11.9.2016

Vastuullisen kuljetusyrittäjän tunnistaa jatkossa riskiluokituksesta

Vuoden 2017 alusta kuljetusyrittäjien hyvämaineisuutta arvioidaan koko EU:n alueella. Samalla yhtiöiden vertailemisesta tulee aiempaa helpompaa.

Ensi vuoden alusta Euroopan unionin alueella tulee käyttöön maantieliikenteen kuljetusyritysten riskiluokitusjärjestelmä, jonka avulla kuljetusyrityksen hyvämaineisuudesta voi jatkossa varmistua. Yhtenäinen luokitusjärjestelmä tuo tasapuolisuutta eurooppalaisten kuljetusyrittäjien keskuuteen. Samalla voidaan varmistua siitä, että liikenneluvan yhdessä jäsenvaltiossa menettänyt yritys ei voi kiertää säädöksiä hakemalla lupaa toisesta maasta.

– Riskiluokitusjärjestelmä kohtelee yhteisön alueella toimivia henkilö- ja tavaraliikenneyrityksiä tasapuolisesti, mikä on erittäin tärkeää reilun kilpailun varmistamiseksi. Riskiluokituksen käyttöönotto vastaa osaltaan myös sektorin harmaan talouden torjuntaan ja siihen, etteivät ns. postilaatikkoyritykset saa jalansijaa kuljetusmarkkinoilla, kuvailee Trafin kehityspäällikkö Mikko Västilä uutta järjestelmää.

Tyhjästä riskiluokitusjärjestelmän kanssa ei ole lähdetty liikkeelle, vaan pohjimmaisena tarkoituksena on toteuttaa voimassaolevaa säännöstöä entistä paremmin. Uusi luokitusjärjestelmä koskee kaikkia EU-alueella toimivia kuljetusyrityksiä ja sen pohjana ovat jäsenmaidet omat kansalliset rekisterit. Maan riskiluokitusrekisteriin kerätään tiedot EU-alueella tehdyistä rikkeistä ja tietojen pohjalta kuljetusyrityksille annetaan vuosittain riskiluokitus. Vaikuttavina seikkoina ovat kuljetusyrityksen tekemät ja kuljetustoiminnan kannalta olennaiset rikkomukset, kuten ajo- ja lepoaikasäännösten rikkeet tai ajopiirturin manipulointi. Suomessa rekisterin kansallinen yhteyspiste on Trafi.

– Asia eli se, että kuljetusyritysten täytyy olla hyvämaineisia liikenneluvan saadakseen, ei ole muuttunut mihinkään. Jatkossa asiaa tullaan kuitenkin tarkastelemaan tarkemmin ja uuden riskiluokituksen avulla varmistamme, että liikenneluvan ehdot täyttyvät myös luvan voimassaolon aikana, Västilä painottaa.

Kuljetusyrityksille kehityspäällikkö puolestaan vinkkaa:
– Kuljetusyritykset voivat käyttää apunaan mm. Trafin luomaa vastuullisuusmallia, jonka perusteita noudattamalla liikenneluvan hyvämaineisuudesta on mahdollista pitää kiinni.

Muutokset puhaltavat myös EU:n ulkopuolisten kuljetusyritysten sääntelyssä. 47 jäsenvaltion sopimassa CEMT-lupajärjestelmässä myönnettävien kuljetuslupien edellytykset muuttuvat, ja lisäksi suunnitteilla on sähköisen eCEMT-järjestelmän käyttöönotto. Sähköinen järjestelmä tuo kuljetusten valvonnan reaaliaikaiseksi ja valvonta helpottuu ilman, että hallinnollinen taakka lisääntyy.

– Tarkoituksena on, että kaikesta maanteillämme tapahtuvasta henkilö- ja tavarakuljetusliikenteen laadusta voidaan olla varmoja. Uudet käytänteet edistävät myös osaltaan alan kehittymistä, Västilä täsmentää.

Lähde: Trafi Kuva: Jari Kohonen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat