2.2.2018

Rattijuoppo käräytetään helposti – alkoholi merkittävä riskitekijä liikenteessä

Liikenneturva, kuva: Nina Mönkkönen

Suomalaisten asenteet rattijuopumusta kohtaan ovat tiukat.

Kolme neljästä ilmoittaisi todennäköisesti tai varmasti poliisille, mikäli havaitsisi läheisensä käyvän rattiin päihtyneenä ja yrittävän lähteä ajamaan.

Liikenneturvan kyselytutkimukseen vastanneiden mukaan vierasta kohtaan ilmoituskynnys on vielä matalampi. Yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta kertoo ainakin todennäköisesti ilmoittavansa poliisille, jos itselle entuudestaan tuntematon henkilö pyrkisi humaltuneena auton rattiin.

Samaisen tutkimuksen mukaa lähes jokainen Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta pitää tärkeänä, että läheinen ei koskaan mene vähääkään päihtyneen kuljettajan kyytiin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Alkoholi yhä merkittävä riski

Tilastojen valossa kohtalokkaiden rattijuopumusonnettomuuksien määrä on laskussa. Siitä huolimatta alkoholi on edelleen merkittävä riskitekijä liikenteessä, erityisesti nuorten kuljettajien kohdalla. Henkilövahinkoon johtaneiden rattijuopumusonnettomuuksien kuljettajista nuoria on noin 40 prosenttia.

Yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen Liikenneturvasta muistuttaa, että ystäväpiirin asenteet ja tarvittaessa väliintulo korostuvat etenkin silloin, kun ehkäistään nuorten rattijuopumusta.

– Porukassa kynnys ottaa juopuneelta kaverilta avaimet pois voi tuntua korkealta. Rattijuopumukseen kuitenkin saa ja pitää puuttua. Kaverikin varmasti arvostaa puuttumista humalasta selvittyään, Heiskanen pohtii.

Kantar TNS Gallup Oy keräsi Liikenneturvan toimeksiannosta tutkimuksen aineiston. Vastaajia oli yhteensä 1 035 henkilöä, joista autoilevia oli 79 prosenttia.

Suomalaisista Liikenneturvan kyselyyn vastanneista yli yhdeksän kymmenestä (91 %) pitää hyvänä sitä, että autoissa olisi tekniikkaa, joka estäisi humaltuneena ajamisen. Suhtautuminen esimerkiksi alkolukkoon on myönteistä.

Liikenneturva on valtakunnallinen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö, jolla on 58 jäsenyhteisöä.

Ole #rohkee

Moni on havainnut esimerkiksi televisiosta #rohkee -valistuskampanjan, jonka tavoitteena on herätellä nuoria olemaan käymättä ajoneuvon rattiin alkoholin vaikutuksen alaisena. Kampanjassa kannustetaan puuttumaan päihtyneen kaverin aikeisiin lähteä ajamaan.

"Ole #rohkee ja älä päästä kaveria kännissä rattiin. Kerrotaan kaikille, että kännissä tai huumeissa ei ole ok ajaa."

Nuorille suunnattu #rohkee on rattijuopumuksen vastainen kampanja, jonka puuhatahoina ovat Liikenneturva, Trafi, poliisi, Liikennevirasto, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevakuutuskeskus ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry sekä Ehkäisevän päihdetyön verkosto.

Lähde: Liikenneturva Kuva: Liikenneturva/Nina Mönkkönen

Luetuimmat