14.8.2024 Yleinen Pääkirjoitus: Auto tarvitsee tilansa myös parkissa Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä On tosiasia, että autot ovat ulkomitoiltaan keskimäärin yhä isompia, joten sen täytyy näkyä myös rakennettavissa pysäköintilaitoksissa, olivat ne sitten julkisia tai yksityisiä. Selkä irtoaa istuimesta, pää kurkottaa tuulilasia kohti, jalka hipoo jarrua ja käsi liikuttaa ohjauspyörää varovaisesti. Tuttu tunne?Tällä tyylillä hiivittiin kesällä erään keskustahotellin parkkihalliin. Ennakkoon varattu sähköauton latauspiste odotti vapaana ja kun saavuimme paikalle jo iltapäivän puolella, oli auto helppo kääntää ympäri toisen vapaan parkkipaikan kautta. Ellei muita vapaita ruutuja olisi ollut, olisi oman auton saaminen ruutuun ollut todella vaikeaa.Esimerkin tilanne on kuvaus vain yhdestä kokemuksesta, mutta vastaavat tilanteet toistavat itseään, ainakin jos liikutaan suurempien kaupunkien keskustoissa.Ulkomitoiltaan entistä muhkeammat uudet autot nostattavat helposti hikikarpaloita kuljettajan otsalle erityisesti vanhojen talojen parkkihalleissa. Mutkikkaat, tiukasti kaartuvat ajoväylät ovat kapeita, ja lyhyet parkkiruudut jättävät pysäköidyn auton helposti osittain ajoväylälle ja kaventavat reittiä entisestään. Ruudut itsessäänkin ovat kapeita ja etenkin vanhoissa kiinteistöissä pilarit ja muut rakenteet tuovat oman lisämausteensa pysäköintitilojen käyttöön.Uusissa autoissa yleistyvät tutkat ja kamerat helpottavat kuljettajan tehtävää, mutta eivät nekään ahdasta tilaa avaraksi tee. Autoilijan toivomuslista rakentajille saakin tästä täytettä.Erityisesti uusissa rakennuskohteissa pitää ottaa realiteetit huomioon. On tosiasia, että autot ovat ulkomitoiltaan keskimäärin yhä isompia, joten sen täytyy näkyä myös rakennettavissa pysäköintilaitoksissa, olivat ne sitten julkisia tai yksityisiä.Asiaan on kiinnitettävä huomiota, sillä autoa tarvitsevat asukkaat ja asiakkaat ovat yhä enemmän erilaisten pysäköintilaitosten varassa, kun kadunvarsien pysäköintiä vähennetään voimakkaasti ainakin suurissa kaupungeissa.Hyvin suunniteltu pysäköinti on osa asumismukavuutta ja parantaa viihtyvyyttä. Toimiva ja tarkoituksenmukainen pysäköinti myös houkuttelee asiointiin enemmän kuin ahdas, lain minimit täyttävä sokkelo. Hyvin suunnitellulla pysäköinnillä vähennetään myös turhia parkkipaikoilla sattuvia peltikolareita. Kommentit (2) Ongelma on todellinen, mutta sen perussyitä sopisi pohtia laajemmin. Autojen kehitys leveämmiksi (Tesla etunenässä) ja painavammiksi sähköistyksen myötä on ristiriidassa sen sähköistyksen ympäristöravoitteen kanssa. Taloudellisuuden sijaan on kasvatettu tehoja ja vastattu kulutus- eli käyttömatkakilpailuun kasvattamalla akkukokoa. Energiakriisiin vastattiin 1970-luvulla pienentämällä autojen kulutusta ja USA:ssa myös yletöntä kokoa. Polttoainekulutusta ja päästöjä on siitä asti jatkuvasti kehitetty parempaan päin, samalla kun autojen passiivinen turvallisuus on parantunut huikeasti. Toki lisäten kokoa ja painoa jonkin verran. Autojen koon lisääntymisen ei tarvitsisi olla vaurastumisen myötä seuraava luonnonlaki ”vihreän siirtymisen” aikana. Suuri auto on toki mukava ja tavaraa mahtuu mukaan, mutta ”bussin kokoisella autolla” ei tarvitse päästä jokaiseen parkkihalliin. Suuret autot voi parkkeerata kauemmaksi. Vaikka uudet automallit tapaavat olla edellistä mallia suurempia, suuremman auton ostaminen ei aina ole kovin järkevää. Voi ostaa sen pykälää pienemmän mallin. Keski- ja Etelä-Euroopassa ajetaan pääosin pienillä henkilöautoilla. Pienelle autolle löytyy parkkipaikka helpommin. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 14.4.2025 Koeajo Koeajo: Hyundai Kona Electric N Line – sporttisempi lähestyminen kansansuosikkiin 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 13.4.2025 Koeajo Koeajo: Toyota Land Cruiser – työkalu tiettömille tekijöille 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 11.4.2025 Ajoneuvot Mazda 6e sai hinnat - ehkäpä markkinoiden tyylikkäin sähkösedan irtoaa 44 300 eurolla 7.4.2025 Uutinen Kotimainen Coverion-pohjapanssari sähköautoon – akun pelastaja vai takuun tuhoaja? 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan