Koeajo: Opel Movano – Paluu menneisyyteen, osa 2

Opel Movano on työkalu, joka kaipaisi hiljalleen päivitystä. Hyvää: kuljetuskapasiteetti, hinnoittelu Huonoa: ajoergonomia, ikä painaa

Jos Opel Movanoa haluaisi kuvailla mahdollisimman kauniin sanankääntein, pitäisi sanoa kyseessä olevan retromallin. Oikeasti Opelin kookas pakettiauto on kuitenkin vuoden 2006 Fiat Ducatoon perustuva paku, joka on saanut osakseen kasvojenkohotuksen. Facelift ei vaan enää onnistu hämäämään ketään.

Mallin kantaisä Ducato III on siis vuodelta 2006, ja se luo perustan kokonaisuudelle. Opel Movano on auttamatta vanha ja jäänyt hieman jälkeen siitä, mitä pakettiautomarkkinoilla tätä nykyä tapahtuu. Samalla kehityksen kelkasta ovat pudonneet sisarmallit Fiat Ducato, Citroën Jumper ja Peugeot Boxer.

Iäkkääseen automalliin on koetettu tunkea moderneja yksityiskohtia se mitä on pystytty. Audiojärjestelmä tukee bluetooth-liitettävyyttä, autosta löytyy peruutuskamera, vakionopeudensäädin, kaistavahti ja liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä. Säätimet ja mittaristo ovat puolestaan vahvasti vuotta 2006. Kaikesta huolimatta homma toimii.

Moottorina perusväkevä diesel

Opelin voimanlähde on 2,2-litrainen turboahdettu dieselmoottori, joka tuottaa versiosta riippuen 88 kW (120 hv), 103 kW (140 hv) tai 123 kW (165 hv). Vääntöä kaikissa tehoversioissa on yhteneväiset 370 Nm. Oli kyseessä mikä tehoversio tahansa, suorituskyky on riittävä, sillä vääntö on tässäkin tapauksessa varsinainen pihvi.

Koeajettu versio on Van L2H2 ja moottorina 140-hevosvoimainen BiTurbo. Mylly toimii hyvin sekalaisessa ajossa ja kulutus pyörii kympin tienoilla. Polttoainetaloutta on vuosien varrella kiristelty sieltä täältä ja nykyisellään Opelista löytyy mm. Start-stop -automatiikka.

Vaihteistovalikoimaa ei tarvitse kauan selailla, sillä ainoa vaihtoehto on 6-lovinen manuaali. Opeliin ei ole saatavilla lainkaan automaattilaatikkoa, toisin kuin Fiat Ducatoon. Siinä vaihteisto on tätä nykyä ihan oikea automaattiaski vanhan robottivaihteiston tilalle.

Moottori on väkevä vääntöjuhta ja täydelläkin lastilla Movano jaksaa mennä sen mitä tyhjänä. Opel ei säikähdä kuormaa, vaan ajettavuus säilyy ennallaan, ja jopa paranee. Huippuvääntö tarjoillaan 1750 kierroksen kohdalla ja 3000 kierroksen tuolla puolen meno alkaa jo hyytyä. Kierrosten nostaminen ei tuo käytännön tasolla mitään lisää menohaluihin.

Tavaratilaa piisaa Movano-perheen kookkaimmassa versiossa kunnioitettavat 17 kuutiota, mikä on luokkansa kärkikastia. Tavaraa autoon kyllä mahtuu, mikä on toki pakettiauton kohdalla hyvä asia. Sisään mahtuu neljä eurolavaa. Korin saa tilattua neljässä eri pituudessa ja kolmessa korkeudessa.

Koeajetun version tavaratila on 13 kuutiota, ja sekin on varsin riittävästi. Tavaratila on 3705 mm pitkä, joten sisään mahtuu heittämällä täysikokoinen kipsilevy. Tämä tieto jakaa pakut monen päässä hyviin ja huonoihin.

Isolla ei kaikkialle pääse

Iso koko asettaa toki myös rajoitteita. Movanon kohdalla etenkin 2,5 metrin korkeus sulkee pois osan parkkihalleista, sillä standardi tuntuu olevan kymmenen senttiä matalampi kattokorkeus. Se kannattaa Opelilla huristellessa muistaa, ettei katto raapiudu tärviölle.

Movanon kokonaispainoluokka vaihtelee malliversion mukaan 3000–4000 kilon välillä ja vetopaino on parhaimmillaan 3000 kiloa. Nämä numerot tekevät Opelista käyttökelpoisen auton raskaampiinkin kuljetustarpeisiin.

Opel Movano on perinteinen pakettiauto, jonka ajomukavuus on vähän sinne päin. Ajoasento on kaikkea muuta kuin mukava ja etuistuimet muistuttavat enemmän kirkonpenkkiä, kuin modernia autoa. Mutta sellaista se pakettiautojen kanssa useimmiten on. Ainakin viime vuosikymmenen puolivälissä.

Vaikka Opelille tekisi mieli antaa reilusti pyyhkeitä vanhahtavasta fiiliksestä, on tosiasia se, että auto on edelleen varsin käyttökelpoinen peli pakumarkkinoilla. Se on tilava ja kantokykyinen. Ne ovat ominaisuuksia, jotka pakettiautossa merkkaavat kaikkein eniten. Toki pieni panostus ajomukavuuteen ja muotokieleen eivät tekisi pahaa.

Teksti ja kuvat: Tuomas Rajala