3.6.2018 Ajoneuvot Koeajo: sähkökaappi – Renault Kangoo Z.E. Power+ Maxi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Päästötön pikkupaku jakeluun ja huoltoyhtiöille. Hyvää: halpa käyttää, päästöttömyys, lisälämmitin. Huonoa: pikalatauksen ja ratin etäisyyssäädön puute, pitkä akseliväli. Renault Kangoo ei nykymuodossaan ole enää mikään uutukainen, toinen sukupolvi esiteltiin jo vuonna 2008 ja keulan ilmettä uudistettiin 2013. Tässä pienten pakettiautojen luokassa ei kilpaillakaan ulkonäöllä vaan näppärillä tilaratkaisuilla, ketteryydellä ja taloudellisuudella. Ne Renault hallitsee Euroopan pakettiautomarkkinoiden ykkösenä.Ja koska Renault on Euroopassa myös sähköautoissa ykkösenä, Kangoo sai sähkömoottoriversion jo 2011. Suomen talvessa sen toimintamatka olisi jäänyt alle sadan kilometrin eikä sitä siksi tänne tuotu. Maahantuonti on nyt alkanut kapasiteetiltaan puolitoistakertaisilla akuilla (33 kWh). Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTässähän on bensatankki?Renault Kangoo Z.E. (zero emission) ei juurikaan eroa polttomoottoriversiosta. Latauspistokkeen liitin on piilotettu maskiin Renault-logon alle. Tunnistusta hankaloittaa bensatankin luukku, sähkömallissakin on bensiinilämmitin viiden litran bensasäiliöllä kaikkein kylmimpiä ilmoja varten. Muutoin lämpötilasta huolehtii ilmalämpöpumppu. Sisällä erot ovat yhtä huomaamattomia, kierroslukumittarin tilalla on akun varaustilan näyttö ja monitoiminäytöstä löytyy lisätietoa taloudellisuudesta. Näyttö on muuttunut kosketustoimiseksi.Ranskalaista mukavuuttaKuljettajan olot ovat entisellään, tila riittää pitkälle kuskille, ylimääräistäkään ei jää. Istuimen muotoilu on ranskalaisen pehmeä, ratti jää kaipaamaan etäisyyssäätöä. Hallinta on helppoa ja ajettavuus mukavuusvoittoinen.Matala melutaso täydentää kuskin tyytyväisyyttä. Ajetun pitkän mallin yli kolmimetrinen akseliväli tuo neljä kuutiota tavaratilaa ja vakautta maantiellä, mutta kankeutta kaupungissa.Kangoon sähkömoottori on vain 60-hevosvoimainen, lukema kuulostaa alamittaiselta kokonaispainoltaan yli kaksitonniseen autoon. Sähkömoottorin vääntömomentti on kuitenkin käytössä läpi kierrosalueen eikä vaihtamiseen kulu aikaa vaihteettomalla autolla.Kaasun voi polkaista pohjaan ilman moottorin ulvotusta. Niinpä liikkeellelähdöt ovat eleettömän ripeitä ja rellulla uskaltaa puikahtaa sekaan tiukkaankin väliin.Parhaimmillaan nurkka-ajossaNopeuden ja kuorman kasvaessa voimavarat ehtyvät. Liikennevirrassa pysyy mukana eikä vauhti hyydy ylämäkiin, mutta ohituksiin kannattaa varata reilummin matkaa. Kovat nopeudet eivät muutenkaan sovi sähköautolle, toimintamatka hiipuu moottoritiellä sataan kilometriin. Taajamassa selviää tuplasti pidemmän matkan.Kuorman vaikutus kulutukseen on pienempi kuin nopeuden. Kangoon kantavuus on noin 600 kg, mutta varmastikin useimmilla käyttö on huomattavasti kevyempää.Kylmyys ei nipistä toimintamatkaa yhtä radikaalisti kuin muilla sähköautoilla bensiinitoimisen lämmittimen ansiosta. Kangoolla päästelee helposti päivän työajot aina 200 kilometriin asti ja jättää sen latautumaan yön ajaksi. Matka-ajoon toimintamatka on lyhyehkö ja pikalatausmahdollisuuden puuttuminen ei sekään auta. Nopeimmillaan akusto latautuu tyhjästä täyteen kuudessa tunnissa.Teksti ja kuvat: Petri MunukkaLisätietoja: www.renault.fi/kangoo-ze Renault Kangoo Z.E. Power+ Maxi Hinta alkaen 23 190 € Koeajetun auton hinta varusteineen 33 190 € Moottori Sähkömoottori Teho 44 kW (60 hv), 1850 r/min Vääntö 225 Nm (400 r/min) Vääntö 225 Nm (400 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 20,3 s Huippunopeus 130 km/h Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 15,2 (yhd.) (l/km) Mitat pituus 4666 mm, leveys 1829 mm, korkeus 1810 mm, akseliväli 3081 mm Euro NCAP 4 tähteä Takuu 4 vuotta / 100 000 km Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4×4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Koeajo Maistiainen: Dongfeng Nammi Box – taas uusi kiinalaismerkin pikkuauto 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 1.5.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen ID.Buzz GTX – 25 senttiä tuntuu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 6.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harrasteparkin sadat vaihtuvat klassikot kruunaavat autonäyttelyn 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 7.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: muistatko nämä takalasien iskulauseet? 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 30.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Ferrari teki kaikkien aikojen pienimmän tuotantoautoon asennetun V12-moottorin 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa