9.9.2019

Moni ajaa renkaansa huomaamatta kehnoon kuntoon

Vain joka neljäs huonokuntoisilla renkailla ajavista tiesi renkaidensa kunnon.

Kesärenkaiden syyskunto on parantunut selvästi, mutta autoilijoiden rengastuntemuksessa on edelleen pahoja puutteita. Huonokuntoisilla renkailla autoilevista vain joka neljäs, 26 prosenttia, tiedosti renkaidensa kehnon kunnon.

Myönteistä on, selviää Rengasratsioiden tiedoista, että huonokuntoisilla renkailla ajaa enään joka kymmenes autoilija, kun kuntoseurannan alussa vuonna 1997 osuus oli lähes 25 prosenttia.

Tänä syksynä Autonrengasliitto, Liikenneturva ja poliisi kampanjoivat rengasturvallisuuden puolesta tiedotuspainotteisesti. Tänään maanantaina käynnistyneessä Rengasratsia-kampanjassa autoilijoita kehotetaan tarkistamaan kesärenkaiden syyskunto.

Neuvontahenkisiä rengasratsioita järjestetään tällä viikolla muutamalla paikkakunnalla: Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Porissa ja Rovaniemellä. Lisäksi poliisi kiinnittää huomiota renkaiden kuntoon normaalin liikennevalvonnan yhteydessä.

Henkilö- ja pakettiautojen kesärenkaiden kuntoa on tutkittu Suomessa syksystä 1997 lähtien Autonrengasliiton, Liikenneturvan ja poliisin järjestämien rengasratsioiden yhteydessä. Renkaita on tarkastettu vuosien varrella yhteensä 192 645 autosta. Urasyvyyksiä on mitattu kuntoseurannan aikana yli 770 000 yksittäisestä renkaasta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Älä sinnittele liian pitkään

Talvirengaskautta odotellessa moni autonkäyttäjä koettaa sinnitellä kuluneilla kesärenkailla ajokauden loppuun ja yrittää lykätä kesärenkaiden uusimisen seuraavaan kesään. Kuluneet renkaat ovat suuri turvallisuusriski erityisesti syksyn sadesäässä vetisillä ja märillä tienpinnoilla.
Renkaan urasyvyyden minimivaatimus kesärenkaalle on 1,6 mm, mikä ei takaa turvallista ajoa sadekelillä. Autonrengasliiton mukaan urasyvyyden turvasuositus kesärenkaalle on 4 millimetriä. Mikäli urasyvyys on alle suosituksen, kannattaa harkita kesärenkaiden uusimista ja ajaa erityisen varovaisesti. Auto luokitellaan huonorenkaiseksi, jos sen kuluneimman renkaan urasyvyys on 0–2 mm.

Kesärenkaiden syyskunto kohosi

Syksyllä 2018 huonokuntoisia kesärenkaita oli 10,3 prosentilla autoilijoista eli vähemmän kuin kertaakaan aiemmin koko kuntoseurannan aikana.

Autokantaan suhteutettuna liikenteessä oli viime syksynä noin 311 000 huonoilla kesärenkailla varustettua henkilö- ja pakettiautoa. Kuntoseurannan alussa syksyllä 1997 liikenteessä arvioitiin olevan peräti 523 000 huonorenkaista autoa, vaikka autokanta oli silloin kolmasosan pienempi. Laittomilla, urasyvyydeltään alle 1,6 millin renkailla rengasratsiaan ajoi 2,4 prosenttia autoilijoista.

Tarkista paineet aika ajoin

Renkaiden kulumista pitäisi tarkkailla ajokauden aikana. Renkaiden kunto ja ilmanpaine kannattaa tarkistaa vähintään kerran kuukaudessa. Renkaiden urasyvyys on helppo tarkistaa kahden euron kolikolla, jonka ulkoreunus on leveydeltään neljä milliä.

Lisäksi aina ennen ajoon lähtöä on hyvä tarkastaa renkaiden ilmanpaine silmämääräisesti kiertämällä auton ympäri. Vähäisen vuodon vuoksi renkaan ilmanpaine saattaa laskea salakavalasti ja aiheuttaa ongelmia auton hallittavuudelle.

Rengaspaineiden valvonta- ja varoitusjärjestelmä löytyy vain uusista ja uudehkoista autoista. Vanhemmissa autoissa ei varoitusjärjestelmää ole, joten rengaspaineista huolehtiminen jää täysin kuljettajan vastuulle.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Huonokuntoiset renkaat – vesiliirtoherkkyys kasvaa ja jarrutusmatka pitenee

Tekniikan Maailma testasi vuonna 2016 renkaan vesiliirtoherkkyyttä kiihdytyskokeella kuuden millin vesimäärällä. Uusi kesärengas ehkäisi vesiliirtoa noin 80 km/h nopeuteen asti. Puoliksi kuluneilla, nelimillisillä renkailla vesiliirtonopeus oli 75 km/h. Huonokuntoisilla, pariin milliin kuluneilla renkailla vesiliirtoon jouduttiin jo 70 kilometrin tuntivauhdissa.

Lisäksi tehtiin jarrutuskokeita märällä asvaltilla 80 km/h ajonopeudesta. Uusilla kesärenkailla jarrutusmatka oli noin 25 metriä. Puoliksi kuluneilla renkailla se venähti parilla metrillä, mutta huonokuntoisilla renkailla peräti 12 metriä pidemmäksi. Vauhtia oli vielä 45 km/h kohdassa, jossa auto pysähtyi uusilla renkailla.

Jäitä hattuun renkaiden ostossa

Rengas on kokonaisuus: rengas, rengas-vanneyhdistelmän laatu ja sopivuus, asennuspalvelu, huolto, säilytys ja huolenpito mahdollisissa vikatapauksissa sekä joustava takuuasioiden hoito. Alan erikoisliikkeet tarjoavat parhaan asiantuntemuksen ja palvelun.

Helpointa tavalliselle autoilijalle on noudattaa rengasvalinnassa valmistajan suosituksia rengasvaihtoehdoista, jotka käyvät ilmi rekisteröintitodistuksesta. Nykyään rekisteröintitodistusta ei välttämättä saa katsastuksen yhteydessä kuin erikseen pyytämällä. Oman auton rengastiedot ja vaihtoehtoiset rengaskoot löytyvät ilmaiseksi myös Traficomin verkkosivuilta kohdassa oma asiointi.

Valitun kesä- ja talvirengaskoon kanssa ollaan naimisissa vuosikausia, joten ostovaiheessa kannattaa laittaa jäitä hattuun. Jos rengaskokovalinta osoittautuu käytössä huonoksi, pyörien (rengas-vanneyhdistelmien) uusiminen maksaa maltaita.

Valinkauhassa mukavuus, näyttävyys ja hinta

Uutta autoa ostettaessa kannattaa kiinnittää huomiota rengaskokoon. Sillä on merkittävä vaikutus rengaskustannuksiin. Leveät matalaprofiilirenkaat houkuttelevat komealla ulkonäöllään ja jotkut automyyjät tuputtavat niitä. Kannattaa olla tarkkana, valita rengaskoko maltilla ja säästää selvää rahaa. Etenkin talvirenkaille löytyy usein alkuperäiskokoa edullisempia rengas- ja vannekokoja.

Rengaskoko voi olla kytketty varustetasoon – etenkin japanilaisissa. Renkaita uusittaessa voi tulla yllätyksenä, että esimerkiksi Nissan Qashqain huippumallin 19-tuumaisten (225/45 R19) matalaprofiilirenkaiden hinta voi olla lähes kaksinkertainen perusmallin tavallisiin 16-tuumaisiin (215/65 R16) renkaisiin verrattuna. Auton oston yhteydessä kannattaa kysyä, onko autoon saatavilla järkevämpi ja edullisempi rengaskoko valinnaisvarusteena.

Urheiluautoissa suositut terävästi ohjautuvat leveät matalaprofiilirenkaat eivät välttämättä pelaa parhaiten yhteen tavallisen perheauton pehmeähkön jousituksen ja vaimennuksen kanssa.

Valinta aina kompromissi

Kannattaa pohtia ajo-olosuhteita ja omia arvostuksia. Rengas on monen ominaisuuden kompromissi. Yhden ominaisuuden ylikorostus voi johtaa huonoon kokonaisuuteen. Kun ostaa auton Suomen olosuhteisiin sopivilla renkailla ja välttää kaikkein leveimpiä matalaprofiilirenkaita, pito, turvallisuus ja ajomukavuus ovat kunnossa ja renkaiden uusinta kohtuuhintaista autoilun muihin kustannuksiin verrattuna.

Järkevän rengaskoon valinnut voi käyttää säästyneet rahat renkaiden ajoissa uusintaan ja satsata parhaisiin laaturenkaisiin. Renkaiden laadussa säästäminen on väärää säästöä. Renkaiden osuus autoilun kokonaiskustannuksista on pieni, mutta vaikutus turvallisuuteen on suuri.

Turvallisuus edellä

Renkaiden ensisijainen ja tärkein tehtävä on pitää auto turvallisesti tiellä. Mitä parempi pito, sitä parempi hallittavuus äkillisessä väistötilanteessa ja lyhyempi jarrutusmatka. Auton kiihdytysvoima, kaarreominaisuudet (sivuttaispito) ja jarrutusvoimat välittyvät tiehen neljän kämmenen kokoisen rengaspinnan kautta. Nykyaikaisten autojen nykyaikaiset aktiiviset turvajärjestelmät toimivat parhaiten, kun renkaissa on hyvä pito.

 

Luetuimmat