10.3.2023 Laivat Päivän kuva: Viking XPRS seilaa nyt siniristilipun alla Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viking XPRS vaihtoi aiemmin tällä viikolla lippuvaltionsa Virosta Suomeen. Suomi on Viking Linen Tallinnan-laiva M/S Viking XPRS:lle jo kolmas lippuvaltio sen 15-vuotisen olemassaolon aikana. Kun alus vuonna 2008 kastettiin ja otettiin liikenteeseen, tuli sen lippuvaltioksi Ruotsi ja kotisatamaksi Norrtälje. Näin ei alun perin pitänyt olla, sillä kun alusta rakennettiin Helsingin telakalla, maalattiin sen nimen alle kotisatamaksi Maarianhamina. Viking Linen ja Suomen Merimiesunionin välille ei kuitenkaan tuolloin saatu aikaan sopimusta, ja siksi alus rekisteröitiin lopulta Ruotsiin.Ruotsin lipun alta Viking XPRS vaihtoi Viroon, jälleen kustannussyistä, vuonna 2014. Aluksen kotisatamaksi vaihtui tuolloin Tallinna. Lippuvaltiolla on paljon muutakin kuin seremoniallista merkitystä, sillä se vaikuttaa verotukseen, miehistöön ynnä muuhun. Tämän vuoksi monet rahti- ja risteilyalukset on rekisteröity mitä ihmeellisimmiltä kuulostaviin maihin. Myös nyt tapahtunut Suomen lipun alle vaihtaminen liittyi nimenomaan miehistöön. Viking Linen tiedotteen mukaan "varustamo haluaa helpottaa henkilökunnan rekrytointia ja hallinnoida kaikkea henkilöstöä itse ilman välikäsiä."Nyt Viking XPRS siis seilaa Suomen lipun alla, ja sen kotisatama on Maarianhamina. Vaihdoksen jälkeen Viking Linen aluksista kaikki muut, paitsi Tukholma - Maarianhamina -reittiä ajava ja Ruotsiin liputettu Viking Cinderella, ovat Suomen alusrekisterissä, kotisatamanaan Maarianhamina. Erikoisuutena tammikuussa 2023 Kreikkaan lähteneen M/S Rosellan peräkannella liehui viimeiset yhdeksän vuotta nimenomaan Ahvenanmaan sinikeltapunainen lippu.Helsinki - Tallinna -reitillä tätä ennen ainoastaan Eckerö Linen M/S Finlandia oli Suomen lipun alla. Tallinkin kaikki kolme alusta kyseisellä reitillä ovat puolestaan Viron lipun alla.Teksti ja kuvat: Benjamin Helander Lähde: Viking LineMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.7.2025 Laivat Helsingin ja Tallinnan välinen säännöllinen matkustajalaivareitti täytti tänään tasan 60 vuotta 2.7.2025 Laivat Karilleajoja, törmäyksiä ja lunastuksia – vesijettikausi vaatii varovaisuutta 28.6.2025 Laivat Puolen miljardin vahingot – 3 000 auton lasti katosi mereen 22.6.2025 Laivat Ja taas romutetaan: entinen Silja Linen ruotsinlaivapioneeri Finlandia purettavana Turkissa 19.6.2025 Laivat Vapaaehtoinen meripelastus on upea harrastus, joka tarjoaa veekaseja ja vastuuta vesillä 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? – 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 15.6.2025 Laivat Päivän kuva: Saksan oma ”Lemmenlaiva” nähty Helsingin Katajanokalla 9.6.2025 Laivat Maailman meret ovat taas vähän turvallisempia – katastrofaalisen historian omaava entinen Sally Albatros/Silja Opera on romutettavana 2.6.2025 Laivat Ranskalaisalus Dupuy de Lôme on erityisen etevä kuulemaan naapurin puheet ja metkut Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi nykyautoissa on start-stop-järjestelmä? 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen