4.12.2021 Ajoneuvot Naamiokuvassa ujostelee Polestar 3 – sähköautobrändi panostaa nyt kasvuun _ Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ensi vuonna saapuva sähkökatumaasturi Polestar 3 esiintyy naamiokouvassa. Samalla Polestar kertoo suunnitelmistaan pohjarakenteiden, malliston ja laajenemisen suhteen. Aiemmin peiton alla luimistellut Polestar 3 on saatu viralliseen naamiokuvaan. Ruotsalais-kiinalaisen sähköautomerkin seuraava malli on katumaasturi, suorituskykyä unohtamatta. Polestar 3 on tulossa markkinoille 2022.Erityisesti uutuusmallin arvioidaan vetoavan yhdysvaltalaisiin, joten uuden mallin valmistus tapahtuu Etelä-Karolinan Charlestonin tehtaalla.– Rakennamme Amerikassa amerikkalaisille, kiteyttää Polestarin toimitusjohtaja Thomas Ingenlath.– Polestar 3 on suunniteltu esiteltäväksi 2022 suorituskykyisenä sähkökatumaasturina, joka määrittelee, miltä katumaasturit näyttävät sähköaikana, toimitusjohtaja jatkaa.Polestar 3:n pitäisi olla eräs ympäristötietoisimmista autoista, mitä alalla on nähty. Se on myös suunniteltu siten, että autoon olisi tulossa 2020-luvun puolivälissä seuraavan sukupolven autonomisen ajamisen tekniikkaa, joista vastaavat muun muassa Nvidia ja Lidar-järjestelmiä valmistava Luminar. Ingenlath kuvailee, että auton kykyjen pitäisi olla jossain autonomiatason kolme ja neljä välimaastossa.– Kuvailemme hyvin selkeästi mihin se pystyy: se päästää sinut vapaalle moottoritien autonomisissa tilanteissa. Kuljettajan ei tarvitse keskittyä ajamiseen ja hän voi irroittaa kädet ohjauspyörästä ja auto hoitaa sen osuuden ajamisen. Toiset kutsuisivat sitä tason 4 autonomiaksi, mutta jos tasoja tulkitaan tiukasti, niin kyseessä on enemmänkin 3-plus, Ingenlath kommentoi Automotive Newsille._Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKasvusuunnitelmia ja oma perusrakennePolesstarin lähivuosien tavoitteena on kasvaa. Tänä vuonna yhtiö saavuttanee 29 000 auton tavoitteensa yhteensä 14 eri markkina-alueella. 2023 mennessä merkki haluaa olla ainakin 30 eri markkinalla ja 2025 vuotuisen myyntimäärän pitäisi olla 290 000 autoa. Jo ensi vuoden aikana yhtiö haluaa tuplata omien myymälöidensä määrän 86:sta 150:een.Mallistossa laajenemissuunnitelmat merkitsevät uutta Polestar-mallia joka vuosi seuraavan kolmen vuoden ajan.Osana suunnitelmia on myös oman perusrakenteen kehittäminen. Tähän asti merkki on hyödyntänyt Volvon kanssa kehitettyjä ratkaisuja, mutta nyt tavoitteena on kehittää oma alumiininen runkorakenne. Ensimmäinen uutta rakennetta hyödyntävä auto lienee Polestar 5, josta nähtiin aiemmin Precept-konseptimalli. Precept onkin Ingenlathin mukaan ollut paras osoitus siitä, että omat rakenteet antavat mahdollisuuden eriäviin autoihin.– Jos pistäisimme sen [Preceptin] olemassa olevaan sarjatuotantorakenteeseen, joka löytyy konsernin työkaluvalikoimasta, olisimme ehdottomasti joutuneet kompromissiin tuloksen suhteen, Ingenlath kommentoi.Lähteet: Polestar, Automotive News Kuvat: Polestar Teksti: Aake KinnunenLisää aiheestaHulppea sähköinen gran turismo: Polestar Precept saapuu tuotantoon Polestar Precept – tästä täyssähköisestä konseptiautosta kaikki muut voisivat ottaa mallia Polestar 3 hahmottuu – yli 480 km latauksella, katumaasturin tähtäimessä USA Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa