1.5.2023 Laivat Ruoka maistuu Tallinnan laivalla – mutta mättömässäilyä ehkäisten Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Eckerö Linen Helsingin ja Tallinnan väliä kyntävällä Finlandia-aluksella ehkäistään ruokahävikkiä: buffetissa on tarjolla myös pieniä erillisannoksia ja esillä on ruokaa asiakasmäärän mukaan. Merimatkoilla monelle suomalaismatkailijalle se jokin ovat makuelämykset – mutta nykyisin mukana ovat vastuulliset raaka-aineet ja ylitsetursuavien lautasellisten välttely. Buffet on säilyttänyt vankan suosionsa Eckerö Linen risteilymatkustajien keskuudessa. Eckerö Line -laivayhtiöstä kerrotaan, että Helsingin ja Tallinnan väliä kyntävällä M/ S Finlandialla on kiinnitetty monin tavoin huomiota ruokahävikin vähentämiseen. Ruokahävikin ehkäiseminen on ekologisesti järkevää ja taloudellisestikin viisasta. – Mietimme paljonko ruokia laitetaan kerrallaan esille, jotta hävikkiä syntyisi mahdollisimman vähän sekä ruokia valmistettaessa että niitä tarjoiltaessa ja nautittaessa, markkinointi- ja viestintäjohtaja Ida Toikka-Everi kertoo. Hän taustoittaa, että matkustaja-aluksen buffetissa on tarjolla myös pieniä erillisannoksia, joka edesauttaa sitä, ettei risteilymatkustaja valitsee ruokaa vain sen verran kuin aikoo syödäkin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Asiakasmäärän mukaan Kulloisellakin kerralla ruokailemaan tulevien laivamatkustajien määrä vaikuttaa tarjoiluratkaisuihin buffetussa. – Päätämme jokaisen kattauksen osalta montako linjastoa on kerrallaan auki. Asiakkaat ovat mieltäneet hyvin tämän ratkaisun järkeväksi, Toikka-Everi kertoo. Valmistustavoissa käytetään niin ikään hävikkiä ehkäisevää harkintaa. Kun aluksen keittiöön tilataan esimerkiksi lohta, käytetään kalat monipuolisesti. – Valmistus suunnitellaan niin, että buffettiin valmistetaan uunilohta ja Bistro-ravintolaan vaikkapa lohikeittoa. Näin voidaan esimerkiksi kalliimman raaka-aineen käyttö optimoida. Ranskalaisia muttei liikaa Toikka-Everi kertoo toisen esimerkin ruokahävikin vähentämisestä ja toivotun asiakaskokemuksen takaamisen ratkaistavissa olevasta yhtälöstä. – Bistron useassa annoksessa on ranskalaisia perunoita, aikaisemmin niitä laitettiin lautaselle isohko määrä. Niitä jäi paljon syömättä. Nykyisin ranskalaiset ovat metallikorissa annoksessa ja hävikki on pienentynyt merkittävästi, eikä ole palautetta siitä, että annos olisi liian pieni. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pilvipalvelu opettaa Finlandialla on otettu tänä vuonna käyttöön otettuun HUKKA AI -pilvipalvelu. Sinne kirjataan ravintolakohtaisesti syntyvä lautas- ja tarjoiluhävikki. – Kun dataa kertyy enemmän, saamme tietoa mistä tai miksi hävikin määrä kasvaa ja voidaanko toimintatapoja muuttaa parempaan suuntaan, Toikka-Everi arvioi. Pieniltä tuntuvillakin teoilla on merkitystä ja mitä vähemmän ruokahävikkiä syntyy, sitä pienempi on aluksen eri ravintoloiden hiilijalanjälki. – Jos onnistumme vähentämään esimerkiksi 10 grammalla laivahenkilökunnan ravintolassamme syntyvää hävikkiä ruokailijaa kohden päivässä, vuodessa heitämme roskiin 438 kiloa vähemmän ruokaa. Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 5.9.2026 Laivat Tallink Siljan matkustajamäärät lievässä kasvussa – erikoisristeilyt vetoavat 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan – suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 30.8.2026 Sähköautot Miksi laivoilla ei ladata sähköautoja? 19.8.2026 Laivat Tallinkin Victoria I:n uusi sisäänkäynti on vihdoin käytössä aluksen jakaessa nyt laituripaikkansa Finlandian kanssa 16.8.2026 Laivat Microsoftin Paul Allenin seikkailujahdista inspiroitunut risteilijä vieraili Helsingissä, mutta piti kuitenkin ilmeisesti sukellusveneensä ja helikopterinsa sisällään 9.8.2026 Laivat Klassisissa risteilyaluksissa on tunnelmaa – kuten tässä matkaan maailman ympäri valmistautuvassa vuoden 1988 turkulaisessa 3.8.2026 Laivat Lähi-idän tilanne muutti suunnitelmia – TUI Cruises tuokin uunituoreen jättiristeilijänsä Mein Schiff Flow’n joulun alla Itämerelle, myös Helsinkiin 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja