19.7.2022 Liikenne Nopeusnäytöt taajamien kaduilla – onko niistä hyötyä liikenneturvallisuudelle? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Poliisin arvioiden ja tehtyjen selvitysten perusteella nopeusnäytöt oikein sijoitettuina alentavat erityisesti suuria ylinopeuksia. Taajamien katujen varsilla käytetään nopeusnäyttöjä, jotka palkitsevat asianmukaisella nopeudella ajavan kuljettajan hymynaamalla ja ylinopeutta ajavalle vilkuttavat punaista hapannaamaa.Mutta onko taajamien katujen nopeusnäytöistä hyötyä liikenneturvallisuudelle?Moottori selvitteli asiaa haastattelemalla kahta asiantuntijaa poliisista. Helsingin osalta vastaukset antoi ylikomisario Dennis Pasterstein, Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, Turun osalta vastaukset antoi ylikomisario Mika Peltola, Lounais-Suomen poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin johtajaOnko nopeusnäyttöjen vaikutuksesta turvallisuuteen ja ajonopeuksiin tehty uusia, ajantasaisia tutkimuksia esimerkiksi Helsingin seudulla? Dennis Pasterstein tuo esiin, että vuodelta 2017 on olemassa Espoon kaupungin ja VTT:n selvitys aiheesta. Niiden mukaan nopeusnäyttötaulujen vaikutus ajonopeuksiin oli havaittavissa jokaisessa tutkitussa kohteessa.– Selvityksen mukaan ajonopeudet kasvavat lähes poikkeuksetta hieman, kun nopeusnäyttötaulu ei ole käytössä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVaikutus vaihteleeNopeusnäyttötaulun vaikutuksen suuruus ajonopeuksiin vaihteli. Osassa kohteissa ajonopeudet säilyvät lähes muuttumattomina, vaikka nopeusnäyttötaulu oli pimennettynä. Tähän vaikuttivat olennaisesti nopeusnäyttötaulun sijainti sekä ympärillä oleva ympäristö.Esimerkiksi Espoon Matinsyrjässä nopeusnäyttötaulun vaikutukset jäivät lähes olemattomiksi, koska Matinsyrjän nopeusnäyttö sijaitsi keskellä risteysaluetta. Espoon Rastaalantiellä nopeusnäyttötaulun vaikutukset ajonopeuksiin olivat taas hyvin havaittavissa, koska kyseessä oli suurempi katuluokka sekä kohdealueella ei ollut muita liikennettä hidastavia tekijöitä.Sijoituspaikka ratkaiseeEspoon selvityksen tulokset kertoivat, että nopeusnäyttötaululla saadaan eniten vaikusta aikaan, kun se sijoitetaan sellaiseen ympäristöön, josta puuttuvat muut liikennettä hidastavat tekijät kuten hidasteet tai ajoradan korotukset.– Nopeusnäyttötaulujen vaikutus ajonopeuksiin on myös lähtökohtaisesti suurin alueilla, joissa on leveä ajorata, hyvä näkyvyys sekä tieosuus suorahko.Selvityksen mukaan nopeusnäyttötaulun vaikutukset ajonopeuteen kasvoivat siinä suhteessa mitä suurempi katuluokka oli kyseessä. Kokoojakaduille sijoitetut nopeusnäyttötaulut olivat hyvin tehokkaita laskemaan alueen ajonopeuksia.– Kokoojakadulle sijoitettu nopeusnäyttötaulu pystyy tehokkaasti laskemaan ajonopeuksia kaupunginosa-alueen läpikulkevalta liikenteeltä. Nopeusnäyttötaulu olisi hyvä sijoittaa kokoojakadulle ennen mahdollista asutusta, jotta kaupunginosa-alueelle saapuva tai läpikulkeva liikenne huomioisi alueen nopeusrajoituksen.Dennis Pasterstein kiteyttää selvitysten kertoman.– Nopeusnäyttötaulut alentavat nopeuksia, erityisesti suuria ylinopeuksia, kun näyttö on päällä. Kun näytöt laitettiin pois päältä keskinopeus, ylinopeutta ajaneiden osuus ja yli 10 km/h ylinopeutta ajaneiden osuus palautuivat lähes alkuperäisiin arvoihin.Turussa palaute myönteistäYlikomisario Mika Peltolan käsityksen mukaan palaute nopeusnäyttötauluista on ollut myönteistä niin nopeuksien laskemisen kuin myös tienkäyttäjien ja alueella asuvien kokemusten osalta.– Henkilökohtaisesta kokemuksesta voin todeta, että nopeusnäytöt vaikuttavat ainakin minun mieleeni positiivisesti tienkäyttäjänä, kun saan palautetta käyttämästäni nopeudesta. Tutkimustulokset myös käsittääkseni tukevat sitä, että nopeusnäytöt ovat laskeneet nopeuksia.Teksti: Timo Turkula Kuvat: Moottorin arkisto ja Timo Turkula Lähteet: Fanny Malin, Harri Peltola, Anne Silla ja Juha Luoma VTT Oy: Nopeusnäyttötaulujen liikenneturvallisuushyödyt, Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt kaikkien käyttöön -seminaari 14.11.2017, Matias Pikkarainen: Nopeusnäyttötaulujen vaikutus ajonopeuksiin Espoon kaupunki 2017a:2:{i:0;s:6:"116517";i:1;s:5:"89868";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.7.2025 Liikenneturvallisuus Tutkimus: konepeltien kohoava korkeus lisää liikenneturvallisuusriskejä 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 5.7.2025 Liikenneturvallisuus Älä aja vesilammikkoon – sade voi yllättää autoilijan kalliisti 4.7.2025 Liikenneturvallisuus Nuorten ja iäkkäiden liikennekäyttäytyminen herättää huolta 4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 1.7.2025 Testit Video: Autoliitto testasi – näin vaikeaa on pelastautua uppoavasta autosta 28.6.2025 Liikennepolitiikka Nelostie E75 ry vaatii ripeitä investointeja Keski-Suomeen – Vaajakoski valtakunnallinen pullonkaula 27.6.2025 Testit Veto päälle – vertailussa polkupyörien peräkärryt Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi nykyautoissa on start-stop-järjestelmä? 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen