26.10.2021 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6 – täyssähköä huolella ja koreaksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kia EV6 on merkittävä tulija täyssähköautomarkkinoille. Koeistuimme uutuuden Helsingissä Musiikkitalolla. Odotettu Kia EV6 julkistettiin virallisesti vielä erikseen Suomen osalta ja pääsimme koeistumaan uutuuden. Mallin 50 000 euron alapuolelta alkavat hinnat olivat jo kertaalleen selvillä, mutta hinnasto on sittemmin päivittynyt sähköautojen autoveron poistuttua.Kyseessä on täyssähköauto, jonka peilikuvana toimii konsernisisar Hyundai Ioniq 5. Näistä viimeksi mainittu on nyt aloittanut taipaleensa myös Moottorin puolen vuoden käyttötestissä. Molempien pohjana on uusi E-GMP-perusrakenne.Kia on tänä vuonna Suomessa jo 4. rekisteröidyin automerkki ja ensi vuonna maahantuoja haluaa myydä vielä noin 1000 autoa enemmän. Usko on vahva, että juuri tämä täysin uusi tuote tarjoaa kaivatun kasvun. Seuraavan 12 kuukauden myyntitavoitteena onkin 800 kappaletta, jolla oltaisiin tällä hetkellä varsin lähellä sähköautojen myyntitilastojen kärkisijoja.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKia EV6 ja Opposites UnitedUutuusmalli tuo tällä kertaa mukanaan poikkeuksellisen paljon uutta. Kian uusi logo, Opposites United -muotoilufilosofia, perusrakenne ja keulailme yhdistyy yhteen autoon.EV6 on viistoperän ja crossoverin yhdistelmä eikä tämä ole vain sanahelinää. Uutuuden korkeus osuu kätevästi juuri perinteisten henkilöautojen ja katumaastureiden välimaastoon, mutta ohjaamosta löytyy silti hieman tavallista korkeampi ajoasento. Maavaraa on 160 millimetriä.Akseliväli on 2900 millimetriä. Tämä tarkoittaa tilojen osalta vertautumista keskikoon SUV-malleihin.Auton keulasta löytyy uusi "Digital Tiger Face". Kylkilinja on erittäin sulava mielenkiintoisella voimakkaasti nousevalla ikkunalinjalla, mutta perän yksityiskohdat jakanevat mielipiteitä. Olemme esitelleet ulkokuoren muotoilua kattavasti jo aiemmin.24 tuumaaOhjaamosta löytyy monia kauniita yksityiskohtia, kuten pyöreä ajosuunnanvalitsin. Kaksipuolaisen monitoimiohjauspyörän takana sijaitsevista lavoista voidaan säätää jarrutusenergian talteenoton tehokkuutta.Sisätilojen puolella Kia on konsernisisar Hyundaita selvästi sporttisempi. Tämä teema on aiemmin usein toistunut mallien alustavirityksessä, jonka osalta Hyundai on toisinaan tarjonnut parempaa matkustusmukavuutta. Vasta koeajo kertoo kuinka on tällä kertaa.Yhdelle pinnalle on painettu 24 tuumaa näyttöä, joista vasemmat 12 tuumaa kuuluvat mittaristolle ja oikealla sijaitsee 12 tuumaa tietoviihdejärjestelmää. Jälkimmäisen alta löytyy kahteen tehtävään taipuva paneeli, josta valitaan käskyttääkö se ilmanvaihtoa vai tietoviihdejärjestelmää.Sisällä on hyödynnetty kierrätettyjä materiaaleja ja keinonahkaa, joista jälkimmäisestä valmistaja käyttää nykytrendin mukaista nimitystä "vegan leather". Etuistuin on laskettavissa lähes makuuasentoon esimerkiksi latauksen odottelun ajaksi. Sisätilat ovat pääosin kieltämättä hyvät ja takapenkilläkin riittää tilaa polville. Takana ei kuitenkaan ole liikaa pääntilaa ja tässä suhteessa Ioniq 5 vetää selvästi pidemmän korren.Tavaratilaa on takana 520 litraa ja edestä löytyy vielä hieman lisää. Englanniksi frunk, eli etutavaratila, on takavetoisissa 52 litraa ja nelivetoisissa 20 litraa.Pienemmällä akulla koukkuun on kytkettävissä vain 750 kilogrammaa, mutta suuremman akkukoon valitseva saa perään jopa 1600 kilogrammaa. Huhujen mukaan lippulaivamalli EV6 GT pystyy vetämään vielä 200 kilogrammaa enemmän.Mitä Kia EV6 maksaa?Hinnasto on päivittynyt verottomaksi, joten nyt Kia EV6 maksaa edullisimmillaan 48 219 euroa. Se tarkoittaa 125 kilowatin (170 hv) tehoista takavetoista mallia, jonka akkukoko on pienempi 58 kilowattituntia. Sen WLTP-mittaustavan mukainen toimintamatka on 392 kilometriä.Ostaja voi parannella autoon joko suuremmalla akulla (77,4 kWh), nelivedolla tai molemmilla. Suurempi akku tai neliveto nostaa hinnan 51 000 - 52 000 euron välille valinnasta riippumatta. Molemmat tahtova joutuu kaivamaan lompakkoaan vähintään 55 324 euroa.Takavetoinen suuremmalla akulla varustettu malli on samalla myös hieman voimakkaampi 168 kilowatin (229hv) huipputeholla. Pienemmällä (58 kWh) akulla varustettu nelivetoinen malli tarjoaa 173 kilowattia (235 hv) huipputehoa.Paremmin varusteltu GT-Line on varusteltu aina suuremmalla akkukoolla. Takavetoisena se maksaa 55 357 euroa ja nelivetoinen isoakkuinen 239 kilowattia (325 hv) tehoa tarjoileva GT Line irtoaa kaupasta 58 689 euron hinnalla.Kian sähköinen lippulaiva tuntee nimen EV6 GT. Tehoa on 430 kilowattia (585 hv) ja 100 kilometrin tuntinopeus saavutetaan 3,5 sekunnissa. Sen hinta rikkoo juuri 70 000 euron rajan.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNopeaa lataustaEV6:n akusto voidaan ladata 800 voltin pikalatauksella ihanneolosuhteissa 10 prosentista 80 prosenttiin vain 18 minuutissa, joka tarkoittaisi noin 180 kilowatin keskimääräistä lataustehoa. Korkein hetkellinen latausteho on jopa 240 kilowattia, joten suoritus kuulostaa mahdolliselta.Lisäksi vakiovarusteena on aina 11 kilowatin tehoinen 3-vaihelataus. Tuolloin auton lataa välillä 10-100 prosenttia jo hieman vajaassa kuudessa tunnissa (58 kWh akku) tai noin seitsemässä ja puolessa tunnissa (77,4kWh akku). Valitusta akkukoosta riippumatta akun takuu on 7 vuotta tai 150 000 kilometriä.Konsernisisaren tavoin myös Kia EV6 voi tarjota jopa 3,6 kilowattia tehoa myös ulospäin. Tällä saa esimerkiksi telttareissulle telkkarin mukaan.Maahantuoja odottaa nelivetoisen GT-Line -mallin kattavan lähes puolet kaikesta myynnistä. Takavetoisen perusmallin osuudeksi odotetaan noin 15 prosenttia.Takavetoisia malleja on saatavilla vielä vuoden alkuun nopeasti omansa tilaavalle, mutta nelivetoisten osalta liikutaan jo nyt noin maaliskuun tienoilla. Jos oikein kovasti toivomme, niin ehkä saamme pian mallin vihdoinkin myös Moottorin koeajoon.Kuvat ja teksti: Henri Posa Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Historia Viimeiset käynnistykset: viekas ja viekoitteleva vitoskone 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa