24.7.2019 Ajoneuvot Koeajo: Perheen pakettikoti – Adria Twin Plus 600 SPB Family Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Adria-retkeilyauton Family-versio majoittaa jopa nelihenkisen perheen – pakettiauton kuoriin kätkettynä. Hyvää: viihtyisä sisustus, toimivat vuoderatkaisut. Huonoa: melutaso henkilöautoihin verrattuna. Retkeilyautot eli pakettiautosta muunnellut lomakodit, kuten nyt koeajettu Adria, ovat suomalaisten suosikkeja, ainakin mitä myyntitilastoihin tulee. Jo miltei joka kolmas uusi matkailuauto edustaa tätä kategoriaa, joten oli korkea aika koeajaa sellainen.Adria Twin Plus 600 SPB Family on nimensä mukaisesti tarkoitettu perhekäyttöön, eli sillä voi paitsi matkustaa, myös majoittua neljä henkeä. Valmistajan muissa retkeilyautomalleissahan varsinaisten sänkypaikkojen luku on tavanomaiseen tapaan kaksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAikuiset alas, lapset ylösKäytännössä perhe-Adria on parhaimmillaan kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle.Auton liikkuessa vanhempien luontevin paikka sijaitsee etuistuimilla, ja lapset voivat oleilla sohvaryhmällä. Sen matkustusmukavuus on matkailuautojen yleiseen tapaan aika kehno, mutta ainakin lisätilaa syntyy helposti irrottamalla pöytä ja säilömällä se ajon ajaksi takatilaan.Kyseessä on valmistajan retkeilyautoista lyhyempi eli kuuden metrin pituinen malli, missä vuoteet sijaitsevat auton takana poikittain. Silti alavuoteella on pituutta riittävästi eli 196 cm, joten täysikasvuinenkin pari mahtuu oivasti nukkumaan – etenkin kun vuode on kelvot 145 cm leveä.Family-mallin tunnusmerkkinä toimiva yläsänky (175 x 130 cm) on silkkaa lasten valtakuntaa. Näin siksikin, että kookkaan aikuisen könyäminen yläpedille on aika hankalaa: sinänsä riittävä 190 sentin seisomakorkeus lattiasta kattoon tulee tässä väistämättä vastaan.Jälkikasvu sen sijaan kiipeää kivuttomasti irrotettavia tikkaita pitkin. Yläsängyn voi myös liu’uttaa yhdelle sopivaksi, jolloin alavuoteelle siirtyminen käy vielä mutkattomammin. Jos tarve on, toiselle tenavalle syntyy pienellä askartelulla sänky auton etuosaan, sohvaryhmän paikalle.Mahdollisimman matkailumainenMuutenkin koeajettu Adria alkaa ylipäätään olla niin lähellä matkailuautoa kuin se vain pakettiauton korin puitteissa on mahdollista. Tästä viestii jo sisustuksen yleisilme – kaikki hyötyajoneuvoon vähänkin viittaava on paneloitu ja koristeltu viihtyisäksi.Varustelu noudattelee samaa linjaa. Muun muassa jokaisen asuinosan ikkunan – myös takapariovien – voi avata, ja niistä löytyy sekä pimennys- että hyttysverhot. Tuulilasin ja etusivuikkunat saa niin ikään peitettyä yksityisyyden turvaamiseksi.Valaistuskin on kattava kahden kattoluukun sekä sänkyjen yläpuolella olevien led-luku- ja tunnelmavalojen ansiosta, keittiön varustukseen kuuluu jääkaappi, pesuallas ja kaksiliekkinen liesi, ja WC/suihkutilakin on käyttökelpoinen muillekin kuin kääpiöille. Raikasvettä on käytössä 100 litraa, ja harmaavesisäiliö on 70-litrainen.Luonnollisesti etuistuimet pyörähtävät ympäri muodostaen olohuonemaisen tilan pöydän ympärille, ja television paikkakin on katsottu valmiiksi.Autoon nousemista helpottaa sähköisesti liikuteltava astinlauta. Retkeilyauton ominaispiirteeseen, pakettiauton leveään sivuoveen on lisätty stoppari, jolla oven saa jäämään väliasentoon eli oviaukko kasvaa vain varsinaisen matkailuauton kapean sivuoven levyiseksi. Ratkaisu lieventää myös lämmönhukkaa viileämmillä keleillä retkeiltäessä.Lisävarusteinen hyttysverkko varmistaa tarvittavan tuuletuksen sivuovenkin kautta ilman ötököiden ininää. Lämmityksestä vastaa polttonestekäyttöinen lisälämmitin, ja sähkölämmitteisen lattian saa ruksittua optiolistalta.Melko mukavaa menoaKoska retkeilyautoja on tarkoitus käyttää jokapäiväisessä ajossa useammin kuin varsinaisia matkailuautoja, myös ajettavuutta voi vapaammin vertailla henkilöautomaailmaan.Matkailuajoneuvoalan kestosuosikki, Fiat Ducato, pelaa tämänkin auton perustana. Vaikka malli on jo melkoisen iäkäs, se hoitaa hommansa edelleen asiallisesti. Ajettavuus on hyvällä tolalla, sillä ohjaus tarjoaa oivan tunnon, ja jousitusmukavuuskin on kunnossa.Henkilöautoihin verrattuna joutuu kuitenkin sietämään voimakkaampia värinöitä ja korkeampaa melutasoa varsinkin erilaisten resonanssien muodossa. Myös moottori pitää kiihdytyksissä melkoista rohinaa, mutta tasakaasulla kone äityy huomattavankin hiljaiseksi.Voimaa tässä 150-heppaisessa versiossa 2,3-litraisesta turbodieselistä löytyy sopivasti kaikkiin kiihdytyksiin 100 km/h ajoneuvokohtaisen nopeusrajoituksen haarukassa.Ahtaissa paikoissa pitkä paku on tietysti henkilöautoa kömpelömpi. Runsaasti kääntyvät etupyörät kutistavat kuitenkin kääntöympyrää, ja laajan akselivälin aiheuttaman perän oikaisunkin tottuu ennakoimaan.Ja verrattuna vastaavan pituiseen mutta lyhyempiakseliväliseen matkailuautoon, kuten keväällä koeajamaamme Carado V 132:een (Moottori 6/2019), kulku on sivutuulella selvästi vakaampaa.Matkailuautokäyttöön Ducato sopii siksikin, että se on jo valmiiksi varsin korkea moneen muuhun tonniluokan pakettiautoon verrattuna. Tämä tuo mukanaan paitsi sopusuhtaisen muotoilun ohjaamon ja asunto-osan välille, myös ryhdikkään istuma-asennon etumatkustajille.Monipuolisesti säädettävillä ja kummankin puolen kyynärnojilla varustetuilla etuistuimilla onkin kiva taivaltaa, ja maisemat erottuvat laajan tuulilasin läpi avarampina kuin matalammissa autoissa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPaketoitavissa pakumaiseksiTavarankuljetusmahdollisuuksissa retkeilyauto eroaa kenties eniten varsinaisista matkailuautoista. Viimeksi mainituissahan mukana kuljetettavat kamat lastataan yleensä auton perässä olevaan takatalliin, joka sijoittuu kiinteän parivuoteen alle.Retkeilyautossa taas lisätilaa loihditaan sijoittamalla sänkyjä syrjään; koeajetun Adrian tapauksessa alavuode nostetaan ylös sivuseinää vasten, jolloin mukana kulkee helposti esimerkiksi polkupyörän kokoinen esine.Toki yläsänky, kuten kiinteät, kaasupullojen säilytyspaikat ja muita lokeroita sisältävät laatikotkin jäävät niille sijoilleen, joten aivan pakettiautomaista kuljetuskapasiteettia ei tällaisessa autossa saavuteta.Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Lauri Ahtiainen ja Jussi Saarinen Adria Twin Plus 600 SPB Family Hinta alkaen 53 300 € Koeajetun auton hinta varusteineen 58 790 € Moottori Dieselmoottori 2 287 cm³, 4 sylinteriä, ahdin, 6-v. manuaalivaihteisto, etuveto. Teho 110 kW (150 hv), 3600 r/min Vääntö 380 Nm (1500 r/min) Vääntö 380 Nm (1500 r/min) Mitat pituus 5998 mm, leveys 2050 mm, korkeus 2580 mm, akseliväli 4035 mm Vetokyky jarrullinen/ jarruton 2000 / 750 kg Takuu 2 vuotta / korin tiiveystakuu 7 vuotta Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Sähköpyörät Sähköpyörän koeajo: Crussis E-Largo 7.10 – vauhdikas tšekkiläinen 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4×4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 9.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: muistatko ajan, kun ohjaustehostinta ja katalysaattoria haluttiin mainostaa autojen ulkopinnoilla? 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa