11.1.2022 Ajoneuvot Käyttötesti käytetyllä: millainen auto Ford Mondeo on? Moottorin lukijat antoivat oman mielipiteensä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Omien kokemuksien keräämisen lisäksi käytettyjen autojen käyttötestien vakiopalana keräämme lukijoiden omakohtaisia kokemuksia autoista. Mondeon kohdalla palaute oli isolta osin myönteistä. Kuten aiemmin Golfin kanssa, kyselimme Moottorissa 12/2021, sekä myöhemmin Instagramissa lukijoiden omia kokemuksia Ford Mondeoista – ja etenkin käyttötestiautomme kanssa mätsäävistä kolmannen sukupolven versioista. Tällä kertaa vastauksia kertyikin niin reilusti, että valitsimme juttuun kaikkien joukosta ne parhaat – kiitokset kaikille vastanneille!Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyViiden Mondeon perheEnsimmäinen saamamme palaute tuli todelliselta Mondeo-mieheltä – Mikalta, joka kertoi omistaneensa itse kolme kolmannen sukupolven Mondeota, ja että perheen nuorisolla on käytössä vielä kaksi samanlaista tälläkin hetkellä.Mikan kokemukset kyseisestä mallista ovat positiivisia, moottori- ja vaihteistovikoja hänelle ei ole sattunut ja alustan osta ovat koiranluita vaille kestäneet hyvin kulutusta. Myös lämmitettävissä tuulilaseissa on esiintynyt ajan myötä toimimattomuutta. Dieselmalleissa Mika mainitsee heikoksi kohdaksi EGR-venttiilille menevän ahtoletkun.Kokonaisuudessaan Mikan summaus mallista on ’’yleisesti ottaen luotettava ja yllätyksetön auto. Halpa pitää, osat halpoja ja huollot helppo tehdä itse. Tukeva ajaa, suhteellisen hiljainen ja tilava. Varsinkin dieseleissä tehoa/vääntöä mukavasti ja pieni kulutus.’’Projekti-MondeoMondeoiden määrässä Mikan nokittaa kuitenkin Antti, joka on omistanut kyseistä sukupolvea neljä kappaletta. Antti kertoo tykästyneensä malliin pitkälti samoista syistä kuin Mikakin. Syiksi Antti kertoo matalan hankintahinnan, halvat varaosat, ajettavuuden ja varmatoimisuuden.Anttikin on selvinnyt Mondeoiden ylläpidosta kulutusosien vaihdolla ja huolloilla. Ärsyttävimmäksi piirteeksi mallissa hän kertoo käsijarrun, jonka kanssa on saanut painia käytännössä jokaisessa katsastuksessa.Tällä hetkellä Antilla on käyttöautona seuraavan sukupolven Mondeo, mutta kehuu edellistä sukupolvea ajettavuudeltaan paremmaksi, ja hänellä onkin tällä hetkellä kolmoskorinen auto projektina.Tuttu auto lapsuudestaMallisarjan korkean iän ansiosta Mondeo kuuluu jopa erään lukijan lapsuusmuistoihin. Matias kertoo viettäneensä lapsena paljon aikaa Mondeon kyydissä, ja sittemmin suorittaneen samalla autolla myös ajokortin opetusluvalla.Matias mieltyi Mondeossa hyviin tiloihin ja ajettavuuteen. Isompia remontteja kumpikaan Matiaksen perheen kahdesta Mondeosta ei ollut vaatinut, mutta toinen näistä (1,8 bensiini) oli alkanut syömään öljyä 150 tuhannen kilometrin paikkeilla. Takaiskarit tuntuivat olleen myös kulutustavaraa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyToistuvia vikojaListataan vielä mallin vikoja, jotka toistuivat useampien lukijoiden kokemuksissa – iso osa näistä löytyi myös Moottorin tyyppiviat-palvelusta.Useamman lukijan kohtaamia ongelmia: koiranluiden kuluminen, suutinongelmaa dieselmoottoreissa, kuljettajan penkinlämmittimen heikko lämmitysteho, öljyn kulutus 1.8-litraisessa bensiinimoottorissa, takaiskunvaimentimien kuluminen, kaksoismassavauhtipyörän kuluminen, ovien korroosio-ongelmat pre-facelift-malleissa ja maalin kuoriutuminen helmapelleistä.Myös toistuvia kehuja löytyi vastauksista. Näitä olivat muun muassa ajettavuus, tilat, lämmitettävä tuulilasi useassa yksilössä, ikään nähden hyvät ajovalot, dieselmoottorin ajo-ominaisuude ja taloudellisuus, sekä auton edullisuus niin ylläpidon kuin hankinnankin osalta.Teksti ja kuvat: Eetu KokkonenLisää aiheestaVikoja Volvossa, ongelmia Octaviassa? – Tyyppiviat-palvelussa suosituimmat automallit Käyttötesti käytetyllä: lukijat kertovat omia kokemuksiaan viitos-Golfeista Käyttötesti käytetyllä: ostimme Ford Mondeon, joka ei varsinaisesti säväytä kunnollaan Lue lisää Kaikki artikkelit 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 20.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ajovalojen kiillotus on kuin kaihileikkaus Priukselle 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 15.5.2025 Käytetyt autot Käytetyn auton ostaja, mistä tunnistaa kolariauto? 13.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Priuksen älyavainjärjestelmän korjaus oli älyttömän helppoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 25.5.2025 Koeajo Koeajo: Mitsubishi Outlander – kuin ladattava Nissan X-Trail 24.5.2025 Lentokoneet Mach 0,94: Bombardier Global 8000 on nopein siviililentokone sitten Concorden 24.5.2025 Esittely Koeistuttu: Lexus ES 500e – johtajan mitoille tehty 24.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moton ensihuollossa kävi hupsis – pyörä pajalla koko päivän 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: huima 6 762 matkustajan alus 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa