22.2.2023 Ajoneuvot Päivän kuva: avustusta maailmalta – Ukrainan rajoilla rekkajonot jopa 7 kilometrin mittaisia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ukraina on ollut hyökkäyssodan kohteena jo vuoden päivät, mutta ainakaan Puolan vastaisten rajojen rekkajonoista päätellen länsimaat eivät ole jättäneet maata oman onnensa nojaan. Moottori oli mukana ajamassa kaikkiaan seitsemää eri ajoneuvoa Suomesta Ukrainaan humanitaarisen avun nimissä. Aiemmin esittelimme, millaisia ajoneuvoja lahjoitetut kenttäambulanssit olivat, sekä mitkä tahot sen rahoituksen järjestämisen taustalla olivat. Laaja reportaasi reissusta on 22.2. ilmestyneessä Moottorissa 3/2023.Reissuun mahtui monta käännettä, joiden johdosta retkikunta tutustui kaikkiaan kolmeen eri rajanylityspaikkaan. Kahdella näistä, Hrebennellä ja Korczowalla oli hyvin samanlainen tilanne – nimittäin niille jonotti rekkoja silmänkantamattomiin. Joku seurueesta sanoikin vilkaisseensa auton matkamittarista Hrebennen rekkajonon pituudeksi seitsemän kilometriä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySuomalaisetkin osallistuvat auttamiseenSuurin osa kalustosta oli rekisteröity Ukrainaan, mutta myös muut maat oli edustettuna – vaikka kyse oli arkipäivästä. Tämä osoittanee sen, ettei länsimaat ole unohtaneet Ukrainassa tapahtuvia kauheuksia, vaan erilaisia lahjoituksia liikkuu rajan yli taukoamatta.Tietenkään kaikissa ajoneuvoissa ei ole vain lahjoituksia, vaan ukrainalaiset kiertävät myös ostamassa tarvikkeita maansa rajojen ulkopuolelta. Kharkiv New Level -rotaryklubia edustavat harkovalaiset kertoivat kuitenkin, että lahjoituksia tulee yhä merkittäviä määriä. Suomesta kerrotaan lahjoitetun esimerkiksi vaatetta ja merkittäviä määriä kaminoita Itä-Ukrainaan, jossa sähkönjakelu ja asuntojen lämmitys on hyvin epävarmalla tolalla.Teksti ja kuva: Eetu Kokkonen Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Yleinen Päivän kuva: latauspaikat vähentävät pysäköintiruutuja 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 24.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mikä on ”Hellannuppi-Becker”? 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: noin 2 000 Porsche 911:tä liikkuu Suomen teillä kesäisin, nyt myös 992.2 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 30.5.2025 Testit Moottori 100 vuotta: väärin kuormattu peräkärry oli väistökokeessa hengenvaarallinen 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”