25.3.2016 Liikenne Poliisin tehovalvonnassa huolestuttivat turvavyöttömät Liikenneturva, kuva: Ville-Veikko Heinonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Euroopan laajuinen tehovalvontaviikko paljasti nopeuksien pudonneen, mutta turvavöiden unohtuvan auki. Poliisi on tiedottanut 14.-20.3.2016 välisenä aikana toteuttamansa tehovalvonnan tuloksista. Tehovalvonta toteutettiin osana Euroopan laajuista TISPOL-valvontajaksoa. Suomessa poliisi tarkasti noin 10 500 ajoneuvoa, joista tavoitettiin ilman turvavyötä matkustaneita 2 318 henkilöä. Vyöttömistä 42 oli lapsia. Edellisvuonna vastaavassa valvonnassa turvavyöttömiä oli 1 224, lasten osuuden ollessa 13 henkeä. Ilman turvavyötä matkustavien määrä onkin lisääntynyt huolestuttavasti. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien arvion mukaan turvavyöt pelastivat vuonna 2013 tapahtuneissa onnettomuuksissa 27 henkeä. Ylinopeutta ajaneiden osuus sen sijaan oli edellisvuotta pienempi. Valvontaviikolla kaasujalan raskaudesta jäi kiinni noin 1 700 kuljettajaa, joista 84 määrättiin ajokieltoon. Ylinopeuksien määrä vähentyi lähes 2 000:lla viime vuoden valvontaviikkoon verrattuna. Noin 500 henkilöä jäi kiinni kännykän käytöstä ilman handsfree-laitteita. Valvonnan osana saatiin kiinni myös 92 etsintäkuulutettua. – Ylinopeuksien kohdalla kehitys on mennyt parempaan suuntaan, mutta turvavyön käytön pelastava vaikutus on suurin juuri niissä alhaisimmissa nopeuksia. Molempien yhteisvaikutusta tarvitaan, jotta onnettomuuksia ja uhrien määrää saadaan vähennettyä, toteaa poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta. Lähde: Poliisi, kuva: Liikenneturva / Ville-Veikko Heinonen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 17.7.2024 Autoilu Kysely: käytettyjen autojen suosio vahvassa kasvussa 16.7.2024 Autoilu Liikenteen teoriakokeiden vilpistelyä kitketään tallentavalla kameravalvonnalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 26.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko jo tämän pienen sinisen pisteen suuren merkityksen? 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan