Koeajo: jalostettu johtaja – Mercedes-Benz S 400 d 4Matic

Mercedes-Benz S on edelleen luokkansa johtotähti, vaikka valmistajan edullisemmat edustajat painavatkin päälle. Hyvää: moottorin ominaisuudet ja äänimaailma, matkustusmukavuus, melutaso, ajettavuus, status. Huonoa: vastaantulijoita häikäisevät mukautuvat valot.

Neljä vuotta on automaailmassa pitkä aika, ja tuolla välillä myös Mercedes-Benzin lippulaivan eli S-sarjan asema merkin omassa mallistossa on muuttunut. ”Syypää” on vajaat pari vuotta sitten esitelty E-sarja, joka uusimmassa muodossaan astui hienostuneisuudellaan lähemmäs isoveljeään. Nyt pesäeroa pikkuveljeen on haettu muun muassa kokonaan uusilla moottoreilla: hienostuneempaa dieselautoa kuin Mercedes-Benz S 400 d 4Matic onkin vaikea löytää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Rivillä ripeäksi

Uusitun maskin, ajovalojen ja puskureiden suojissa lepäilevän dieselmoottorin sylinterit on järjestetty aiemman V6-protokollan sijaan suoraan riviin. Mercedes-Benz kehaisee tämän S 400 d:n voimanlähteen olevan valmistajan kaikkien aikojen tehokkain diesel.

Myös E-sarjassa nähdään aikanaan näitä samoja moottoreita, muttei vielä: lippulaiva saa jonkin aikaa yksinään nauttia suoran kuutosen äärimmäisen tasaisesta käynnistä.

Moottorin ominaisuudet ovat lyhyesti sanottuna täydelliset. Käyntiääni ei pelkästään piilottele dieseliyttään, vaan kuulostaa täysin bensakoneelta – ja vieläpä hyvältä bensakoneelta.

Uusi yhdeksänportainen automaattivaihteisto mahdollistaa eleettömän lipumisen, ja kaasun pohjaan painaminen tuottaa välittömän, urheiluautomaisen suorituskyvyn – täyteläisen vaimean jylinän saattelemana.

Eemelin elkeitä

Auton sisällä huomion kerää uusi ohjauspyörä, joka tulee myöhemmin käyttöön myös muissa Mercedeksen malleissa. Ratista löytyy alun perin E-sarjalaisessa debytoineet helppokäyttöiset kosketuslevyt sekä vakionopeudensäätimen nappularyhmittymä vasemmassa puolassa. Erillisestä, ohjauspylvääseen sijoitetusta cruisen tikusta on siis luovuttu.

Myös näytöt muistuttavat entistä enemmän E-sarjan vastaavia. Digitaalinen mittaristo on samaan tapaan muunneltavissa kolmeen eri moodiin, mutta pikku lisä eleganttiutta ei olisi pahitteeksi – varsinkaan keltainen sporttimittaristo ei oikein istu edustusauton tyyliin.

Istuimet eivät ainakaan koeajoautossa olleet enää ylivertaisen pehmeät, pumpulimaisia pääntukia lukuun ottamatta. Ajoasentoa tai tukea ylipäätään ei voi kuitenkaan piirun vertaa moittia edes pidemmällä taipaleella.

Takapenkille mahtuu hyvin, mutta täydellinen mukavuus saavutetaan vasta pidemmällä akselivälillä varustetulla L-mallilla – tosin suolaiseen, melkein 13 tonnin lisähintaan. Pääntila riittää luiskasta kattolinjasta huolimatta, ja takaraivon voi täälläkin tukea pilvimäiseen pehmeyteen. Mitään ylitsevuotavaa luksusta ei takapenkki ainakaan näillä varustespekseillä kuitenkaan tarjoa.

Vaimeuden voittaja

S-sarjan ilmajousitus edusti nykyisen mallisukupolven esittelyhetkellä automaailman korkeinta tasoa – niin kilpailijoihin kuin edeltäjämalliinkin verrattuna. Nypyttämätön kulku ei ole hävinnyt mihinkään, joten matkustusmukavuus on yksiselitteisesti huippuluokkaa kaikenlaisilla tienpinnoilla.

Sama pätee melutasoon: karkealla pinnalla auton alta toki kuuluu vaimeaa jyrinää, mutta vastalevitetyllä päällysteellä S on luotijunaakin hiljaisempi. Tunne on liki aavemainen, kun korviin ei kantaudu juuri mitään ääntä.

Ajettavuus on tankkimaisen tukevaa, mutta samalla tunnokasta. Ensin mainittu tulee parhaiten ilmi, kun ajetaan rankassa syysmyrskyssä: auto ei hae lainkaan, ja matkustamoon kantautuu vain etäistä sateen ropinaa. Kuljettajan tehtäväksi jääkin huolehtia, että näkyvyys eteenpäin säilyy riittävänä, ja nopeus pysyttelee vesiliirtotason alla.

Tunnokkuus puolestaan välittyy luonnollisesta ohjauksesta sekä siitä tosiseikasta, että S tuntuu kokoistaan näppärämmältä autolta. Moottoritiellä mennään viivasuoraan, mutkissa on yllättävänkin hauskaa, eikä kaupunkiajokaan tuota tuskaa.

Viimeksi mainitussa ympäristössä kaasupolkimen välitön vaste ja huomaamaton automaatti ovat hienoja kumppaneita, ja jotenkin isot ulkomitat tuntuvat vain katoavan kadunkulmien syövereihin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Liikaakin lamppuja

Jos auton kokoluokka ei muuten erotu, viimeistään keulalla komeilevat kolmet led-valonauhat paljastavat kyseessä olevan merkin huippumallin. Vakiona olevien älyajovalojen kehutaan mukautuvan nopeasti ja tarkasti vallitseviin liikenneolosuhteisiin.

Valokeila säätyykin pimeällä tiellä hienosti maaston mukaan, mutta valitettavasti vastaantulijoiden kannalta hieman liian kirkkaana. Kun kaksi henkilöautoa ja pari raskaan liikenteen kulkijaa oli vilauttanut meille pimeällä maantiellä pitkiään, oli pakko siirtyä käyttämään ajovaloja perinteiseen tapaan, eli vaihtamaan käsin lyhyille valoille.

Mukautuva valokuvio onneksi jatkaa tehtäviään heti, kun siirrytään takaisin kaukovaloille, mutta automatiikan toiminta jäi silti vähän kaivelemaan.

S sijoituskohteena

S-Mercedeksestä pyydettävä hinta, tällä moottorilla perusmuodossaan vajaat 140 000 euroa, ei tietystikään ole kaikkien suomalaisten ulottuvissa. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Saman summan kun saa tuhlattua huomattavasti pienempiin ja epämukavampiin autoihin, varsinkin jos lisävarustelistan kanssa lähtee niin sanotusti mopo käsistä.

Vieläkin enemmän vastinetta rahalleen saa, jos tyytyy vähempitehoiseen versioon samasta moottorista. Ilman vertailevaa koeajoakin uskallamme nimittäin väittää, että 134 719 euroa maksavan S 350 d:n 286 hevosvoimaa ja 600 newtonmetriä riittävät meikäläisellä tiestöllä enemmän kuin hyvin.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Roman Razinkov

Lisätietoja: www.mercedes-benz.fi/s-class