22.1.2020 Ajoneuvot Maistiainen: Smart EQ Fortwo – vielä kerran virkeämmin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Smart Fortwo ja Forfour saivat kasvopesun vielä ennen upouuden mallipolven esittelyä 2022. Nyt kaupunkiautomerkki on täysin sähköinen. Kaupunkiautoistaan tunnettu Smart väittää olevansa maailman ensimmäinen automerkki, joka on siirtynyt täysin sähköiseksi. Niin tai näin, Daimlerin alaisuuteen kuuluva valmistaja on nyt raivannut mallistostaan polttomoottoriversiot. Samalla sähkömallit on tuotu osaksi Daimlerin EQ-sähköautotuoteperhettä hienovaraisella brändäyksellä.Smart EQ Fortwo on pääpiirteittäin tuttu jo aiemmasta Fortwo Electric Drivestä, mutta malli on saanut uutta ilmettä. Valmistajan mukaan ulkonäöllä on haettu paluuta ensimmäisen polven Fortwohon, mutta kehitys näkyy erityisesti etu- ja takavaloissa. Uudella ilmeellä on samalla haluttu korostaa auton leveyttä visuaalisin keinoin.Sisältä Fortwo on edelleen kompakti kaupunkikulkine kahdelle. Smart on panostanut digitaalisiin palveluihin, joten esimerkiksi auton yhteiskäyttäminen sujuu entistä helpommin, ja onpa Saksassa mahdollisuus asettaa lainaamiselle hintakin pieniä sivutienestejä varten. Palveluiden rantautuminen Suomeen on kuitenkin toinen juttu. Verkkaisesti reagoivan navigaattorin voi halutessaan korvata älypuhelimella Apple CarPlayn tai Android Auton avulla.Rönsyilevien hinnastojen sijaan Smart luottaa nyt kolmen klikkauksen varusteluun: asiakkaalta tiedustellaan tyyliversio (Passion, Pulse tai Prime), varustetaso (Advanced, Premium, Exclusive) ja auton väri. Mieleen tulee Jeff Goldblumin lukema Apple-mainos internetin modeemivuosilta.Pidemmän Forfourin osalta päivitykset ovat samat, eli nelipaikkainen versio on edelleen sangen lähellä kaksipaikkaista sisartaan. Toistaiseksi sukulaisuussuhde Renault Twingoon on olemassa, mutta 2022 nähtäneen jo Geelyn kanssa toteutettu täysin uusi Smart.Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”