupunkiajossa.

Kun lähdetään taajaman ulkopuolelle, niin katteeton ja tuulilasiton pyörä houkuttelee mieluummin mutkateille kuin moottoritielle. Moottoritiellekin paukkua on riittävästi, mutta jossain vaiheessa ajoviimassa purjeena toimiva kuljettaja alkaa varmasti haikailla maltillisempia vauhteja tai ainakin aktiivisempaa ajamista mutkateillä.

Sujuvaa voimaa

Moottorin ja kuusipykäläisen vaihteiston yhteistyö on saumatonta. Vaihteisto toimii sujuvasti ja tunnokkaasti, vaikkei vaihdepolkimen liike kovin urheilullisen terävä olekaan. Ajaminen tapahtuu korvakuulolta, sillä Scrambler on siinä mielessä moottoripyörämaailman kummajainen, ettei siinä ole lainkaan kierroslukumittaria. Kun pyörällä koeajaa päivän, niin ymmärtää miksei. Moottori vetää kivasti jo alhaisilta kierroksilta, ja vaikka huipputeho saavutetaan vasta 8500 kierroksella, niin sinne asti myllyä ei tarvitse juurikaan kierrättää.

Korvakuulolla ajaessa tulee vaihdettua isommalle vaihteelle jo selvästi ennen mainittua kierroslukua, ja voimaa on silti tarjolla mukavasti seuraavallakin vaihteella. Kun pari kertaa tuli kokeiltua kierrättää rajoittimelle asti, niin joutui hämmästelemään miten kierroksia vaan riittää ja riittää paljon yli sen lukeman, jossa korvakuulo opastaa jo vaihtamaan isommalle. Toki suorituskyvyssä on huomioitava Hondan 34 kilowatin eli noin 46 hevosvoiman teho, eli ei se tietysti mikään superbike ole, vaan A2-kortilliselle juuri sopiva vaihtoehto.

Kun mutkatiekierrokselle ottaa mukaan selvästi tehokkaampia pyöriä, niin niiden kuljettajat eivät voi olla hämmästelemättä miten piskuinen Honda pistelee menemään sekä mutkissa että suorilla hyvää kyytiä. Vastauksena on tasapainoiset ajo-ominaisuudet, hyvä ergonomia ja moottoritehoon nähden sopivat välitykset. Lisäksi ensiasennusrenkaat on valittu niin, että ne sopivat sekä kestopäällysteelle että soratielle. Myös ABS-järjestelmän asetukset on valittu niin, että ne toimivat mukavasti soratielläkin.

Perusominaisuudet riittävät pitkälle

Jousitus on hyvin peruskauraa, edessä perinteinen, 41-millinen haarukka ja takana stereojousitus. Ainoa säätömahdollisuus on takapään viisipykäläinen esijännityksen säätö. Yksi jousituksen avainasia on katupyöriä pidemmät joustomatkat, edessä 150 milliä ja takana viisi milliä vähemmän. Pehmeä jousitus nielee yhtä hyvin pienet kuin suuretkin epätasaisuudet ja kontakti alustaan säilyy kiitettävästi. Vain terävimmät patit ovat myrkkyä Hondan jousitukselle, mutta sama on tilanne monen paljon kalliimmankin pyörän kohdalla. Yksi etujarrulevy ei tarjoa ratapyörämäistä pysäytysvoimaa, mutta pyörän luonteeseen ja muihin ominaisuuksiin nähden jarrutehoa on riittävästi.

Ergonomia on kohdallaan, ja vähien ohjaustangon katkaisimien toiminnassa ei juuri ole huomautettavaa. Lähes tasainen yksiosainen satula mahdollistaa ajoasennon muuttamisen istumakohtaa siirtämällä. Jos puristinen perusvarustelu ei riitä, niin Hondan valikoimista löytyy laaja valikoima juuri tätä mallia varten suunniteltuja lisävarusteita niin matkailua ja offroad-henkisempää ajoa varten kuin myös tyylillisesti ulkonäköä parantavia osia. Helpoimmalla pääsee, jos valitsee jonkin kolmesta varustepaketista: Adventure Pack, Travel Pack tai Style Pack.

Retro ulkonäkö saattaa hämätä, sillä se ei suinkaan ole Hondan suurin valtti. Vaan se, että pyörä on oikeasti monipuolinen kaveri niin kaupunkiajoon, hauskanpitoon mutkateille, soratiesurautteluun kuin tarvittaessa vaikka matkailuunkin.