Koeajo: katumaasturien paholainen Alfa Romeo Stelvio tekee paluun

Alfa Romeo Stelvio -katumaasturi palaa kauppoihin pienen päivityksen saaneena. Hyvää: ajettavuus, ohjaus, alusta, suorituskyky, tilat. Huonoa: kulutus, moottoriäänien puute.

Alfa Romeoiden hohto ei ole himmentynyt lyhyen myyntikatkoksen aikana. Uuden maahantuojan komennossa myyntipisteet lisääntyvät, ja Alfat tulevat myyntiin koko maassa aina Kemiä myöten. Uudistettu Alfa Romeo Stelvio edustaa valikoiman tuoreinta antia.

Parivuotiaan Stelvion upeaan ulkoasuun ei onneksi ole kajottu. Sisälläkin muutokset ovat lähes huomaamattomia, ainakin keskikonsolin näyttö on muuttunut nykytapaan kosketusnäytöksi. Samalla ominaisuuksia, käyttölogiikkaa ja grafiikkaa on petrattu.

Viikonloppuna ratapäiville…

Alfa Romeo todistaa, että katumaasturin ei ole pakko olla ajettavuudeltaan puuduttavan tylsä. Tosin kyseessä onkin maavaraltaan ja korkeudeltaan ennemminkin Giulia-sedanin korotettu farmariversio kuin maasturi lainkaan. Alhaisen painopisteen ja 50:50-painonjakautuman lisäksi Stelvio on omassa sarjassaan kevein, alle 1 700-kiloinen.

Niinpä auto taittuu mutkiin innokkaasti. Ohjaus on nopea, tarkka ja tunnokas, ja tiukka alusta tarrautuu tien pintaan kiitettävästi. Ei ole ihme, että Quadrifoglio-huippumallilla on hallussaan myös Nürburgringin katumaasturien rataennätys.

Nyt ajetulla Suomen malliston tehokkaimmalla 280-heppaisella ahdetulla kaksilitraisella neloskoneellakin ehtii kyllä mainiosti, kunhan ajomoodi on valittuna dynamic-asentoon.

Syväksi muotoiltu istuin ottaa kuskin tyköistuvaan syleilyynsä. Myös putkimaiset mittarit ja kaareva kojelauta pitävät kuljettajaa keskiössään. Hallintalaitteet osuvat hyvin käteen. Ratin vaihdeläpyskät ovat valtavat, aivan kuin Alfa ei luottaisi 8-vaihteisen automaattinsa osaavan miellyttää käskijäänsä. Sivupeilit eivät sovi menevään linjaan, pakettiautomaisen suurina ne jättävät katveen etuviistoon. Kalleimmassa versiossa on täysarsenaali sähköisiä avustimia turvallisuutta taka-alalla varmistamassa.

…tai perheen kanssa mummolaan

Yllättäen muista ominaisuuksista ei ole tarvinnut tinkiä upean ajettavuuden kompromissina. Matkustajille on runsaasti tilaa niin polvi- kuin pääntilankin puolesta. Takaistuin on muotoiltu kahdelle, mutta kolmekin selviää lyhyen matkan. Tavaratilakin on kookas ja selkeän muotoinen, lisäetuna suuri luukku ja vähäinen nostokynnys.

Stelvio yllättää myös mukavuudellaan: kaupunkinopeuksilla jousitus on topakan oloinen, mutta petraa vauhdin kasvaessa. Karhealla asvaltilla rengasmelu kasvaa, muutoin äänitaso on vaimea.

Nelisylinterisen turbomoottorin ääni kantautuu sisälle vain kiihkeimmissä kiihdytyksissä. Soundi ei ole niin karismaattinen kuin Alfalta odottaisi. Vaikka ääntä ei kutittelisikaan, Stelvion suurin pahe tulee esiin – bensiininhimo on kyltymätön ajotilan valinnasta huolimatta. Yhdeksän litran normikulutukseen pääsee vain sinnikäs pihtaaja, muilla palaa alun toista kymmentä. Samalla rankat päästöt nostavat verollisen hinnan kovaan kilpailijaryhmään. Tukun rahaa voi säästää valitsemalla perusmallin dieselmoottorilla ja takavedolla.

Teksti ja kuvat: Petri Munukka